On New York mielessäin
Nuorempi tyttäreni aloittaa tänä syksynä puolikkaan vaihto-oppilasvuotensa New Yorkissa, joten perheellemme avautui tuhannen taalan paikka päästä saattelemaan hänet tuohon tarunhohtoiseen metropoliin. Jos maailma pyörisi napani ympärillä, mitä edelleen pidän suurena ihmeenä, miksi näin ei tapahdu, minunkin pitäisi tällä hetkellä harppoa silmät suurina pitkin Manhattania ja postata katkeamattomana kuvavirtana elokuvissa ja tv-sarjoissa näkemiäni puolitutuja maisemia somekanaviini, mutta minusta johtumattomista syistä Amerikan valloitus jäi tällä kertaa perheeni harteille ja jäin järsimään isoa omenaa vain etänä.
Ensimmäisen yksin kotona kaksin koiran kanssa vietetyn yön jälkeen kytkin virran kännykkääni, josta kuului samanlainen rusahdus kuin olisi hurauttanut hiekkatiellä kännykän päältä. Rutina johtui minulle ropisevista 117:sta lukemattomasta viestistä. Kaikki viestit olivat siipaltani, jonka pelkäsin viestimäärästä päätellen joutuneen heti New Yorkiin päästyään vähintäänkin kidnapatuksi.
Ilokseni tyrkyllä ei ollutkaan panttivankikuvia perheestäni New York Times -lehti sylissään ja sen kanteen raapustetusta lunnasvaatimuksesta, vaan ensimmäisessä rypäleessä oli 45 kuvaa Rockefeller Centeristä. Muotoillaan se vaikka näin, että minulle olisi vallan hyvin riittänyt yksikin kuva kustakin neljästätoista kalkkikivestä rakennetusta pilvenpiirtäjästä, mutta sainkin maailmankuulua rakennuskompleksia edestä, takaa ja vähän sivustakin.
Seuraavassa paketissa oli neljä videota natisevista rullaportaista, joiden perään oli näpytelty taikasana, Macy’s. Lyhyen Google-kiertoajelun jälkeen ymmärsin selaavani hitaasti rullaavia videoita noin satavuotiaista tavaratalon puisista rullaportaista.
Myös poikani ovat kantaneet oman rasvaisen tikkunsa kuvakekooni. Saan nimittäin joka päivä yhden videon jostain minulle entuudestaan vieraasta, mutta Amerikassa kuuluisasta hampurilaisravintolasta, jossa veljekset istuvat vierekkäin kuin Paavo M. Petäjä ja Jari Isometsä Lahden MM-hiihtojen tiedotustilaisuudessa ja syövät pitsan kokoisia hampurilaisia, minkä jälkeen saan kuulla annokselle annetut pisteet. Siis sellaista Tanssii esidiabeteksen kanssa -sekoilua. Niitä katsellessa olen itsekin alkanut potea jo pientä New York -ähkyä.
Times Squarelta, WTC:ltä ja Wall Streetilta saamani kuvalliset matkaraportit olivat kieltämättä vaikuttavia puhumattakaan legendaarisesta Ellen’s Stardust Diner -ravintolasta, jonka laulavat tarjoilijat pärjäisivät missä tahansa suomalaisessa kykykilpailussa, mutta kiihkeimmin kuitenkin odotin materiaalia New Yorkin kuuluisimman taikinaporsaan mukaan nimestystä tötteröstä. Vihdoin Amerikan matkansa kolmantena päivänä perheeni nousi hotellinsa sängyistä, astui ylös Trump Towerin fanihattumyymälään ja lähetti sieltä kuvan tuomittavan mauttomasta maastokuvioisesta armeijatyylisestä lippiksestä, johon oli printattu oranssilla: Make America Great Again. Luit aivan oikein. Se oli kirjoitettu oranssilla.