”Ei ole järkeä lähettää työkykyisiä ihmisiä eläkkeelle” – Eläkeikä nousee, mutta miten 70-vuotiaat pärjäävät tulevaisuuden töissä?
Eläkeikä nousee, mutta ei hätää: tulevaisuuden seitsenkymppinen voi pärjätä töissä kuin nykyinen 50-vuotias. Eri asia vain, onko Suomi siihen valmis.
Tämä luku voi yllättää: viime vuonna Suomen työmarkkinoilla oli 72 000 ihmistä, jotka olivat iältään 65–74-vuotiaita. Enemmistö heistä tosin teki osa-aikatyötä.
Suurin osa tästä joukosta oli alle seitsenkymppisiä. 30 000 miestä ja 20 000 naista.
Viime vuonna 70–74-vuotiaita työssäkäyviä oli parikymmentä tuhatta.
Eläköitymisikä on jo koko ajan noussut, kuten hallitus toivookin.
Samaan aikaan 70-vuotiaat ”nuorentuvat” silmissä. 70 voi olla kohta uusi 50. Takana ovat ne ajat, jolloin viisikymppiselle annettiin syntymäpäivälahjaksi keinutuoli.
Mutta voiko 2040-luvulla elävä 70-vuotias olla yhtä työkykyinen kuin viisikymppinen nyt?
”Jotkut ovat ja jotkut eivät. Ihannetilanteessa on varmasti yhtä vetreä”, vastaa Helsingin yliopiston geriatrian professori Timo Strandberg.
Se vaatii sitä, että ihminen pitää itsensä kunnossa.
Lisävuosia lääkkeillä
Strandberg on sopivasti juuri pitänyt luennon Mikael Agricolan kirkon kryptassa noin 350 seniorille lihasvoimaharjoittelun merkityksestä. Lihasvoima uhkaa vähentyä eläkeiän lähestyessä yhdestä kolmeen prosenttia vuodessa, ellei tee mitään.
Biogerontologien mukaan ihmisen takuuaika on 65 vuotta. Sen jälkeen useimmat saavat vielä keskimäärin 20 lisävuotta, pääosin elintavoista riippuen. Jotkut saavat enemmänkin.
Strandberg ennustaa, että suomalaisten vanhusten terveys voi kääntyä kahteen suuntaan.
”Elinikä ei välttämättä pitene, vaan voi ruveta laskemaan”, hän selittää.
Vähäinen liikunta, diabetes ja riskitekijät kuten kohonnut verenpaine ja kolesteroli heikentävät ihmisen toimintakykyä. FinTerveys 2017 -tutkimus ennusti, että lähes joka kolmas työikäinen suomalainen on kymmenen vuoden kuluttua lihava, jos pulskistumme nykytahtia.
”Vastavoimana on lääketieteen kehitys. Kun diabeetikot, lihavien verenpaineet ja kolesterolit hoidetaan hyvin, ihmiset elävät pidempään. Toinen juttu on, kuinka toimintakykyisiä he ovat.”
On viitteitä myös siitä, että dementia olisi vähenemässä. Siihen lienee osaltaan vaikuttamassa koulutustason nousu.
Vanhenemiselle jarrua?
Jos tulevaisuudessa pystytään hallitsemaan ihmisen vanhenemismekanismeja – ja siihen Strandberg uskoo – pystytään vaikuttamaan nimenomaan ihmisen toimintakykyyn ja elinikään. Samalla nujerrettaisiin monta kroonista sairautta.
Sellaisia mahdollisuuksia väläyttää esimerkiksi senolyyttiterapia, jossa nanorobotti poimisi pois elimistöstä vanhoja ja ympäristöään häiriköiviä soluja. Ikärappeumaa voitaisiin hoitaa myös kantasoluterapialla, tai korjata geenejä geenisaksillla.
”Jos nämä onnistuvat, 70-vuotiaat alkavat olla erittäin hyvässä kunnossa. En osaa sanoa, onko meillä 20 vuoden päästä tällaista hoitoa. Jos menetelmiä ei hallita, ongelmana voi olla, että tehdäänkin kuolemattomia syöpäsoluja”, Strandberg kertoo riskeistä.
Hoida ajoissa
Strandberg kuvailee nykyseitsenkymppisiä pääsääntöisesti hyväkuntoisiksi: aktiivisiksi ja toimintakykyisiksi. Monet olisivat työkykyisiäkin.
Heistä ehkä noin puolella on verenpainelääkitys. Diabetes löytyy noin 10–15 prosentilta. Pää toimii yhä, ja uuden oppiminen onnistuu, vaikkakin uuden kielen oppimisessa on isoja yksilöllisiä eroja.
Jos muistisairaus on odotettavissa, diagnoosi tehdään usein noin 75-vuotiaana.
He, jotka kuolevat jo seitsenkymppisenä, ovat usein sairastuneet syöpään.
Miten pitää elää ollakseen halutessaan seitsenkymppisenä työkykyinen?
Strandbergin hyvä uutinen on se, että jokainen voi tehdä asialle paljonkin. Huonompi uutinen on, että projekti olisi kannattanut aloittaa jo aiemmin. Nuorena tehdyt valinnat vaikuttavat koko elämään.
Olennaisia asioita ovat tupakoimattomuus, liikunta, verenpaineen, kolesterolin sekä diabeteksen hoito, terveellinen ruokavalio sekä ylipainon ja lihavuuden ehkäisy.
”Muistia voi harjoittaakin joltain osin. Jos ihmisellä on koulutusta, se näkyy toimintakyvyssä. Matala koulutustaso on muistisairauden riski.”
Mitä aikaisemmin esimerkiksi tarvittava verenpainelääkitys on saatu kuntoon, sitä parempi. Silti vielä yli 80-vuotiaana aloitettu kohonneen verenpaineen hoito vähentää tutkitusti muiden muassa sydämen vajaatoiminnan ja aivohalvauksen riskiä.
© ISTOCKPHOTO
Kivaan työhön jää
Työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtaja Heikki Räisänen puolestaan kertoo, että 65 vuotta täyttäneiden työllisyys on trendinomaisessa kasvussa.
”Vielä vuosituhannen alussa määrät olivat todella vaatimattomia nykytasoon verrattuna”, Räisänen vertaa.
Iäkkäämpien työllisyys kulkee samaan suuntaan kuin muissakin ikäryhmissä. Edelleen tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 65–74-vuotiaiden työllisten määrä kasvoi 5 000 henkilön verran
Voisi kuvitella, että työntekoa jatkavat seniorit ovat useimmiten asiantuntijoita. Se ei pidä paikkansa.
He työskentelevät samoissa ammateissa, joissa miehet ja naiset tekevät töitä muutenkin: miehet teollisuudessa, kuljetus- ja rakennusalalla ja naiset sote-aloilla. Työuraa jatkavat yrittäjät ovat erityisesti miehiä. Taas rahoitus- ja vakuutusalalla löytyy hyvin vähän 65 vuotta täyttäneitä.
Heikki Räisänen kehottaa unohtamaan puheet, että ikääntyneiden kannattaisi jäädä töistä pois, jotta nuorille löytyisi työpaikkoja.
”Kyse on ihan eri työpaikoista, joissa ikääntyvät ovat ja mihin nuoret tulevat. Entistä enemmän jotkut jatkavat työelämässä entistä pidempään. Eläkejärjestelmän uudistus on vaikuttanut siihen, että ihmiset pysyvät entistä pidempään työllisinä.”
Räisäsen mukaan suurin syy työssä jatkamiselle on yksinkertaisesti työn merkityksellisyys ja vetovoima, mutta myös oma taloustilanne. Moni yrittäjä on maksanut liian pientä eläkevakuutusmaksua, jolloin eläke on jäänyt vaatimattomaksi.
”Työnteon jatkamisessa ovat hyvin ratkaisevaa se, miten eläkejärjestelmät toimivat, mikä on työvoiman kysyntä sekä millainen on oma työ, työyhteisö ja työolosuhteet”, Räisänen luettelee.
”Meillä on tänä päivänä yli 20 henkeä sataa yli 55-vuotiasta kohti enemmän työssä kuin parikymmentä vuotta sitten, jolloin eläkejärjestelmät suorastaan houkuttelivat lopettamaan työnteon ennen normaalia vanhuuseläkeikää.”
Tuplasti väkeä töissä
Räisänen ennustaa, että 20 vuoden kuluttua 69–74-vuotiaita työllisiä voi olla lähes kaksinkertainen määrä kuin nyt. Suurin osa työllisistä lienee silti yhä alle 70-vuotiaita.
”Arvioisin, että väestön ja työvoimavarojen niukkuus johtavat siihen, että yhteiskunta pyrkii hyödyntämään aikaisempaa monipuolisemmin eri-ikäisten työpanosta.”
Ikääntyneiden työllisyyden kehitykseen vaikuttavat sekä tehty eläkeiän korotus että työllisyys- ja talouskehitys, mutta myös aiheesta puhuminen.
”Kansallisen ikäohjelman (1998–2002) yllättävin tulos oli, että tietoisuuden lisäämisellä saatiin hyvin paljon aikaan. Yhteiskunnassa ruvettiin keskustelemaan, ettei ole järkeä lähettää työkykyisiä ihmisiä eläkkeelle.”
Eläköitymisen rajuin vaihe on koettu Suomessa tällä vuosikymmenellä. Suhteellisen suuria ikäryhmiä jää eläkkeelle myös ensi vuosikymmenellä, mutta ero tilalle tuleviin nuoriin ikäryhmiin ei ole enää yhtä suuri.
”Sillä, kuinka nopeasti ja hyvin maahanmuuttajat pystytään saamaan mukaan työelämään, on ratkaiseva merkitys”, Räisänen summaa.
Vanhuus muuttuu
Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön professori Marja Vaarama huomauttaa, etteivät kaikki nykyiset 70-vuotiaat koe olevansa vanhuksia.
”Myös tulevista seitsenkymppisistä valtaosa on oletettavasti aktiivisia ja hyväkuntoisia. Heidän ja nyt seitsenkymppisten suurten ikäluokkien elämänhistoriat, maailmankuvat ja odotukset ovat kuitenkin hyvin erilaiset”, Vaarama vertaa.
Hän uskoo, että hyvinvointi-Suomea rakentaneet suuret ikäluokat muokkaavat yhteiskuntaa perusteellisesti seuraavien 20 vuoden aikana. Siitä seuraa, että nykyviisikymppiset saanevat aikanaan astella valmiiseen pöytään, oli kyse eläkejärjestelmästä tai hoivapalveluista.
Kun suurille ikäluokille työ ja aineellinen hyvinvointi ovat olleet tärkeitä, nykyviisikymppiset saattavat ajatella toisin. Kaikki eivät välttämättä halua tehdä pitkää työuraa, vaikka hyvinvointiyhteiskunnan kestävä kehitys vaatisi työurien pidentämistä.
”Jos halutaan, että tulevaisuudessa seitsenkymppiset tekevät töitä, työelämän pitää kehittyä sellaiseksi, että se houkuttaa”, Vaarama korostaa.
Hän katsoo, että Suomella on vain runsas kymmenen vuotta aikaa ratkaista, miten yhteiskunta sopeutuu ikääntymiseen. Se tarkoittaa, että pitää päättää, miten työelämää monimuotoistetaan. Se tarkoittaa myös, että on saatava uusia asumisen ja palvelujen ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin.
”Uskon, että ihmiset tekevät pidempiä työuria, jos heidän terveytensä kestää ja työpaikoilla päästään ikäsorrosta.”
”Työelämän joustojen pitää lisääntyä, että voidaan tehdä enemmän osa-aikatöitä ja etätöitä. Hoitoaloilla on alettu kutsua ihmisiä eläkkeeltä takaisin töihin, kun työntekijät eivät muuten riitä.”
Koska nykyviisikymppiset ovat eläneet 1990-luvun laman, Vaarama muistuttaa, että osa heistä on tulevaisuudessakin pienituloisia. Työurat ovat jääneet lyhyiksi. Osa on opiskellut pitkään, joten töihin on päästy myöhemmin. Kaikki tämä vaikuttaa eläkekertymään.
”Osan on nykyäänkin pakko käydä töissä mahdollisimman pitkään tai yrittää löytää sivuhommia pienten eläkkeidensä takia.”
Vaarama pitää kasvanutta palkattoman työn teettämistä lyhytnäköisenä, koska sen tien päässä odottaa pienituloinen ja jopa köyhä vanhuus.
© JAAKKO JASKARI / SKOY
Joustoa yläikärajaan
Professori Vaaraman mielestä on tärkeää ymmärtää, että samaan aikaan Suomessa elää sekä hyväkuntoisia että huonokuntoisia ikäihmisiä.
Eläkeiän ylärajan tulisi olla hänestä nykyistä joustavampi. Raskaista töistä pitäisi päästä eläkkeelle ennen kuin terveys on mennyt.
”Nythän esimerkiksi valtiolta joutuu 68-vuotiaana eläkkeelle, vaikka olisi miten timmissä kunnossa. Toiset taas eivät pääse eläkkeelle, vaikka terveys jo reistailee.”
”Työurien pidentämiseen tarvitaan sekä työntöä että vetoa. Vetovoimaisissa työpaikoissa on kiva tehdä töitä, ja niissä hyväksytään kaikenikäiset. Jonkun verran pitää olla työntöä, ettei eläkkeelle pääse liian aikaisin tai liian helpolla”, Vaarama tiivistää.
Parempaa hoivaa ja palvelua!
Professori Marja Vaarama uskoo, että nykyseitsenkymppiset panevat uusiksi vanhanaikaisen hoivakulttuurin, ennen kuin päätyvät itse hoivattaviksi.
”He eivät tyydy huonoon palveluun”, Vaarama sanoo.
Suuret ikäluokat ovat tottuneet saamaan palveluita. He ovat jo olleet muutosten katalysaattoreita, oli kyse sitten neuvoloista tai lasten päivähoidosta, koulutuksesta, nuorisokulttuurista, työelämän kehityksestä tai sosiaali- ja terveyspalveluista.
”He eivät ole tottuneet olemaan komenneltavina. He osaavat vaatia laatua, ja suurella osalla on myös maksukykyä ja halua maksaa palveluistaan”, Vaarama selvittää.
Hän pitää selvänä, ettei suurille ikäluokille riitä nykyisten hoivapalvelujen vaatimaton taso. He vaativat niihin muutosta.
Suuret ikäluokat haluavat itsenäisyyttä ja vapautta päättää asioistaan ja elämäntyyleistään. He haluavat asua kotona tai kodinomaisissa yhteisöissä ja saada sinne tarvitsemansa palvelut.
Kun kunto huononee, he haluavat asua siellä, missä on viihtyisää ja missä saa apua ympäri vuorokauden, on omaa rauhaa ja halutessa seuraa.
Se tarkoittaa erilaisin tarpeisiin mukautuvia asumisen ja palvelujen yhdistelmiä.
”Tähän päästään vain sellaisen palvelumuotoilun avulla, jossa ikäihmiset itse ovat mukana. Myös kulttuuri-, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä.”
Nykyisin esimerkiksi palvelutalojen hinnoittelu on ollut villiä. Palvelutalomaksuja ollaankin nyt yhtenäistämässä maksulain uudistamisen yhteydessä, ja tulevaisuudessa eri palvelujen hintojen pitäisi olla samankaltaisia.
Miten hoiva rahoitetaan, vieläpä eri sukupolville oikeudenmukaisella tavalla, siitä Suomessa ei ole juuri vielä puhuttu.
Professori Vaaraman mielestä aiheesta pitäisi ehdottomasti aloittaa keskustelu pian.