Teksti:
Juha Vuorinen

Minua viisaammat ovat läpi julkisen urani yrittäneet takoa päähäni, ettei ikinä kannata alkaa selitellä tekemisiään. On se sitten vitsi, kolumni tai vaikka neljään sanaan puserrettu ajatelma, josta esimerkiksi käynee vuonna 2005 julkaistuun runo-opukseeni Puuta ja tupsu tuoretta ruohoa naputtelemani värssy nimeltään Alkoholisti: Jano, mikä ihana tekosyy.

Meidän kirjoittajien tehtävä on provosoida ihminen ajattelemaan omilla aivoillaan. Siteeraan venäläistä runoilijaa Vladimir Majakovskia, joka ilmaisi saman asian näin: ”Taide ei ole peili, joka heijastaa maailmaa, vaan vasara, jolla maailmaa muokataan.” Luotan edelleen työssäni sokeasti siihen, että sirpaleet tuottaisivat lopulta onnea.

Viime viikon kolumnini Niko Ranta-ahosta herätti kiitettävästi kiinnostusta, ja muutamat lukijat vaativat minua selittämään käyttämiäni vertauskuvia. Ja kun somessa oltiin, niin yhtäkkiä punainen lanka olikin värjäytynyt siniseksi, ja yhtä äkkiä Suomen suurimpiin kuuluva huumelasti rinnastettiin alkoholin maahantuontiin. En ole itse enää vuosikausiin lätrännyt viinan kanssa, joten en ole aivan kartalla, missä kulkevat temppuliemen laillisen kuskaamisen rajat, mutta jos joku hinaa Virosta nokkakärryillä itselleen koppakaupalla kaljaa, niin on sitä vähän vaikea verrata rikoksena 118 kiloon amfetamiinia. Jos se kaljalasti taas tuotaisiin myytäväksi alaikäisille, joista varttuisi ajan myötä alkoholin suurkuluttajia, niin siinä olisi jo vähän selittämistä. Mutta en minä silti kehtaisi mennä syyttelemään omasta alkoholismistani niitä itseäni muutamaa vuotta vanhempia kavereitani, jotka hakivat minulle 80-luvulla Alkosta ennen täysi-ikäistymistäni Liebfraumilchiä, tuota Saksanmaan mainiota puolimakeaa, kypsän persikkaista valkoviiniä, jota oli mukavan keskihapokasta myös oksentaa. On makuasia, mitä viinaa on miellyttävintä yrjötä, ja on yhtä lailla makuasia, onko tuomittavampaa panna pullo vai piikki kiertämään ringissä.

Jos oikein rivien välejä ymmärsin, niin tekstini kritisoijat haluaisivat liberaalimpaa linjaa huumepolitiikkaan. Eli ongelma olikin oman käytön laillistamisessa. Olen itse asiassa aiheesta aikanaan kirjoittanutkin Raskausarpia-kirjassani ja sovittanut fiktiivisen henkilön suuhun ehdotuksen, että huumausaineet laillistettaisiin ja valtio ottaisi koko bisneksen hoitaakseen, jotta niistä kertyisi verovaroja, joilla puolestaan voitaisiin kuittailla päihteidenkäyttäjien hoito- ja elinkustannuksia. Mutta jaetaan ne huumeet sitten yksityisistä katiskoista tai valtion omistamasta Elämää syvältä perseestä Oy:stä, niin päihteiden käyttö ei tule maailmasta loppumaan, vaikka kaikki Katiska-vyyhtiläiset muurattaisiin minkä tahansa linnan perustuksiin. Se on kuitenkin varmaa, että jos rikolliselta päihteiden massamaahantuonnilta ummistetaan silmät, jossain kohtaa lyömme päätämme vankilanmuuriakin kovempaan seinään.

Olen asunut seitsemän vuotta ulkomailla ja nyt paluumuuttajana tutustunut uudelleen rakkaan pääkaupunkimme katuvilinään. Huolimatta koronan vaikutuksista meno on paljon huumeisempaa kuin seitsemän vuotta sitten. Soitin tutulle huumepoliisille, Vuorisen vieraana -podcastsarjassa loistaneelle rikosylikonstaapeli Kalevi Puonnille, ja hän vahvisti kauhuskenaarioni todeksi. Maa, jossa jotkut jopa ruiskuttavat brenkkua suoniinsa saadakseen päänsä sekaisin, on kuin kultatarjotin huumeidenvälittäjälle. Esimerkiksi samat romanialaisten rahtaamat Rivotril-pillerit, joille Ruotsin markkinat nyrpistivät nokkaansa, menevät meillä Suomessa kuin kuumille kiville.

Mitä sitten tulee jonkun yksittäisen huumerikollisen nostamiseen esimerkkitapaukseksi, niin siinä olen käyttänyt pettämätöntä linjaa. Jos tekijä itse haluaa olla esillä kirjoittamalla kirjan tai suostumalla elämäänsä käsittelevään tv-sarjaan, silloin on hyväkin ruotia, missä on menty metsään. Joko yksin tai huumepoliisin ja lapion kanssa.

MAINOS Nyt se on ilmestynyt! Juha Vuorisen uutuuspokkari Marpellan miljartööri-iskä, johon saat Vuorisen omilla pienillä kätösillä rustaamaan omistuskirjoituksen. Tilaa tästä!

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Olen lukenut sen kirjassasi siitä valtion huumebisneksen ajatuksestasi.

Itse asiassa sellaisia samanlaisia ajatuksia ovat muutkin maat tehneet mutta Suomi se laahaa jälkiperässä.

Sveitsissä on esimerkiksi sellainen klinikka, joka tarjoaa täysin puhdasta heroiinia viikoittain asiakkaille. Asiakas asuu omassa talossaan, käy töissä ja maksaa veroja aivan kuin muutkin ihmiset mutta riippuvuuteen tarvitsee klinikan apua.

Tästä ei paljoa Suomessa puhuta kuin jostain Helsinkin piikkikopeista, mistä oli kauheaa porua syntynyt, kun väärin ymmärretään.

Tästä voit lukea: https://transformdrugs.org/heroin-assisted-treatment-in-switzerland-successfully-regulating-the-supply-and-use-of-a-high-risk-injectable-drug/

Kun viinan etämyynnistä kohuttiin kuopattaneen, koska mukamas on vaikeaa toteuttaa, jotta ei Alkon monopoli murtuisi.

Murtukoon ja tuodaan sinne tilalle monta kymmentä kannabislajikkeita ja valtio hoitaa laadun ja tuotteen määritelmät kuntoon.

Siinä kun on ikävalvonta, suositukset. Ei tarvitse pelätä minkäänlaisia kiristyksiä, uhkailuja eikä sitä, että myydään jotain sontaa joukossa ja ikääkin ei välitetä tuon taivaallista.

Suomessa kun kannabis on tavanomainen sisäänheittotuote, jonka avulla voidaan valehdella mukamas loppuneen ja myydään voimakkaampaa tavaraa tyhmille ostajille.

Tänne Suomeen ei tarvita enempää Aarnio-tyyppejä. Norjassakin paljastui yksi poliisipamppu, joka nyt istuu linnassa, kun pyöritteli rikollisia rinkejä huumebisneksessä.

Portugalissa tehtiin merkittävä muutos dekriminalisoinnissa, että yliannostuskuolemat vähentyivät roimasti ja oli aika pieni lukema sen väestömäärään suhteen mutta Suomessa yliannostuskuolemat ovat moninkertaiset, koska kieltolaki on yhä voimassa eikä nykyinen päihdepolitiikka toimi ja se on ollut 20 vuotta toimimatonta ja tarvitsisi uudistaa kokonaan.

Olen piraattipuolueen jäsen ja puolue kannattaa kannabiksen vapauttamista sekä dekriminalisointia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X