Tyylituomari: Paula Koivuniemi – Onko hän taas kolmekymppinen?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koivuniemi popsii makkaraa konserttikeikalla Lapualla loppukesästä 2006. Huomio kiinnittyy laulajan vyöhön: se toi särmää esiintymisasuun. Kuva: Kaisa Rautaheimo /Skoy.
Äskettäin televisiosta tuli dokumentti, jossa seurattiin Paula Koivuniemeä ja Katri Helenaa, Suomen iskelmätaivaan kimmeltävimpiä tähtiä. Ohjelma oli nostalginen matka rakastetun kaksikon kyydissä halki vuosikymmenten – ja muotisuuntausten.

Mutta siinä missä Katri Helenan tyyli näytti pysyvän tiukasti kurissa viimeistä suortuvaa myöten, Paula Koivuniemen päässä pysyvää on ollut vain väri. Tumma tukka on lauluhittien lisäksi ollut Koivuniemen uran vakain ankkuri, josta hän on luopunut vain muutaman kerran.

Kun Anna-lehti vei alkuvuodesta 1993 tähden Lontooseen, siellä joku kuuluisa kampaaja sai päähänsä levittää tämän kutreille vaalean värin. Mutta blondit kiharat saivat villin Paulan näyttämään takakireältä pankkineidiltä.

Yleisökään ei tunnistanut suosikkiaan, joten viikon kuluttua Paula palasi juurilleen.

Vaikka väri onkin pysynyt, päässä on muuten pyörinyt aikamoinen hurrikaani. Koivuniemi on rohkeasti mutta tyylikkäästi pitänyt päässään palloa, siivekkeitä, kiharoita, piikkejä, pottaa.

* * *
Laulajan vaatekaapissa on tapahtunut melkein yhtä paljon kuin hiusosastolla. Koivuniemi on selättänyt voitokkaasti 1960-luvun jakkupuvut, 1980-luvun olkapäät ja 2010-luvun pillifarkut.

 

 

Oma suosikkini Koivuniemen muotikausista on 1980-luku. Silloin hän pukeutui suureellisesti kuin rouvat Dynastia-televisiosarjassa ja toisinaan teatraalisesti kuin roolihahmot Mustalaisruhtinatar-operetissa. Korvissa ja kaulalla kimmelsivät jättimäiset korut, mekkojen helmat muistuttivat puhviverhoja.

Koivuniemen vaatteissa oli glamouria niin, että pitsisomisteita ja paljettikoristeita olisi riittänyt Lea Lavenillekin.

Ja nykyisin hänen vaatteissaan on entistäkin enemmän sähinää, vaikka äänessä on jo aika lailla kähinää.
Television Voice-ohjelmassa Koivuniemi loistaa paitsi taitavana ja sympaattisena tuomarina myös silmiinpistävän kiinnostavana pukeutujana. Hänen paljettipuseronsa ja nahkahousunsa ovat juuri niin syntisen seksikkäitä, että nuoremmat tuomarikollegat saavat tosissaan taistella ruutuajasta ja yleisön huomiosta.

Eräs ystäväni sanoi äskettäin, että nykyisin seitsemänkymppiset ovat uusia kolmekymppisiä. Kun katsoo Paula Koivuniemeä, siltä se tosiaan alkaa näyttää.

* * *
Lopuksi muistikuva Paula Koivuniemestä 1980-luvun puolivälistä. Laulaja esiintyi tuona kesänä Linnanmäen Peacock-teatterissa Uuden Iloisen Teatterin kesäshow’ssa.

Olin jostain syystä paikalla ennen näytöksen alkua, kun legendaarinen musiikin tuottaja, tähtien löytäjä ja UIT:n pitkäaikainen kapellimestari Jaakko Salo harjoitti Koivuniemen laulua. Esityksen siinä kohtauksessa – ainakin muistikuvissani – laulaja asteli alas portaita yllään vain pinkki jakku, joten katse naulautui automaattisesti Koivuniemen jalkoihin. Ne eivät olleetkaan mitkään peruspötkylät, vaan pitkät, hoikat ja suorat rotusääret, jollaisia kävelee vastaan ani harvoin. Niille eivät vetäneet vertoja kuin laulaja Marjatta Leppäsen sääret, jotka myös olivat vuodesta toiseen näyttävästi esillä Uuden Iloisen Teatterin esityksissä.

Tarkastin äskettäin tilanteen Koivuniemen osalta television välityksellä. Rotusääret eivät olleet vain muistikuva menneisyydestä. Siellä ne olivat.

[nggallery id=69]

X