Jo toinen kantelu Huhtasaaren parjaamasta tamperelaiskoulusta: Rehtorin lisäksi myös opettajista on kanneltu oikeuskanslerille

Jaa kaverilleTilaa Seura
Laura Huhtasaaren tviit-kohun myötä Sammon koulun opettajista on tehty kanteluita.
© iStock / Petri Kaipiainen / Otavamedia
Laura Huhtasaaren moittiman koulun opettajistakin on nyt kanneltu oikeuskanslerille. Ensimmäinen kantelu koski vain rehtoria.

Kärhämä Laura Huhtasaaren (ps) ja  tamperelaisen Sammon koulun välillä syvenee.

Maanantaina oikeuskanslerinvirastoon tuli toinen kantelu, jossa kritisoidaan Sammon koulun rehtorin Maaret Tervosen lisäksi myös osaa koulun opettajista. Ensimmäinen kantelu koski vain rehtoria. Se saapui oikeuskanslerille viime viikolla.

Tämä toinenkin kantelija on samaa mieltä kuin Huhtasaari. Hän epäilee että Sammon peruskoulussa olisi ollut vihapuhetta ja vihanlietsontaa perussuomalaisia poliitikkoja kohtaan.

Kantelijan mukaan ei koulun rehtorin Maaret Tervosen eikä opettajien olisi pitänyt sallia tällaista toimintaa.

Koulu on kiistänyt nämä väitteet julkisuudessa jo moneen kertaan.

Jupakka sai alkunsa, kun Huhtasaari julkaisi Twitterissä kuvan yhdeksäsluokkalaisten tekemästä julisteesta, jossa luki ”Suomeen vai kuoleen”?

Huhtasaari moitti julistetta ja vihjaili opettajien ”aivopesseen” oppilaita kritisoimaan nimenomaan perussuomalaisia.

Suomeen-tekstin alla olivat tasavallan presidentin Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston (vihr.) kuvat. Kuoleen-tekstin alla olivat kuvat Laura Huhtasaaresta ja Jussi Halla-ahosta (ps).

Vartija Sammon koulun pihalle

Huhtasaaren tviitin jälkeen koulu sai etenkin perussuomalaisten kannattajiksi ilmoittautuneilta ihmisiltä puheluja ja sähköposteja, joissa syytetään koulun opettajia oppilaiden poliittisesta johdattelusta.

Uhkailut muuttuivat niin karkeiksi, että koulu joutui varmuuden vuoksi palkkaamaan oppituntien suojaamiseksi vartijan.

Koulun mielestä Huhtasaaren ei olisi pitänyt tviitissään mainita koulun nimeä eikä varsinkaan lasten etunimiä, jotka näkyivät julisteen alareunassa ja siten myös tviitissä.

Keskusteluun otti osaa myös opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok), joka kehotti Huhtasaarta jättämään koulut rauhaan.

Opetusministeri kertoi luottavansa suomalaisten opettajien arvostelukykyyn ja ammattitaitoon.

Kaikki kantelut käsitellään

Kantelujen käsittely kestää oikeuskanslerinvirastossa noin 2–4 kuukautta. Periaatteena on, että jokainen kantelu käsitellään erikseen. On myös tapauksia, joissa kanteluja on käsitelty yhdessä, mikäli ne koskevat samaa asiaa.

Oikeuskanslerinvirastossa ei vielä tiedetä, miten Sammon koulun tapauksessa toimitaan. Se selviää vasta sitten, kun oikeuskanslerinvirasto on perehtynyt jo saapuneisiin sekä mahdollisesti myös tuleviin kanteluihin.

X