Esteettömyys ei ole itsestäänselvää uusissa julkisissa rakennuksissa – Asiantuntija listaa syitä: ”Välinpitämättömyys, heikko valvonta ja osaamisen puute”

Kun Ratinan uusi kauppakeskus avasi ovensa Tampereella 19. huhtikuuta 2018, ensivierailu ei ollut kaikille sujuva.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ratinan uusi kauppakeskus Tampereella avasi ovensa 19. huhtikuuta 2018.

Kun Ratinan uusi kauppakeskus avasi ovensa Tampereella 19. huhtikuuta 2018, ensivierailu ei ollut kaikille sujuva.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pauliina Karjalainen

Hälytysjärjestelmän rasia oli kiinnitetty huonosti. Wc-istuimen ympärillä ei ollut käsitukia.

Pahimmassa tapauksessa huono kiinnitys voi jopa estää hälytyksen antamisen. Ilman käsitukia puolestaan esimerkiksi siirtymä pyörätuolista wc-istuimelle voi olla mahdoton.

Esteettömän wc:n ovivalintakin oli huono. Se kun ei pysynyt itsestään auki, vaan pamahti heti avaamisen jälkeen pyörätuolilla liikkuvaa selkään.

Vielä avajaisten jälkeisenä päivänä Ratinan kauppakeskuspäällikkö Mervi Ahola kommentoi Aamulehdessä, että kaikki sujui hyvin ja avajaispäivän tavoite, 50 000 kävijää, saavutettiin.

”Meillä oli hieno päivä. Toki vaikkapa jostain wc:stä saattoi olla paperi lopussa, mutta niin voi käydä normaalinakin kauppapäivänä”, Mervi Ahola kuvailee lehdelle.

Siitä, että esteettömyydessä oli ollut ongelmia, Ahola sai kuulla vasta jälkikäteen.

”Kyllä voi sanoa, että minun tietooni nämä tulivat vasta sitten, kun niistä tuli palautetta.”

Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen asiantuntija Ari Kurppa pitää tilannetta hurjana.

”Kyllä näiden asioiden pitäisi olla kunnossa, jos kerta käyttöön otetaan. Ei siinä ole kahta sanaa.”

”Ei ole osattu huomioida”

Uusi kauppakeskus sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa Ratinan suvannon, linja-autoaseman ja Tampereen stadionin vieressä.

Se on Tampereen suurin kauppakeskus.

Ratinan esteettömyysongelmien kaltaisia tilanteita osuu eteen aina silloin tällöin, kertoo vammaisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä.

”Tällainen vähän vastaava tapahtui, kun Helsinki-Vantaan lentokenttä avattiin toiseksi edellisen remontin jälkeen. Siellä wc-tila oli ihan väärin rakennettu.”

Toisinaan yritystä on, mutta esteettömyyttä ei mietitä loppuun. Esimerkiksi Könkkölä nostaa Helsingin Musiikkitalon.

Siellä turvakaide estää pyörätuolissa istuvaa näkemästä kunnolla lavalle.

Juuri remontoidulla Lasipalatsilla puolestaan jokaisen oven suulla on kulkijaa vastassa korkea kynnys tai askelma.

Uusi kauppakeskus sijaitsee aivan Tammerkosken kupeessa ja kauppakeskus Koskikeskuksen naapurissa. © KUVAKAAPPAUS GOOGLE MAPS

Vaikka vastaavanlaiset tilanteet ovat tuttuja myös Kurpalle, hän ihmettelee, miten tilanne Ratinassa on ollut mahdollinen.

Eikö puutteita ole huomattu, onko tavaratoimitusten kanssa ollut haasteita vai ovatko hommat vain jääneet tekemättä, Kurppa pohtii.

”Tässä on sellaista, ettei ole osattu huomioida”, kauppakeskuspäällikkö Mervi Ahola vastaa.

”Kun suunnitellaan ja tehdään, olisi toki fiksua jo siinä suunnitteluvaiheessa kysyä loppukäyttäjiltä. Mutta nämä ovat lähinnä sellaisia, että pystytään sitten korjaamaan, kun on saatu palaute.”

Käyttäjien tarvetta vaikea arvioida

Tampereen kaupungin vammais- ja esteettömyysasiamies vieraili työryhmineen kauppakeskuksessa viikko avajaisten jälkeen.

Myös työryhmä pisti merkille puutteet esteettömissä wc-tiloissa.

Kaupungin rakennusvalvonnasta puolestaan kerrotaan Seuralle, että Ratinaan tehdyistä osittaisisiin loppukatselmuksiin on merkitty, että viimeistelytöitä on ollut kesken.

Osittaiset loppukatselmukset on tehty helmikuun lopussa ja huhtikuun alussa 2018. Viimeistelytöiden maaliin saattaminen jää työmaan johdon kontolle.

Myös asiakkaat ovat reagoineet esteettömyyden puutteisiin ja niistä on tullut paljon palautetta.

Ratinan johdossa palaute koetaan tärkeäksi.

”Varsinkin tällaisissa asioissa, joissa on liki mahdotonta huomioida sitä käyttäjien tarvetta”, Mervi Ahola sanoo.

Esteettömän wc-tilan vaatimuksiin voi tutustua muun muassa Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkkosivuilla.

Heikkoa valvontaa ja osaamista

Uuden kauppakeskuksen rakentaminen Tampereelle on ollut pitkä ja hintava projekti.

Ratinan rakentanut kiinteistöyhtiö Sponda on arvioinut, että kauppakeskuksen rakentamiskulut ovat noin 240 miljoonaa euroa.

Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen Ari Kurpalta löytyy kauppakeskuksen tilanteelle myös ymmärrystä.

”Ymmärrän sen puolen, että on ollut painetta saada kauppakeskus auki. Mutta eihän lentokoneitakaan voi laittaa taivaalle ilman renkaita.”

Kynnys ry:n Kalle Könkkölältä puolestaan löytyy kolme syytä sille, miksi esteettömyyttä ei aina huomioida: välinpitämättömyys, heikko valvonta ja osaamisen puute.

Ratinan tilanteessa Könkkölä näkee positiivisena sen, että esimerkiksi esteettömien wc-tilojen kohdalla virheet ovat sellaisia, jotka voidaan korjata.

”Jos esimerkiksi unohtuu joku liuska tai porras, se on vaikea korjata.”

Niinkin kun on käynyt. Joskus liuska on unohtunut asuinkerrostalosta, johon oli pitänyt tulla esteetön sisäänkäynti.

Kurppaa Ratinan tilanteessa puolestaan mietityttää sekin, onko kauppakeskuksen muissakin vessoissa ollut ongelmia tai puutteita.

”Varsinkin sitten, jos niissä ei ole ollut mitään, niin sittenhän tämä selkeästi syrjii jotain ihmisryhmää ja ei ole oikein.”

Kysytään kauppakeskuspäällikkö Aholalta. Oliko kauppakeskuksen muissa wc-tiloissa avajaisviikolla puutteita?

”Ei varsinaisesti. Ymmärtääkseni joku vessa oli tukkeutunut. Mutta tällaisia toimimattomuusongelmia ei minun tietooni ole tullut.”

Korjauslista kourassa

Vaikka esteettömyys ei aina ole ongelmatonta, julkinen rakentaminen on parantunut. Näin väittää Könkkölä.

Kun vanhoja kohteita on korjattu, esteettömyys on otettu huomioon.

Esimerkiksi Helsingissä pyörätuolilla liikkuen pääsee Ateneumiin ja Kansallismuseoon. Turun linnassakin on esteetön osa.

”Tietämys on lisääntynyt ja ehkä myös arkkitehtien asenteet ovat parantuneet. Rakennusvalvonnassakin ollaan hereillä.”

Tampereella asiakkailta saadun palautteen pohjalta on jo ryhdytty korjaustöihin.

Esimerkiksi Seuran toimittajan vierailtua kauppakeskuksessa uudelleen 29. huhtikuuta 2018, esteettömiin vessoihin oli saatu käsituet.

Risujen lisäksi palautteeseen on mahtunut myös ruusuja. Esimerkiksi kauppakeskuksen leveitä käytäviä on kehuttu.

Mervi Ahola muistuttaa, että kaikki muutostyöt eivät käy hetkessä.

”Mutta totta kai ne ovat tuossa listalla ja niitä lähdetään korjaamaan.”

Mitä listalla sitten on seuraavaksi?

”Voi. Nyt tiedätkö mennään enemmän tuonne rakentamisen maailmaan, niin en osaa sanoa. Enkä kommentoida, mitä kaikkea sitten rakentajilla on listalla.”

X