Lemmikin saa ottaa mukaan väestönsuojaan kriisitilanteessa – Mikään laki tätä ei kiellä, mutta suositeltavaa se ei ole

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Pelastus-ja rauniokoira Jaakko oli paikalla Merihaan kalliosuojassa, kun se esiteltiin tiedotusvälineille vuonna 2003. © Lehtikuva
Luulitko, ettei lemmikkiä saa kriisitilanteen koittaessa viedä väestösuojaan? Niin luulee moni muukin. Suojautuminen saamaan tilaan lemmikkien kera ei ole suotavin tilanne, mutta mikään laki sitä ei myöskään kiellä.

Jos Suomessa joskus sellainen kriisitilanne tulee, että kansalaisia kehotetaan väestönsuojaan hakeutumaan, on väestösuojien käyttöönotto ja siellä vallitsevat säännöt käytännössä asukkaiden itsensä vastuulla.

Vieras ja ehkä pelottavakin tilanne, jossa suuri joukko ihmisiä on pakotettuna yhteen suljettuun tilaan saattaa helposti aiheuttaa myös ongelmia. Viranomaiset suosittelevatkin, että kaikissa väestönsuojalla varustetuissa taloyhtiöissä olisi ainakin yksi asukas käynyt väestönsuojelun kurssin. Kurssin käyneillä on tarpeen vaatiessa tiedossa, miten väestönsuoja otetaan käyttöön ja miten siellä tulee toimia.

Myös tarvikkeiden, kuten esimerkiksi juomaveden haku, on sekin asukkaiden itsensä järjestettävä. Koska taloyhtiöissä ei enää pääosin ole perinteisiä omia talonmiehiä, olisi hyvä, että yhdellä tai useammalla asukkaista olisi perustiedot ja sen myötä parempi organisointikyky käytännön pyörittämiseen.

Se, kauanko väestönsuojassa mahdollisesti ollaan, riippuu tilanteesta.

”Säteilyvaaratilanteessa todennäköisesti suojauduttaisiin pidemmäksi aikaa, kun sitten taas konventionaalisemmassa aseiden uhkassa on teoreettinen maksimiaika noin kolme vuorokautta. Toki niissä voidaan tarvittaessa olla pidemmänkin aikaa”, sisäministeriön pelastusosaston erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen sanoo.

Jos tilanne joskus näyttäisi siltä, että väestönsuojaa mahdollisesti tarvitaan, asiaan voi varautua myös ennalta.

Asianmukaisesti varustellusta ja lain vaatimukset täyttävästä suojasta löytyy nopeasti käyttöönotettavaksi käymälät, vesiastioita ja joitain muita tähdellisiä tarvikkeita, mutta halutessaan asukkaat voisivat varautua Häyrisen mukaan esimerkiksi myös niin, että veisivät suojaan vilttejä, makuupusseja, kolmeksi päiväksi ruokaa ja vaikkapa pelejä ja muuta ajanvietteeksi sopivaa.

Lue myös: Suomessa väestönsuojat antavat suojaa 4,4 miljoonalle ihmiselle – Näin Suomesta on tullut varautumisen huippuosaaja

väestönsuojat

Sisäministe­riön pelastusosaston erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen esittelee väestönsuojan räjähdyksen kestävää ovea. © Markus Pentikäinen

Laki ei kiellä lemmikkejä väestönsuojiin viemästä

Erityisesti sosiaalisessa mediassa lemmikkien asema mahdollisen kriisitilanteen koittaessa on herättänyt kiivasta keskustelua. Julkisuudessa on liikkunut virheellistäkin tietoa siitä, ettei lemmikkejä saisi väestönsuojaan viedä.

Myös esimerkiksi Helsingin kaupungin pelastuslaitos ohjeistaa väestönsuojeluohjeissaan, ettei lemmikkejä väestönsuojaan saa viedä. Mitkään lait tai säädökset eivät sitä kuitenkaan kiellä.

”Säädöksissä ei ole kielletty lemmikkejä väestönsuojiin viemästä”, Jarkko Häyrinen kertoo.

Hänen mukaansa tila on kuitenkin rajallinen ja väestönsuojat ovat ensisijaisesti tarkoitettu väestölle eli ihmisille. Lisäksi useiden lemmikkien yhtäaikainen oleskelu ahtaassa väestönsuojassa saattaisi aiheuttaa ongelmia.

”Jos asiaa sen lemmikkieläimen kannalta ajattelee, ehkä se jättäminen tuttuun ja turvalliseen ympäristöön eli kotiin ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.”

Aina tilanteen salliessa omistaja voisi poikkeusoloissakin käydä väestönsuojasta käsin kotona antamassa lemmikilleen lisää ruokaa ja vettä.

Poikkeuksen muodostavat opas- ja avustajakoirat. Tasa-arvoisen kohtelun vuoksi esimerkiksi opaskoiran tulee aina päästä omistajan mukana myös väestönsuojaan.

”Se on selvää, että sokean ihmisen opaskoira kulkee joka paikkaan mihin tämä sokea ihminenkin kulkee”, Jarkko Häyrinen toteaa.

Lue myös: Tätä 72 tunnin varautuminen edellyttää kriisitilanteessa – Valmistaudu häiriötilanteisiin ennakoimalla ja selätä tilanteet näillä toimintatavoilla

varautuminen 72 h

Kotiin tulisi varata kolmen vuorokauden tarpeiksi kriisitilanteen varalle muun muassa patteriradio, tarpeellisia lääkkeitä, vettä tai puhdas vesiastia sekä esimerkiksi taskulamppu. © Lehtikuva

X