Sanna Kiiski: Kolmas lapsi

Sanna Kiiski saa syksyllä kolmannen lapsensa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sanna Kiiski odottaa kolmatta lastaan. Alkuraskaus oli hankala, mutta nyt olo on jo kohentunut. Kuva: Ari Heinonen/Skoy.

Sanna Kiiski saa syksyllä kolmannen lapsensa.
Teksti:
Virpi Valtonen

Huomenta Suomen juontajana tunnetuksi tullut Sanna Kiiski odottaa kolmatta lastaan avomiehensä Danin kanssa.

”Vointi oli aluksi todella, todella huono, mutta nyt elämä jo hymyilee voinnin suhteen”, Kiiski kertoo.

”Toivon vaan, että ehdin tehdä kaikki syksylle sovitut työjutut alta pois ennen vauvan tuloa. Jouduin kieltäytymään parista tv-jutusta jo alussa pahan oloni ja kaikenlaisten kremppojen takia, mutta kyllä se kaikki on sen arvoista. Työ on vaan työtä ja sitä olen ehtinyt tehdä monta vuotta ja ehdin tehdä senkin jälkeen kun nämä ei ole enää vaipoissa.”

Kiiskin esikoinen Ben on kaksi ja puolivuotias ja Mai-tytär täyttää kuun viimeisenä päivänä vuoden. Lasten lisäksi Kiiskin on pitänyt kiireisenä oma yritys, kuppikakkuja myyvä MorMor Cupcakes. Yrityksen uusin aluevaltaus on Helsingin Kampin Ravintolamaailmaan vasta avattu kahvila. Kesään on mahtunut odotuksen onnen lisäksi myös surua, sillä Kiiskin äiti menehtyi juhannuksena.

X