Nämä pitkät vitsit naurattavatkin pidempään – Hupaisa kooste haastaa jokaisen vitsinikkarin!
Kun etsit leppoista ajanvietettä, uppoudu tämän vitsikimaran pariin! Kokosimme parhaat pitkät vitsit Seurasta vuosien varrelta.
Pitkät vitsit naurattavatkin pidempään, lue hilpeä kooste!
Pitkät vitsit ovat kuin ravintolailta à la carte -listan äärellä. Nämä vitsit eivät ole pikaruokaa, vaan aivonystyröitä hilpeästi haastavia ja hauskuuttavia herkkuhetkiä!
Taikatemppu
Turkulainen ja tamperelainen osuivat samaan aikaan leipomoon. Turkulainen kähvelsi kolme korvapuustia tunkemalla ne taskuihinsa. Leipomon ulkopuolella hän ryhtyi rehvastelemaan tamperelaiselle:
”Katsos tätä”, hän sanoi osoittaen puusteista pullottavia taskujaan. ”Vaatii melkoista näppäryyttä ja oveluutta vohkia kolme pullaa suoraan leipurin nenän edestä!”
”Pyh, tuo on alkeellista näpistämistä. Minä osaan tehdä saman paljon hienostuneemmin”, tamperelainen vastasi.
”Miten muka?” turkulainen ihmetteli.
”Palataan takaisin leipomoon, niin näytän”, tamperelainen sanoi.
Leipomossa tamperelainen kysyi leipurilta, halusiko tämä nähdä jännittävän taikatempun. Tottahan leipuri sellaisen tahtoi nähdä.
”Saisinko tuollaisen korvapuustin?” tamperelainen kysyi osoittaen pullatarjotinta.
Leipuri ojensi hänelle puustin, ja tamperelainen pisteli sen poskeensa. Sitten hän pyysi saada toisen ja hotkaisi senkin. Hän pyysi kolmatta puustia, jonka leipuri hieman epäröiden ojensi hänelle. Kun hän pyyhki pullanmuruja viiksistään, leipuri kysyi hieman kärsimättömänä, koska hän saisi nähdä luvatun taikatempun.
”Nyt!” tamperelainen sanoi. ”Minähän söin äsken sinun nähtesi kolme korvapuustia, enkö vain?”
”Kyllä”, leipuri vastasi.
”Missähän ne puustit nyt lienevät?” tamperelainen kysyi.
”Öh, vatsassasi tietysti”, leipuri vastasi.
”Ehei, ystäväiseni. Vilkaisepa tuon turkulaisen taskuihin!” tamperelainen kehotti.
Pahaenteistä
Loppuun palanut investointipankkiiri otti hermolomaa ja matkusti pienelle Tyynenmeren saarelle. Hän asettui bungalowinsa eteen riippumattoon makaamaan ja kuunteli jostain kantautuvaa bongo-rumpujen soittoa. Soitto jatkui jatkumistaan.
”Koskahan tuo rumpujen paukutus mahtaa tauota?” hän kysyi ohi kulkeneelta paikalliselta. Paikallinen pälyili ympärilleen ja kuiskasi sitten:
”On hyvin paha, jos rummutus loppuu.”
Investointipankkiiri ihmetteli kuulemaansa, mutta ajatteli sen olevan vain paikallisten asukkaiden taikauskoa. Rummutus jatkui jatkumistaan, ja pankkiirin päätä alkoi jo kivistää. Hän pelkäsi, ettei saisi mölyn vuoksi nukuttua silmällistäkään, ja niinhän siinä kävikin, että hän oli hereillä vielä aamuyöstä. Rummutus jatkui aamuun asti. Toinen paikallinen asukas kulki bungalowin ohi.
”Kuinka kauan tuo rummutus oikein jatkuu?” investointipankkiiri kysyi epätoivoisena.
”Ei hyvä, jos rummutus loppuu”, paikallinen vastasi pahaenteisellä äänellä päätään puistellen.
”Mutta mitä muka tapahtuu, jos se lakkaa?” pankkiiri kysyi.
”Sitten tulee bassosoolo”, paikallinen selitti.
Porttikielto
Kevät oli saanut Koistisen pariskunnan hormonit hyrräämään siinä määrin, että työtkin tahtoivat kärsiä heidän lemmenleikkiensä vuoksi. Herra Koistisen valtasi synnintunto moisesta menosta, joten hän meni keventämään sydäntään seurakunnan papille. Tämäkin piti pariskunnan lemmenleikkien määrää syntisen suurena ja ehdotti Koistisille kolmen viikon selibaattia tilanteen rauhoittamiseksi.
Kahden viikon kuluttua herra Koistinen tuli taas papin luo. ”Tähän asti pidättäytyminen onnistui joten kuten, mutta eilen itsehillin täni kerta kaikkiaan petti, kun näin vaimoni kurottavan säilykepurkkia alahyllyltä”, hän tunnusti nolona.
”Voi voi sentään. Miten te kuvittelette ikinä pääsevänne Taivaaseen, jos ette pysty tuon vertaa hillitsemään himojanne?” pappi kysyi päätään puistellen.
”Viis siitä taivaasta, mutta kun me emme nyt enää pääse siihen markettiinkaan!” herra Koistinen valitti.
Makutesti
Hieno herrasmies oli matkalla junassa Lontoosta Edinburghiin. Häntä vastapäätä istui toinen herrasmies, joka huomasi kesken matkanteon miehen kassista vuotavan kellertävää nestettä. Hän arveli matkalaisen kassiin pakkaaman viskipullon vuotaneen, kastoi sormensa nesteeseen ja nuuhki sitä pitkään ja hartaasti.
”Johnnie Walker?” hän kysyi.
”Ei”, vastapäinen mies vastasi. Mies kastoi sormensa lätäkköön uudelleen ja haisteli taas hyvän aikaa.
”Ballantine’s?” hän kysyi. Vastapäinen mies pudisti päätään.
Mies kastoi sormensa vielä kolmannen kerran ja maistoikin juomaa kielenkärjellään. Sitten hän ilmoitti voitonriemuisena:
”Lagavulin!”
Vastapäätä istunut mies avasi kassin, poimi sieltä syliinsä pienen terrierin ja sanoi:
”Jack Russell.”
Liikaa vaadittu
Merja ja Kari olivat menossa naimisiin, mutta matkalla hääkirkkoon he joutuivat auto-onnettomuuteen, jossa kumpikin menehtyi.
Pyhä Pietari toivotti heidät tervetulleeksi taivaaseen.
”Meitä harmittaa, kun emme ehtineet avioitua eläessämme. Luuletko, että vihkiminen onnistuisi vielä täällä taivaassa?” Kari kysyi.
”Jaa-a, tuota ei olekaan kukaan aikaisemmin kysynyt. Odottakaa hetki, käyn ottamassa asiasta selvää”, Pietari vastasi. Hän viipyi tiedustelureissullaan pitkälti toista viikkoa, mutta viimein hän tuli takaisin.
”Hyviä uutisia! Pappi lupasi vihkiä teidät koska tahansa”, hän ilmoitti.
”Hienoa! Entä onnistuuko myös mahdollinen avioero täällä taivaassa, jos sukset menevätkin ristiin?” Merja tiedusteli.
Pietarin hymy hyytyi.
”Minulta kesti yksitoista päivää löytää täältä pappi. Arvatkaapa vain, kuinka kauan menee ennen kuin löydän taivaasta asianajajan!”
Usko jo!
Salmisten oveen koputettiin keskellä yötä. Unisena talon isäntä meni katsomaan, mistä oli kyse. Ovella seisoi uppo-outo mies.
”Hyvää iltaa, ja anteeksi että häiritsen, mutta onko teillä tarvetta koivuklapeille?” mies tiedusteli.
”Ei ole tarvetta!” herra Salminen kivahti ja kiskaisi oven kiinni.
Puolisen tuntia myöhemmin ovelta kuului jälleen koputus. Tällä kertaa sekä talon isäntä että kesken uniensa herännyt äkäinen emäntä menivät ovelle.
”Anteeksi, että häiritsen taas, mutta varmistan vielä toistamiseen, että tarvitsetteko te kuivaa koivuklapia?” sama mies tiedusteli.
”Jo nyt on pentele!” herra Salminen kimpaantui. ”Uskokaa jo, emme tarvitse klapeja!”
Ihmetellen moista röyhkeyttä pariskunta vetäytyi nukkumaan ja saikin vedellä hirsiä häiriöttä aamuun asti. Silloin he huomasivat, että heidän halkovarastonsa oli tyhjennetty yön aikana.
Sankarisika
Teemu oli ajelemassa joulunviettoon kohti pohjoista, kun hänen autonsa teki tenän Laihialla. Hän käveli lähimpään taloon ja koputti oveen.
”Sisään!” kuului kutsu.
Teemu astui tupaan ja huomasi ihmeekseen keinutuolissa istuvan possun, jolla oli silmälappu ja jalkaproteesi. Possu tuprutteli tyytyväisen oloisena piippua ja luki Seura-lehteä.
”Onpa teillä erikoinen sika!” hän taivasteli.
”Mitä sille on tapahtunut, kun sillä on tuo silmälappu?”
”Se pelasti viime joulun alla isäntäväen tulipalosta. Raahasi meidät kaikki pihalle ennen kuin kävi köpelösti. Siinä touhussa sen silmään lensi kekäle, ja se menetti toisesta silmästään näön”, isäntä kertoi.
”Ja jalkakin meni sankaritekoa suorittaessa!” Teemu päätteli.
”Ei, mutta emme me sentään noin urheaa possua raaskineet kokonaan jouluna syödä!” isäntä myhäili.
Lääkäriin!
Muttilaisen pariskunta oli viettämässä viikonloppua saaressa. He olivat juuri nauttimassa itse pyytämäänsä kalaa, kun herra Muttilaisen kurkkuun juuttui ruoto. Hän kakoi kakomistaan ja hieroi kurkkuaan, mutta ruoto ei hievahtanutkaan.
”Ei auta kuin lähteä lääkäriin”, rouva Muttilainen ilmoitti tomerasti.
He kiiruhtivat veneeseen ja lähtivät soutamaan kohti rantaa. Sieltä piti soittaa taksi, sillä kumpikin oli tullut nauttineeksi alkoholia. Taksin tulo kesti aikansa.
”Ole urhea, rakkaani”, rouva Muttilainen kannusti miestään.
Kun taksi viimein saapui, kuljettaja tiesi kertoa, ettei lähimmässä terveyskeskuksessa olisi viikonloppupäivystystä, joten täytyisi ajaa naapuripitäjään.
”Kaasu pohjaan ja hinnasta viis, mieheni kärsii kovasti!” rouva Muttilainen ilmoitti kuskille, joka lähtikin paahtamaan täyttä vauhtia.
Kun he olivat jo ajaneet hyvän matkaa, herra Muttilainen avasi suunsa:
”Voi voi, taisi tulla hukkareissu”, hän vaikeroi.
”Loppuuko sinulta henki? Älä kuole! Kestä vielä vähän aikaa, rakas”, rouva Muttilainen huudahti.
”En minä sitä. Ruoto vain irtosi itsekseen”, herra Muttilainen vastasi.
Diili
Broilerin menekki oli laskenut jo jonkin aikaa. Broilerinkasvattajat miettivät yksissä tuumin, mitä asialle voisi tehdä. Joku sai kuningasidean, että otettaisiin yhteyttä Vatikaaniin ja pyydettäisiin paavia muokkaamaan Isä meidän -rukousta siten, että siinä pyydettäisiinkin antamaan meille jokapäiväisen leipämme sijaan jokapäiväinen broilerimme. Valtuusto lähti paavin juttusille, mutta tämä ei lämmennyt ajatukselle.
”Saatte viisi miljoonaa euroa, jos suostutte”, broilerinkasvattajat lupasivat. Paavi kieltäytyi tarjouksesta.
”No, kymmenen miljoonaa!” broilerinkasvattajat nostivat tarjousta. Paavi lupasi harkita asiaa.
Seuraavana päivänä he tapasivat uudelleen.
”Kahdestakymmenestä miljoonasta olen valmis muokkaamaan Isä meidän -rukouksen toivomaanne muotoon”, paavi ilmoitti.
Broilerinkasvattajat hurrasivat innoissaan. Paavi lähti tapaamaan kardinaalejaan.
”Minulla on sellaista kerrottavaa, että meille on tarjottu lahjoituksena 20 miljoonaa”, hän sanoi.
”Mutta myös sellaista, että ikävä kyllä sponsorisopimuksemme myllyteollisuuden kanssa raukeaa”, hän lisäsi.
Sormuskaupoilla
Jo kypsään ikään ehtinyt Pertti astui kultasepänliikkeeseen hemaiseva punapää käsipuolessaan.
”Katsoisimme timanttisormuksia”, Pertti sanoi kauppiaalle.
Kauppias otti esiin toinen toistaan säihkyvämpiä sormuksia, mutta Pertti vaati saada nähdä aina vain koreampia ja kalliimpia malleja. Lopulta hän valitsi sormuksen, joka maksoi yli kymmenentuhatta euroa.
”Miten haluatte maksaa?” kauppias kysyi.
”Shekillä. Ymmärrän, että teidän pitää varmistaa, että tilillä on katetta, ja nyt on perjantai-ilta. Tässä yhteystietoni. Soittakaa pankkiin heti maanantaiaamuna, niin minä tulen maanantaina iltapäivällä noutamaan sormuksen”, Pertti sanoi.
Maanantaiaamuna kultasepänliikkeestä soitettiin.
”Soitimme pankkiin, eikä tilillänne ole riittävästi katetta varaamaanne sormukseen”, kauppias sanoi.
”Tiedänhän minä sen”, Pertti hekotteli. ”Mutta voi pojat, että oli mahtava viikonloppu!”
Vääriä olettamuksia
Pentti meni 80-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi perusteelliseen lääkärintarkastukseen.
”Teidän fysiikkanne on kuin nuorukaisella”, lääkäri ihasteli.
”Tällä menolla elätte vielä pitkään. Saanko kysyä, minkä ikäisenä isänne kuoli?”
”Kuka sanoi, että hän on kuollut?” Pentti vastasi.
”Hän on siis yhä elossa? Hänenhän pitää näin ollen olla satavuotias?” lääkäri ihmetteli.
”Hän täyttää tänä vuonna 102.”
”No, minkä ikäisenä isoisänne kuoli?”
”Kuka sanoi, että hän on kuollut?”
”Mitä, onko hänkin siis yhä elossa?” lääkäri päivitteli.
”Kyllä vain. Hän on 122-vuotias ja elämänsä kunnossa. Kaiken huipuksi hän on menossa kuukauden kuluttua elämänsä ensimmäistä kertaa naimisiin.”
”Uskomatonta! Mutta täytyy ihmetellä, miksi hän elämänsä tässä vaiheessa haluaa astua avioliittoon, jos ei ole sitä tähänkään mennessä tehnyt”, lääkäri ihmetteli.
”Kuka sanoi, että hän haluaa?” vastasi Pentti.
Uskollinen palvelija
Tapahtuipa muinoin, että ritari oli lähdössä ristiretkelle. Ennen lähtöään hän kutsui uskollisimman palvelijansa luokseen ja ojensi tälle avaimen sanoen:
”Tämä on avain vaimoni siveysvyöhön. Mikäli kuulet minun kaatuneen, anna tämä hänelle takaisin, niin hän voi avata siveysvyönsä ja etsiä itselleen uuden miehen.”
Tämän sanottuaan ritari nousi ratsunsa selkään ja lähti linnasta sotilaineen.
He olivat ratsastaneet kymmenisen kilometriä, kun joku sotilaista huomasi yksinäisen ratsumiehen ajavan heitä takaa. He pysähtyivät odottamaan, mitä ratsumies heistä halusi. Pian ratsastaja tavoittikin joukon. Kävi ilmi, että hän oli samainen luottopalvelija, jonka kanssa ritari oli juuri ennen lähtöään keskustellut. Palvelijan ratsun kyljet olivat vaahdossa, ja ratsastaja itsekin niin hengästynyt, että tuskin sai sanotuksi asiansa:
”Olipa hyvä, että tavoitin teidät, arvoisa isäntäni”, hän huohotti. ”Te nimittäin jätitte minulle väärän avaimen!”
VIP-henkilö liikkeellä
Paavi oli palaamassa Vatikaaniin Irlannin-vierailunsa päätyttyä. Matkalla Dublinin lentoasemalle hän hoksasi loistoautonsa takapenkillä, että lentokoneen lähtöön oli vielä hyvinkin muutama tunti aikaa. Paavi kysyi autonkuljettajaltaan, voisiko hän pitkästä aikaa itse kokeilla autolla ajoa, edellisestä kerrasta kun oli jo kymmeniä vuosia. Niinpä paavi istahti ratin taakse, ja hänen kuljettajansa siirtyi takapenkille.
Pitkän tauon jälkeen hengenmiehen meno oli sen verran huteraa, että paikallinen moottoripyöräpoliisi kiinnitti huomionsa epävarmasti etenevään ajopeliin. Konstaapeli ohjasi paavin tien laitaan ja käveli auton luo. Paavi avasi sivulasin, jolloin poliisin leuka loksahti auki.
”Pieni hetki”, konstaapeli sanoi ja käveli takaisin moottoripyöränsä luo ottaakseen radioyhteyden esimieheensä.
”Päällikkö, täällä on tilanne päällä. Pysäytin juuri erittäin tärkeän henkilön.”
”Kuinka tärkeän?” poliisipäällikkö kysyi. ”Onko se joku julkkis tai vastaava?”
”Ei. Vielä tärkeämpi”, konstaapeli ilmoitti.
”No ministeri sitten”, päällikkö ehdotti.
”Vielä tärkeämpi”, konstaapeli puuskahti taas.
”No kuka sitten? Vastatkaa jo, hyvä mies!” päällikkö ärähti.
”En tiedä ihan tarkkaan, mutta hänen autonkuljettajansa on paavi.”
Suunnitelma
Kylätoimikunta oli järjestämässä talkoita, joiden päätteeksi pidettäviin juhliin oli hankittu runsaasti alkoholia. Ongelmana oli se, että raivoraittiiksi tiedetty kirkkoherrakin oli osallistumassa, ja hänen pelättiin paheksuvan juominkeja.
Kyläkauppiaan rouva keksi keinon: ”Viedään juomat sinne juhlatilan takahuoneeseen. Sitten, kun tekee mieli ottaa naukkua, voi piipahtaa sieltä vaivihkaa hakemassa.”
”Mutta mistä ihmiset tietävät sinne suunnistaa ilman että kirkkoherra saa tietää, mitä siellä tapahtuu?” kauppias ihmetteli.
”Sanot vaikka, että jollekulle on puhelu, ja selität hänelle asian, ja siitä se tieto sitten lähtee leviämään”, vaimo suunnitteli.
Kauppiaan mielestä idea oli kerrassaan loistava.
Talkoopäivänä urakan päätteeksi kokoonnuttiin syömään. Kun oli aterioitu, kauppias kajautti: ”Ja nyt kaikille muille paitsi kirkkoherralle on puhelu takahuoneessa!
Perhesuhteita
Joonas julisti isälleen: ”Minä olen rakastunut!”
”Hienoa, keneen?” isä kysyi.
”Naapurin Lauraan.”
”Tuota, se ei ole oikein sopivaa. Nyt on katsos niin, että Laura on siskopuolesi, mutta sovitaanko, ettet kerro tästä äidillesi?” isä vastasi.
Meni viikko, ja Joonas tuli jälleen isänsä luo.
”Olen rakastunut uuteen tyttöön!” hän kertoi.
”Mainiota, mainiota! Kenestä mahtaa olla kyse?” isä kysyi.
”Hän on se Rebekka siitä talosta, joka on tämän kadun päässä”, Joonas vastasi.
”Harmin paikka! Nimittäin Rebekka on myös siskopuolesi. Toki siitäkään ei kannata hiiskua äidillesi”, isä vastasi. Sama toistui vielä kahdesti, minkä jälkeen äiti tapasi Joonaksen itkemästä.
”Poikakulta, mikä sinulla on?” hän kysyi.
”Minä olen rakastunut jo neljään tyttöön, mutta nyt on käynyt ilmi, että en voi seurustella yhdenkään kanssa, koska heillä kaikilla on sama isä kuin minulla!”
Joonas nikotteli.
”Kuulehan, sinä voit vapaasti seurustella heistä kenen tahansa kanssa. Katsos, ’isä’ ei ole sinun oikea isäsi”, äiti lohdutti.
Lue myös: Koululaisvitsit – Lue parhaat palat vuosien varrelta!
