Suosikit jatkossa – kuinka käy Suomen?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suomen pojat ovat valmiina taistoon. Kuva: Antti Salmela.
Itävallan Conchita Wurst haluaa viisut Wieniin. Kuva: Antti Salmela.

Itävallan Conchita Wurst haluaa viisut Wieniin. Kuva: Antti Salmela.

Kolmas kerta sanoi San Marinon solistille toden, sillä Valentina Monetta karsiutui kahtena edellisvuotena jatkosta. Eilen saksalaisen säveltäjäkonkari Ralph Siegelin suojatti lauloi sadunomaisen  Maybe-ehdokkaansa finaaliin asti.

Ennen tiistaista semifinaalia täällä kehkeytyi skandaali. Ruotsin tiimi ilmaisi olevansa tyytymätön maanantaiseen, raadeille menneeseen harjoituksen valoshow:hun ja jopa uusintaesityksestä puhuttiin. Sellaista ei kuitenkaan tiettävästi ruotsalaisille järjestetty. Tämän päivän euroviisuissa puolet äänistä muodostuu kussakin maassa istuvien raatien mielipiteistä ja puolet kunkin osallistujamaan puhelinäänestäjien aktiivisuudesta. Olivat valot epäonnistuneet tai eivät, Ruotsin Undo on jatkossa.

Venäjän poliittinen tilanne on herättänyt täällä myös kaikenkarvaista keskustelua. Itänaapurimme kaksostyttöduo Tolmachevy Twins selvitti toraäänistä huolimatta itsensä finaaliin. Vastassa lauantaina on myös tiuhaan samoihin lauseisiin Venäjän kanssa yhytetty Ukraina. Kuvankaunis Mariya Yaremchuk käytti  Tick-tock-esityksessään tehokeinona juoksupyörää. Miltei piinaavaa nähdä, kuinka yleensä toisiaan äänestävät maat käyttäytyvät lauantaina.

Huomenna pohjalaisuus puskee ja Softengine pääsee irti. Nuorukaisemme esiintyvät toisen semifinaalin kahdeksansina. Lehdistökeskuksen pressiäänestys tämän semin osalta näyttää varsin lupaavalta. Yleensä diskoon ja hauskanpitoon hullaantunut viisulehdistökin rankkaa meidät kahdeksan kärkeen.

Kirkkaimmassa kärjessä tässä erässä keikkuvat nopeatempoiset Israelin ja Kreikan ehdokkaat. Kolmanneksi äänestyksessä rankataan eräs omista suosikeistani, Norjan Carl Espen sekä kaiken ylikorostuneen koreuden rinnalla intiimi  Silent storm.

Oikein kukaan täällä ei taida tietää Thomas Neuwirthiä, mutta Conchita Wurstin tuntevat kaikki. Itävallan drag-taiteilijatar on näiden viisujen puheenaihe. Suvaitsevaisuuden lähettilääksi julistautunut hahmo laulaa monieleisesti sävelmän Rise like a phoenix. Se kävisi helposti Bond-teemasta. Pompöösimpää kokonaisuutta saa viimeaikaisesta viisuhistoriasta hakea. Muhiikohan tämän tumman parran takana menestys?

Suomen pojat kertoivat, että Uuden Musiikin Kilpailun voiton myötä ovat menestyksen vuoksi kärsineet niin yöunet kuin arvosanatkin. Nyt olisi aika saada menetyksille vastinetta ja saada äänestävä Eurooppa  edustuskappaleemme  Something better  puolelle. Torstai on pohjalaista toivoa täynnä.

X