Lastensuojelu vei Estherin lapset Oulussa – väärin perustein ja lakia rikkoen

Estherin elämä näytti vihdoin saaneen suotuisan käänteen.

Esther ja hänen esikoislapsensa saapuivat Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2010. Heidät kirjattiin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Esther ja tuolloin päiväkoti-ikäinen lapsi sijoitettiin vastaanottokeskukseen Ouluun.

Afrikkalainen Esther oli viimeisillään raskaana, ja kuopus syntyi kevättalvella 2011.

Eräänä päivänä esikoinen valitti kipua ja Esther vei hänet lääkäriin.

Tästä viikon sisällä Oulun lastensuojelu oli sijoittanut molemmat lapset pois äitinsä luota.

Lastensuojelu rikkoi lakia

Estherin tarina on erikoinen.

Viranomaiset ovat todenneet vääriksi syyt, joiden perusteella huostaanotto tehtiin. Tästä huolimatta lapset elävät yhä – seitsemän vuotta myöhemmin – sijaisperheessä, ja äiti voi tavata lapsiaan vain lastensuojeluviranomaisten kanssa sovittuina aikoina.

Esther ja hänen tukihenkilönsä ovat kritisoineet Oulun lastensuojelun toimintaa huostaanottoprosessissa.

Nyt Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on ottanut kantaa tapaukseen. Sen helmikuussa antama päätös osoittaa, että Estherin tapauksessa arvostelulle on aihetta. Oulun lastensuojelu on avin mukaan toiminut Estherin tapauksessa lastensuojelulain vastaisesti.

Avin päätöksen perusteella herää kysymys, onko Oulun lastensuojelulla koskaan ollut aikomustakaan palauttaa lapsia äidilleen.

Julkisuudessa lastensuojelutapauksia käsitellään perinpohjaisesti vain ani harvoin. Tapauksissa on kyse yksityiselämän piiriin kuuluvista arkaluonteisista asioista, ja tavallisesti media kertoo vain yhden osapuolen näkemyksen. Jutuista tulee yksipuolisia, jolloin mediaa voi syyttää toisen osapuolen asian ajamisesta.

Viranomaiset taas eivät voi kommentoida tapauksia salassapitomääräysten vuoksi ja ovat muutenkin haluttomia ottamaan kantaa yksittäistapauksiin.

Välttääkseni nämä ongelmat en ole haastatellut tähän juttuun Estheriä. Tiedot ovat peräisin virallisista asiakirjoista, joita on syntynyt Estherin asiakkuuden aikana. Lisäksi olen haastatellut Estherin tukihenkilöitä.

Käsirysyn jälkeen äiti joutui putkaan

Mitä siis tapahtui lääkärin vastaanotolla syksyllä 2011?

Lääkärillä heräsi epäilys, että esikoista oli kohdeltu kaltoin, joten hän teki asiasta lastensuojeluilmoituksen. Oulun lastensuojelu reagoi välittömästi, ja esikoinen vietiin tutkimuksiin.

Muutaman päivän päästä tästä lastensuojeluviranomaiset tulivat tapaamaan Estheriä vastaanottokeskukseen.

Esther tuli tapaamiseen vauva sylissään.

Hän kuvitteli saavansa esikoisen takaisin, mutta paikalla olikin sosiaalitoimen virkailijoita ja kaksi vartijaa.

Estherille kerrottiin, että esikoinen on sijoitettu kiireellisesti huostaan eikä ole tulossa takaisin.

Esther hätääntyi.

Miten niin lapsi ei tulisi takaisin?

Hän nousi seisomaan, alkoi itkeä ja huusi, että haluaa lapsensa takaisin. Syntyi jonkinlainen käsirysy, ja vartijat painoivat Estherin maahan. Esther suljettiin putkaan ilman rintapumppua.

Nyt myös vauva otettiin kiireellisenä huostaan ja sijoitettiin lastenkotiin.

Seuraavan kerran Esther näki vauvan kuukauden kuluttua. Esikoisen ensitapaamiseen kului kolme kuukautta.

Välikohtauksen jälkeen lastensuojeluviranomaiset tekivät poliisille tutkintapyynnön. Heidän mukaansa äiti oli ollut väkivaltainen vauvaansa kohtaan tilanteessa, jossa äidille kerrottiin esikoisen huostaanotosta.

Tapahtumat olivat peruste myös vauvan huostaanottoon.

Kun viranomaiset olivat vieneet vauvan, Esther vietiin psykiatrian päivystykseen. Vastaanottokeskuksen väki vaati, että hänet on otettava osastolle. Lääkärin mukaan Estherin mielenterveydessä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Mitä esikoiselle tapahtui?

Syksyn 2011 jälkeen viralliset tutkimukset ovat valmistuneet ja moni Estherin ja hänen lastensa suhdetta koskeva asia on saanut lisävalaistusta.

Heti alkuun on todettava, että lastensuojelun reagointi lääkärin ilmoitukseen lapsen kaltoinkohtelusta on varmasti ollut asianmukainen.

Erikoislääkärin lausunnon mukaan esikoislapsi oli joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi. Traumaattisesta kaltoinkohtelusta en voi kuitenkaan painavien syiden takia tarkemmin kertoa.

Estherin tukihenkilöt kuitenkin ihmettelevät, miksi lapsi sijoitettiin kiireellisenä pois äidin luota ennen kuin äidin syyllisyys epäiltyyn tapahtumaan oli selvitetty. Vaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi perhekuntoutus, jossa äiti ja lapset olisivat voineet olla valvotusti yhdessä.

Poliisi nimittäin tutki asian. Se tuli siihen tulokseen, että äitiä ei ole syytä epäillä esikoisen kaltoinkohtelusta.

Esther oli jättänyt esikoisen Afrikkaan tämän isovanhempien hoitoon, kun hän oli lähtenyt Eurooppaan. Äiti ja lapsi olivat viettäneet neljä vuotta erossa toisistaan.

Poliisin mukaan epäillyt teot olivat tapahtuneet ennen kuin Esther sai lapsen jälleen luokseen.

Esther on syytön ja kysyy nyt: ”Miten estän lapsiani vieraantumasta omasta äidistään?”

Esther sai syytteen väkivaltaisuudesta vauvaansa kohtaan. Oikeudessa todistajat olivat kuitenkin erimielisiä siitä, oliko vauvaa ravisteltu viranomaisten silmien alla.

Käräjäoikeus päätti, että äiti oli syyllinen, mutta ei rangaissut häntä, koska tunnekuohu huostaanottotilanteessa oli ollut ymmärrettävä eikä vauvalle koitunut vahinkoa.

Myöhemmin hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja tuomitsi äidin syyttömäksi.

Päätöksiä voisi pitää Estherin kannalta voittoina. Häntä ei ollut syytä epäillä esikoisen kaltoinkohtelusta ja hänet oli todettu syyttömäksi vauvan pahoinpitelyyn.

Poliisin virallinen päätös tuli kuitenkin vasta loppuvuodesta 2013, käräjäoikeuden päätös 2014 ja hovioikeuden 2016. Ensimmäisen päätöksen tullessa lapset olivat olleet sijaiskodissa jo yli kaksi vuotta. Siihen mennessä oikeus oli vahvistanut huostaanotot, ja siitä asti Esther oli saanut tavata heitä vain kerran kuukaudessa muutaman tunnin kerrallaan.

Huostaanoton kannalta mikään ei muuttunut, vaikka huostaanoton perusteet oli osoitettu perättömiksi.

Esther oli aiemmin kysynyt, ”milloin saan lapseni takaisin”. Nyt kysymys kuului, ”miten estän lapsiani vieraantumasta omasta äidistään?”

Julkisuus ja vapaaehtoiset avuksi

Estherin kamppailu lastensa puolesta on houkutellut mukaan vapaaehtoisia auttajia. Monet ihmiset Oulun helluntaiseurakunnasta – johon Esther kuuluu – ja muista seurakunnista ovat tukeneet häntä monin eri tavoin.

Lisäksi kansalaisryhmä Lokakuun liike, joka seuraa lastensuojelun toimintaa, on keväällä 2014 tehnyt Estheristä videon, jolla on haluttu julkisuutta Estherin tapaukselle.

Tämän jutun kannalta tärkeintä on, että lastensuojelua tutkinut toimittaja ja kirjailija Maria Asunta teki Estherin tapauksesta kantelun Pohjois-Suomen aviin vuonna 2014.

Avi asettui neljässä kohdassa viidestä samalle kannalle kuin kantelija – Oulun lastensuojelun toiminta oli siis moitittavaa.

Estherin ja lastensuojelun keskustelut on kirjattu äidin ja lasten asiakassuunnitelmiin. Näiden kirjausten perusteella saa enemmän tai vähemmän tasapuolisen kuvan siitä, miten Oulun lastensuojelu on vastannut äidin toiveisiin ylläpitää suhdetta lapsiinsa.

Äidin toiveita ei kuulla

Kun huostaanotosta on kulunut noin vuosi, Esther on huolissaan siitä, että yhteinen kieli esikoisen kanssa on katoamassa.

Ennen huostaanottoa äiti ja esikoinen kommunikoivat yhteisellä afrikkalaisella kielellä ja englanniksi, mutta oltuaan kolme kuukautta erossa äidistään esikoinen oli alkanut unohtaa englantia.

Seuraavissa tapaamisissa esikoisen englannin katoaminen kävi yhä ilmeisemmäksi. Lasten asiakassuunnitelmaan kirjataan yhä uudestaan äidin toive, että lapsen englannin oppimista tuettaisiin.

Kuopuksen asiat ovat vielä huonommin. Hän on kasvanut sijaisperheessä kokonaan suomenkieliseksi.

Kirjaus vuodelta 2014 kertoo, ettei äiti ole voinut kommunikoida kuopuksen kanssa yhteisellä kielellä kolmeen vuoteen. Väestörekisteritietojen mukaan lapsen äidinkieli kuitenkin on englanti.

Tapaamisissa ei saa viranomaisten vaatimuksesta käyttää afrikkalaista kieltä, vaan on puhuttava englantia. Sijaisäiti ei kuitenkaan ilmeisesti osaa englantia. Kuopus ei osaa englantia. Ja esikoislapsi ei halua puhua englantia.

Yhteinen kieli on tärkeä

Äidin ja lasten kommunikaation ongelmat ovat avin mukaan ilmeisiä, mutta kaupunki ei ole järjestänyt tapaamisiin tulkkausta.

Oulusta olisi löytynyt myös afrikkalainen englanninopettaja, joka olisi voinut ylläpitää lasten kielitaitoa ja afrikkalaista identiteettiä, mutta tähän Estherin toiveeseen ei suostuttu.

Oulun lastensuojeluviranomaiset eivät avin mukaan ole tehneet riittävästi yhteisen kielen säilyttämiseksi. Se toteaa, että huostaanotto on lähtökohtaisesti väliaikainen järjestely ja viranomaisten on tehtävä kaikkensa palauttaakseen perhe jälleen yhteen.

Jos äiti ja lapset menettävät yhteisen kielen huostaanoton aikana, perheen yhdistämisestä tulee erittäin vaikeaa.

Yhteinen kieli pitäisi ottaa huomioon jo väliaikaista sijaisperhettä kartoittaessa.

Oma kulttuuri sivuun

Estherin toinen huolenaihe asiakassuunnitelmien kirjausten mukaan on lasten oikeus uskontoon ja vanhempien kulttuuriin.

Esther esimerkiksi toivoo, että lapset voisivat osallistua helluntaiseurakunnan tilaisuuksiin ja tavata siellä muita afrikkalaisia, joilta lapset voisivat oppia afrikkalaisesta kulttuurista.

Oulun lastensuojelun vastauksen perusteella uskonnonvapauteen liittyvät kysymykset on otettu huomioon sillä, että sijaisperhe on kristitty kuten Estherkin.

Kulttuuri on lastensuojelun mukaan otettu huomioon, kun se on antanut maksusitoumuksen lasten hiustenlaittoon.

Avi kuitenkin moittii lastensuojelua ja pitää toimenpiteitä riittämättöminä. Ne eivät ole turvanneet lapsen oikeutta uskonnonvapauteen ja kulttuuriin. Vaikka sijaiskoti ja äiti jakavat saman kristillisen arvopohjan, se ei vie pois äidin oikeutta lastensa uskonnolliseen kasvatukseen. Tätä sijaiskoti ei voi sivuuttaa.

Asiakassuunnitelmasta puuttuvat myös selkeät toimenpiteet, joilla lasten kulttuurinen tausta otetaan huomioon sijoituksen aikana.

Avin kolmannet moitteet kuulostavat kaikista raskauttavimmilta.

Esther haluaisi tavata lapsiaan mahdollisimman usein. Silti tänä vuonna tapaamisia on ollut vain pari kertaa, vaikka eletään jo toukokuuta. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

”Hyväksy huostaanoton todellisuus ja sopeudu tilanteeseen”

Asiakassuunnitelman mukaan Esther tiedustelee useasti, mitä hän voi tehdä ja miten hänen tulee käyttäytyä, että hänellä olisi mahdollisuus saada lapsensa takaisin.

Avin mukaan tässäkään asiassa Esther ei ole saanut riittävää tukea – ainakaan siitä näkökulmasta, että perhe joskus palaisi yhteen. Päinvastoin – Esther ohjattiin Hope-palveluun, jossa opetetaan hyväksymään huostaanoton todellisuus ja sopeutumaan tilanteeseen.

Hope-palvelun tavoitteista kertoo Ulla-Maija Karvonen Hope-projektia varten tehdyssä opinnäytetyössä näin:

”Kriisiprosessin toivottu lopputulos on, että kokemus hyväksytään osaksi omaa elämänhistoriaa. Vähitellen biologisesta vanhemmasta alkaakin tuntua siltä, että elämä sujuu jo paremmin. Tapahtunutta voi jo ajatella tuntematta voimakasta ahdistusta… Lapsen poissaolo kotoa alkaa tuntua hyvältä ratkaisulta.”

Avi moittii Oulun lastensuojelua siitä, ettei Estherin asiakassuunnitelmassa ole toimenpiteitä, jotka auttaisivat häntä perheen jälleenyhdistämisessä.

Estherille ei ole kerrottu, mitä hänen tulee tehdä saadakseen lapsensa takaisin ja millaisia perheenyhdistämistä tukevia palveluja sosiaalitoimella on tarjota. Tämä kaikki on lastensuojelulain vastaista.

Päätöksiä ei ole – eikä niitä silloin voi kumota

Eikä tässä kaikki.

Estämällä äidin ja lasten yhteydenpitoa ja salaamalla lasten olinpaikan Oulun lastensuojelu toimii lastensuojelulain vastaisesti.

Viranomaiset voivat salata lasten olinpaikan ja rajoittaa äidin ja lasten yhteydenpitoa, mutta vain lastensuojelulaissa määrätyin painavin ja objektiivisin perustein.

Jos näin tehdään, asiasta on tehtävä hallintopäätös, josta vanhemmat voivat valittaa.

Oulun lastensuojelu rajoitti Estherin ja lasten yhteydenpitoa ilman tällaista päätöstä puolentoista vuoden ajan. Päätöksen puuttuminen jätti Estherin juridisesti voimattomaksi: hän ei voinut vedota päätöksen kumoamiseksi, koska päätöstä ei ollut.

Avin päätöksestä ilmenee myös toista hallintopäätöstä koskeva merkillisyys.

Kun lapset siirretään lastenkodista sijaisperheeseen, on tehtävä sijaishoitopaikan muutospäätös. Avi pyysi tätä päätöstä nähtäväkseen, mutta kaupunki ei sitä toimittanut. Ilman päätöstä lasten sijoitus sijaisperheeseen ei ole lainvoimainen.

Oulun kaupunki ei anna periksi

Oulun kaupunki kommentoi Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöstä Seuralle lähettämällä asiaa koskevan tiedotteen.

Sen mukaan ”kantelussa esille tulleet asiat on käsitelty jo siinä vaiheessa, kun kanteluun on annettu selvitykset vuonna 2014 ja esille tulleet asiat on huomioitu sijaishuoltoa järjestettäessä”.

On epäselvää, mitä tarkoittaa, että esille tulleet asiat on huomioitu jo 2014. Oulun kaupunki on nimittäin antanut omat vastineensa kanteluun aville marraskuussa 2014 ja 2015, eikä se niissä katso toimineensa väärin.

Epäselvää on myös se, mitä asioiden huomioiminen on tarkoittanut Estherin kannalta. Hänellä ei vieläkään ole spontaania yhteyttä lapsiinsa, vaan tapaamiset on neuvoteltava lastensuojelun kanssa.

Nuorempi lapsi ei vieläkään ole saanut englannin kielen opetusta, vaikka aikaa reagoida on ollut seitsemän vuotta. Hän ei vierasta ainoastaan äitiään, vaan kaikkia mustaihoisia, vaikka on itse mustaihoinen.

Uusi lapsi, uusi elämä

Esther ei enää asu Oulussa mutta tapaa edelleen lapsiaan.

Hän on saanut uudella paikkakunnalla kolmannen lapsen, josta tuli automaattisesti lastensuojelun asiakas, koska edellisetkin lapset olivat.

Tämän lapsen osalta asiakkuus on kuitenkin lopetettu, koska perhetyö ei nähnyt äidin toiminnassa ”minkäänlaisia uhkia tai riskitekijöitä”. Perhetyön mukaan molemmat vanhemmat hoitavat lasta moitteettomasti.

Esther ei ole äidin oikea nimi. Jutusta on jätetty pois tietoja, joista Esther ja lapset voitaisiin tunnistaa.