Muusikko Vesa Haaja: ”Olen henkisesti vahva”

TUNNUSTAN,

että olin noin vanhimman tyttäreni ikäinen, jotakuinkin 10-vuotias, kun kiinnostuin musiikista.

En vielä osannut soittaa instrumentteja, mutta rummuttelin pöydän reunoihin ja paukuttelin paikkoja. Tein paljon lauluja itse, mutta en esittänyt niitä missään. Tyydyin lauleskelemaan nauhoille ja itsekseni, sillä olin aika ujo.

Vasta aikuisiässä minulle on tullut tietty rohkeus puskea omia ideoita, ja soololevyni saikin kypsyä pitkään. Nyt oli sen aika tulla ulos.

ENNUSTAN,

että musiikki tulee pysymään aina osana elämääni. Olen kasvanut musiikin mukana. Olen käynyt kouluja, ja vanhemmat ehkä olisivat halunneet, että menen kauppakorkeakouluun, mutta veri on vetänyt musiikin pariin.

OLEN MOKAILLUT

todella vähän koko 33-vuotisen musiikkiurani aikana enkä koskaan oikeastaan pahasti. Olen kyllä nähnyt vierestä, kun muusikkokollegat ovat hölmöilleet. Vierestä katsominen on opettanut, ja olen välttänyt itse ne karikot.

Ehkä olen aika tylsä tyyppi. Uskon, että mokailun välttely johtuu siitä, että tulen pieneltä paikkakunnalta. Kaikki tunsivat kaikki, eikä ollut saumaa tehdä typeryyksiä. Niistä luettiin sitten Suosikista tai muusta.

PELKÄÄN

nykyään ehkä enemmän kuin nuorempana, ainakin korkeita paikkoja. Pienenä poikana rakentelin hyppyreitä, joista vedin puusuksilla kohti korkeuksia. Silloin tullut mieleenkään, että se olisi pelottavaa.

Muutama vuosi sitten kiipesimme vaimon kanssa Eiffel-tornin rappusia. Minun oli aivan pakko laittaa silmät kiinni ja puristaa kaiteesta tiukasti. En vitsaile kun sanon, että jo neljännen kerroksen ikkunasta ulos katsominen aiheuttaa huimausta.

OLEN HENKISESTI

todella vahva tyyppi, vaikka olenkin taiteellinen ihminen. Pidän pohdiskelusta ja mietin ensin ennen kuin sanon.

Olen myös aika rauhallinen ainakin tilanteissa, joissa sitä on vaadittu. Kerran jouduin aseellisen ryöstön uhriksi. Olimme bändin kanssa San Franciscossa, kun keikan jälkeen vein kiertuepakun parkkiin. Tajusin liian myöhään, ettei kyseisessä kohdassa palanut katuvalo. Klassiseen tapaan ei mennyt kuin muutama sekunti oven avaamisesta, kun Haajan poika oli jo naama vasten asfalttia. Suomessa katsotuista poliisisarjoista oppineena annoin kaiken mitä pyysivät ihan rauhallisesti. Kyllähän tapaus jäi selkärankaan, ja siitä opittiin.

KANNUSTAN

tyttäriäni löytämään sen oman jutun. Olen tietenkin pitänyt huolta siitä, että he tietävät koulutuksen vievän elämässä eteen- päin. Haluan tukea heitä päätöksissä ja muistuttaa, että virheistä oppii ja että aina ei tarvitse tietää, mihin seuraavaksi on menossa.

Ohjaan tyttäriäni ja asetan rajoja, mutta jos he haluavat vaikka trukkikuskeiksi tai tanssijoiksi, niin se käy. Kunhan se palo on omaehtoista ja tulee heidän sisimmästään.

TUNNUSTAN,

että laulujeni aiheet kumpuavat arkipäiväisistä asioista kuten rakkaudesta. Rakkaus aiheena ei kuole koskaan. Sanoitukseni ovat kuitenkin tarinoita. Ne eivät ole omakohtaisia kokemuksia vaan vanhojen sanoittajamestareiden tyylillä tehtyjä tilanteiden maalailuja.

Olen yrittänyt tehdä itselleni vieraista aiheista sanoituksia, mutta ne ovat nopeasti lentäneet roskiin. En usko, että olisi olemassa aihetta, josta ehdottomasti kieltäytyisin, mutta esimerkiksi yhteiskunnalliset aiheet eivät tällä hetkellä sovi lauluihini.

Jos kuitenkin syntyy toimiva kappale vaikkapa ydinaseiden vaarallisuudesta, niin miksei. Minulle on kuitenkin tärkeää olla rehellinen itselleni. En voisi huijata itseäni tekemään musiikkia, jonka takana en seiso.

ILAHDUN

suuresti arjen pienistä asioista. Urani alussa matkustelin ja kävin kiertueilla. Se on antanut perspektiiviä. Suurimpia nautintoja on pääsy vaimon kanssa kaksin kävelylle aurinkoisena päivänä tai se, kun saa oman laulun päätökseen.

Tietenkin sitä iloitsee myös kun katsoo lasten kasvavan: ensimmäiset askeleet, irtoavat hampaat ja sen sellainen. Perhe on minulle kaikki kaikessa. Se on varmasti myös tämä ikä, että ei enää haaveile vaikkapa listan ykköspaikasta vaan rauhallisista koti-illoista.