Syrjäytettyjen solukämppä
”Olen Euroopan viimeinen ja ainoa diktaattori. Itse asiassa koko maailmassa ei ole ketään muuta.” Näin suloisesti julisti Aljaksandr Lukašenka vuonna 2012. Historiankirjoja pänttäämällä olen oivaltanut, että ihmiskunta ei vaan viisastu virheistään, joten voin vannoa Aljaksandrin jauhavan silkkaa paskaa. Hän ei ole viimeinen. Eikä ainoakaan.
Valtaosa diktaattoreista on habitukseltaan enemmänkin koomisia kuin kunnioitusta herättäviä. Jos Kim Jong-unin näköinen hyypiö heitettäisiin horjumaan piilokoroissaan minkä tahansa sketsihahmokisan lavalle, niin peli olisi ilman vaalejakin selvä jo ensimmäisellä kierroksella. Tuorein diktaattorin tähdittämä komediaspesiaali nähtiin Minskissä elokuun lopulla, kun maailmalle lennähtivät kuvat helikopterista hyppäävästä ja luotiliiveihin pujotetusta Lukašenkasta lippaaton rynnäkkökivääri sylissään. Diktaattorin itsetunnon pitäisi olla umpigraniittia, mutta kun eläkeikäinen mies kampaa sormilla laskettavan määrän harmaita hiussuortuvia peittoamaan nahkakukkulaansa ja värjää viiksensä nokimustiksi, niin onhan se vähän kuin vituiksi mennyt vegehampurilainen. Munaton, mauton ja muskeliton.
Vähän toisenlainen hamppari tyrannisoi Ugandaa lähes koko 70-luvun. Idi Aminin itsetunto huuhtoo mennen tullen Donald Trumpin pöljimmätkin puheet, sillä ukko julisti olevansa Skotlannin kuningas ja heitti vähän kuin ilmoitusluontoisena asiana, että voisi koska tahansa ottaa myös koko Yhdistyneen kuningaskunnan hallittavakseen. Uganda muuten sijaitsee Skotlannista noin 7 000 kilometrin päässä. Että sellainen etätyöläinen hillui 70-luvulla itäisessä Keski-Afrikassa.
Jotain joko hänen hulluudestaan tai mustaakin mustemmasta huumoristaan kertoo hänen tapansa illastaa yhdessä vihollistensa kanssa. Paraatipaikalle pöytään kärrättiin pakastimesta hänen vastustajiensa irtihakatut päät, joita hän soimasi samalla kun ahmi pääruokaansa valtavaan mustaan kupuunsa. Luullakseni Lukašenkan illallispöydässä napostellaan kultivoituneesti vain kaviaaria, blinejä ja pelmenejä elävän seurueen kanssa.
Mutta eivät ne Lukašenkankaan blinit ole ihan puhtaimmista jauhoista veivattu, sillä kansannousun yhteydessä toisinajattelijoita on löydetty roikkumasta lähimetsistä. Kaulastaan. Virallinen selitys on itsemurha-aalto. Lähes uskottavista tarinoista puuttuvat vain puihin nojaavat tikkaat. Ehkä Lukašenka kuvittelee, että kansaa pelottelemalla saa arvostusta, ja plagioi Idi Aminia, joka pakotti vangitsemiaan ihmisiä hakkaamaan nauloja toisten vankien kalloon. Valko-Venäjällä on toki totuttu olemaan naula päässä, mutta tähän saakka vain viinan voimalla.
Jos Trump on kelvottomalla käytöksellään saanut myrkytettyä ihmiskuntaa, niin luultavasti hän joka ilta kiittää pienet kätöset ristissä, ettei syntynyt entisen Neuvostoliiton alueelle, vaikka Venäjää fanittaakin. Siellä myrkyllinen ilmapiiri nimittäin mäjähtää kuin dioksiinissa liotettu rätti päin näköä, kuten kävi Ukrainan entiselle presidentille Viktor Juštšenkolle, jonka naama on ollut vuodesta 2004 kuin tarkkailuluokan pulpetinkansi. Hänen jälkeensä presidentiksi valittiin sellainen velikulta kuin Viktor Janukovytš, joka Lukašenkan tavoin hyppäsi helikopteriin, mutta vain päästäkseen elävänä pakoon Maidanin kansannousua. Janukovytš piilottelee tällä hetkellä Venäjän pomon siunauksella Moskovan ulkopuolella Zhukovkan kylässä. Samassa paikassa, jossa on kuulemma yksi kämppä valmiiksi tyhjänä odottamassa erästä nokimustaviiksivallua.
Mutta eivät näiden valtionpäämiesten yhtäläisyydet tähän lopu. Eräs Idi Aminin lähipiiriin kuulunut kuvasi häntä seuraavin sanoin: ”Idi Amin on loistotyyppi ja kova pelimies, mutta hänen päänsä on umpiluuta ja asiat tulee selittää hänelle lyhyin ja yksinkertaisin lausein.” Eräät Donald Trumpin lähipiiriin kuuluneet ovat valitelleet samaa.
MAINOS Jos vaan maistuu, niin kaikki äänikirjani sekä podcast-sarjani ovat nyt kuunneltavissa täältä. Kuukauden ilmainen maistelusessio, olkaa hyvät!