Kamala Trump
Marraskuun 4. päivä 2020 on leimattu ikuisesti perheemme aikakirjoihin. Tuona päivänä jouduin nimittäin pupeltamaan reilun vuoden vanhat sanani, kun tulin pulputtaneeksi pentupaskaa, etten koskaan enää hankkisi meille koiraa. Vuosi sitten piehtaroin Viljo-koiramme kuolemaa seuranneessa tunnekuohussa, ja me asuimme vielä ulkomailla. Korona kuitenkin käänsi kotiosoitekompassin neulan kohti pohjoista ja rokotti samalla koiranhankkimisvastaisuuttani.
Samana päivänä, kun meille tipahti rakkaan Viljomme sukupuusta hauvavauva nimeltä Hilma, maailmalle alettiin valuttaa Amerikasta käsin historiallisten presidentinvaalien tuloksia. Kun vaalivalvojaisista alkoi kiiriä kauhukuvia Donald Trumpin mahdollisesta toisesta virkakaudesta, olisin ilman tuota äkäisten tunteiden karvaista iskunvaimenninta syöksynyt kuin kissa lopetuspiikkipistoksissaan pitkin seiniä. Mutta kultaisennoutajan pentu sylissäni universaali rakkaus alkoi kietoa minua kultaiseen vaippaansa, kun vielä älysin ryhtyä jauhattamaan mielessäni eukkokullaltani oppimaani mantraa: ”Jos stressaat, niin pysähdy miettimään, onko tällä asialla mitään merkitystä viiden vuoden päästä. Jos ei, niin älä uhraa sen asian käsittelemiseen viittä minuuttia kauempaa.” Ja sitten Hilma pissasi syliini, mikä sekin lämmitti kovasti.
Viljo-koira eli kanssamme reilut 11 vuotta. Hilman voisi kuvitella elävän vähintään saman verran, joten tuota pientä palleroista silitellessäni aloin ajatusleikkiä, millaisia presidenttejä Yhdysvalloissa ehtii tulla valituiksi hänen elinaikanaan. Joe Biden on kertonut olevansa vain yhden kauden presidentti, joten neljän vuoden kuluttua tarjolla voisi olla kahden naisehdokkaan taisto. Kamala Harrisin ja Ivanka Trumpin. Kamalampi voittakoon.
Koska Trumpeilla tuntuu olevan niin kova kannatus kahtiajakautuneessa maassa, Hilman ollessa kahdeksanvuotias presidentiksi voidaan valita kaikkien aikojen nuorin ehdokas, vasta 22-vuotias Barron Trump. Samaan aikaan Venäjää saattaa hallita sen historian vanhin seniili, 76-vuotias Vladimir Putin. Molemmilla on tosin silloin ikäänsä nähden pikkuisen liian isot lelut käsissään.
Hilma ja Trump kietoutuvat yhteen toisellakin minun elämääni merkittävästi vaikuttavalla tavalla. Olin jo Viljon aikana tunnistanut itsessäni lievän lemmikkieläinallergian oireita. Mitä yliherkkyyksiini tulee, niin minun ei kannata myöskään siemaista viinaksia, ei ahmia punaista lihaa, ei puputtaa vehnäsiä, ei lipittää kuin mirri lautaselta laktoosilla pakattua kermaa, ei veljeillä patologisten valehtelijoiden kanssa eikä hieroa jatkuvasti naamaani koiranpennulla. Kahteen edellä luetelluista vammoista olen kuitenkin alistunut antamaan itselleni siedätyshoitoa. Narsistin sietämiseen jo neljän vuoden ja koiranpennun nassuun hankaamiseen nyt reilun viikon kuurina. Tämän tuloksena silmäni vuotavat ilonkyynelistä ja nokkaani niiskututtaa muuten vaan.
Amerikassa moni näyttää nyt tihenevään tahtiin ottavan haparoivia ensiaskeleitaan kohti Trumpista luopumisen tuskan siedätyshoitoa. Esimerkiksi yksikin hänen kuoropoikansa kääri vaalituloksen kuultuaan Trump–Pence-fanilippunsa kuin tupakin rullalle, stumppasi sen roskikseen ja totesi pikemminkin tyynenä kuin penseänä, että se siitä, ja jatkoi matkaansa. Ehkä hänkin oli kuullut vaimoni viiden vuoden värssystä.
MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!