Näin THL häivytti uutisen laajasta ihmisoikeusloukkauksesta – Vain harva media kertonut laittomista Suomessa asuvien tyttöjen ympärileikkauksista

Black Lives Matter! Mustien elämällä on väliä!

Yhdysvaltalaisen George Floydin menehtyminen kovakouraisen poliisin käsiin synnytti mielenosoitusten aallon ympäri maailmaa. Suomessa järjestettiin tummaihoisten ihmisoikeuksien puolesta kolme väenkokousta, joista tuli niiden nuorille osanottajille tärkeä sukupolvikokemus.

Katselin mielenosoittajia hyvällä. Vääryyttä vastaan on taisteltava, ja aina jalompaa, jos myötätunto ulottuu myös toisella puolella maapalloa kärsiviin.

Silti oloni oli ristiriitainen. Antakaa, kun selitän.

Mielenosoitusten välissä Suomessa paljastui sarja ihmisoikeusloukkauksia, joiden kohteena olivat tummaihoiset tytöt. Viranomaiset julkistivat viime perjantaina ensimmäistä kertaa tiedon, että täällä asuvien tyttöjen sukuelimiä on silvottu laittomasti.

Eikä siinä kaikki. Ilmeni, että uhreja voi olla kaiken kaikkiaan kymmeniä, jopa satoja.

Sen puolesta, että yhdenkään pienen Suomessa asuvan tytön ei tarvitsisi enää koskaan kokea samaa, ei ole kuitenkaan järjestetty yhtäkään mielenosoitusta.

Protestien vähyyteen on luonnollinen syy. Vain harvat tietävät koko asiasta. Se taas johtuu siitä, että monet suomalaismediat, jotka ovat kertoneet yksityiskohtaisesti Floydin kuolemasta, ovat vaienneet kotimaisesta tragediastamme.

Kirjoitin asiasta uutisen, joka julkaistiin Seurassa 5. kesäkuuta. Siihen ovat reagoineet muun muassa Suomen Gynekologiyhdistys ja lukuisat somevaikuttajat, mutta kesti neljä vuorokautta ennen kuin yksikään toinen suomalainen media kertoi asiasta.

Pelkään pahoin, että tähän on vaikuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viestintäoperaatio, joka onnistui varsin hyvin.

Mutta ensin vähän taustaa.

Vaiettu aihe alkoi kiinnostaa

Reilu vuosi sitten aloin perehtyä Suomessa asuvien naisten ympärileikkauksiin eli sukuelinten silpomiseen. Kyseessä on etenkin tietyissä Afrikan maissa harjoitettava perinne, joka on naiselle monin tavoin haitallinen. Se voi esimerkiksi aiheuttaa kipuja ja heikentää kykyä nauttia seksistä.

Suomessa ympärileikkaus katsotaan törkeäksi pahoinpitelyksi, silloinkin, kun se tehdään täällä vakituisesti asuvalle tytölle ulkomaanmatkalla.

Kolme vuosikymmentä sitten Suomeen alkoi muuttaa ihmisiä maista, joissa ympärileikkaus on yleinen tapa. Monet merkit viittaavat siihen, että merkittävä osa näiltä alueilta tulleista perheistä on muun muassa valistustyön ansiosta luopunut perinteestä ja jättänyt tyttärensä leikkaamatta.

Mutta jo 1990-luvulta alkaen on pelätty, että osa maahanmuuttajaperheistä toimii toisin.

Lopullisen kimmokkeen tarttua aiheeseen sain siitä, kun tutustuin maahanmuuttajalasten ihmisoikeuksia puolustavan Fenix Helsinki -yhdistyksen selvitykseen. Siinä julkaistiin neljä nimetöntä tapauskertomusta Suomessa asuvien tyttöjen laittomista silpomisista.

Yksikään uhreista ei tosin antanut haastattelua medialle, edes nimettömänä. Nopeasti selvisi sekin, että Suomessa ei ollut annettu yhtäkään silpomistuomiota eikä ilmiö esiintynyt tilastoissa.

Toisaalta THL:n arvion mukaan Suomessa asui noin 10 000 silvottua naista, ja ympärileikkausten vastaista valistustyötä tehtiin Suomessa kaiken aikaa, usean ihmisen voimin. Ehkä arkaan, vaiettuun aiheeseen kannattaisi sittenkin perehtyä.

Kohdallani aiheen kiinnostavuutta lisäsi se, että moni kollega tuntui karttelevan sitä – luultavasti siksi, etteivät antaisi polttoainetta öyhöttäjille. Onhan tunnettu tosiasia, että rasistit ja kovan linjan maahanmuuttokriitikot käyttävät silpomisia lyömäaseena niitä yhteisöjä kohtaan, jotka ovat lähtöisin perinnettä harjoittavilta alueilta.

Itse pohdin, että journalismin tärkeimpiä tehtäviä on julkistaa epäkohtia, etenkin, jos uhrit ovat niinkin haavoittuvassa asemassa kuin pienet tytöt. Toimittajan ei tule jättää yhteiskunnallisesti merkittävää juttua tekemättä siksi, että joku voi mahdollisesti ylireagoida sen vuoksi.

Hienotunteisuus ennen kaikkea

Kävin työhön kollegani Sanna Puhdon kanssa. Kovalla vaivalla löysimme neljä uskottavaa toisen käden lähdettä, jotka kertoivat laittomista silpomisista. Yksikään uhri ei kuitenkaan uskaltautunut haastatteluun, edes ilman nimeä.

Haastattelimme myös ympärileikkauksia ehkäisevää työtä tekevän Ihmisoikeusliiton asiantuntijoita.

”Meillä ei ole varmaa tietoa yhdestäkään tapauksesta”, totesi sukupuolittuneen väkivallan vastaisen työn päällikkö Johanna Latvala.

THL:n, ennaltaehkäisyä koordinoivan viranomaisen, viesti oli sama.

Juttua tehdessämme opimme, että tärkeä ohjenuora ympärileikkauksen vastaisen työssä on kulttuurinen sensitiivisyys.

Valistustyössä maltillinen ote onkin perusteltu. Koska leikkausta suunnittelevat vanhemmat haluavat tyttärensä parasta ja pyrkivät noudattamaan monisukupolvista perinnettä, heidän päänsä on helpompi kääntää hienovaraisella suostuttelulla kuin syyllistämällä.

Kun juttukokonaisuus oli ulkona, ilmeni, että alan ammattilaiset toivovat pitkälle vietyä hienotunteisuutta myös medialta. Latvala moitti Twitterissä juttumme kuvituksen. Hänen mielestään esimerkiksi kukan terälehdet olisivat olleet parempi tapa kuvata aihetta kuin Seuran käyttämä partakoneen terä.

Latvala tviittasi myös siitä, että ongelman kokoa ei pidä liioitella. Hän muistutti tunnettujen tapausten vähäisestä määrästä: ”Tiedossa on muutama vanha tapaus, jossa Suomessa asuvalle tytölle on tehty ympärileikkaus”.

Latvalan tviitti.

Tviittasin kiitoksen tiedosta, joka ei ollut noussut esille haastattelussa.

Vähäinen ongelma, mutta tärkeä torjua

Muutamaa viikkoa myöhemmin Helsingin Sanomissa julkaistiin laaja juttu ympärileikkauksista. Siinä todettiin usean asiantuntijan suulla, että ongelma on Suomessa todennäköisesti hyvin vähäinen.

THL:n asiantuntija Mimmi Koukkula vähätteli jutussa oman laitoksensa samana vuonna julkaisemaa arviota siitä, että Suomessa on ympärileikkauksen uhan piirissä 650-3100 tyttöä. Hänen mukaansa suurin riski koskisi pikemminkin kymmeniä tyttöjä.

Toisaalta jutun haastateltavat toivoivat lisää panostusta torjuntatyöhön.

Samoihin aikoihin jätin valituksen Helsingin hallinto-oikeuteen, sillä THL kieltäytyi luovuttamasta pyytämiäni tilastotietoja silvotuista synnyttäjistä. Oikeus katsoi, että tietoja ei saa salata ja velvoitti THL:n luovuttamaan ne.

Loppuvaikutelmakseni tästä kaikesta jäi, että ympärileikkauksista ei tulisi alan toimijoiden mielestä pitää turhan suurta meteliä. Heistä ennaltaehkäisy oli hyvin tärkeää työtä, mutta itse ongelma hyvin vähäinen.

Tiedonsaanti venyi

Toukokuussa muistin, että kouluterveyskyselyssä selvitettiin keväällä 2019 ensimmäisen kerran koskaan sitä, ovatko vastaajat ympärileikattuja. Kysymys esitettiin toisen asteen kahden ensimmäisen vuoden opiskelijoille, joista valtaosa on 16-17-vuotiaita.

Tarkistin THL:n nettisivulta, että kyselyn keskeiset tulokset oli julkistettu syyskuussa 2019. Ympärileikkausta koskevista vastauksista ei kuitenkaan kerrottu mitään.

Pyysin THL:ää toimittamaan minulle tiedot siitä, kuinka moni vastaaja ilmoitti olevansa ympärileikattu, jaoteltuna sen mukaan, kuinka pitkään he olivat asuneet Suomessa.

Viikkoa myöhemmin saapui THL:n vastaus. Sen mukaan heiltä oli tulossa ulos aihetta koskeva julkaisu, mutta sen tietojen tarkastaminen oli vielä kesken.

Lain mukaan viranomaisen pitäisi toimittaa yksinkertaiset tilastotiedot niitä kysyvälle kahdessa viikossa. Nyt odotus venyi neljään viikkoon.

THL kätki uutisen sisäsivuille

THL:n lupaama raportti julkaistiin kaikille medioille samanaikaisesti viime perjantai-iltapäivänä.

En voi tietää THL:n julkistushetken ajoittamisen motiivia, mutta sen yleissäännön tiedän, että jos joku taho haluaa toimittajien perehtyvän asiaansa mahdollisimman pinnallisesti, arkiviikon viimeiset työtunnit ovat hyvä valinta.

Yksi media pääsi kuitenkin tutustumaan tietoihin etukäteen. Helsingin Sanomat julkaisi jutun raportista samalla hetkellä, kun THL nosti raportin ja sitä koskevan tiedotteen nettisivulleen. Jutussa kerrottiin, että 80 tyttöä, 0,2 prosenttia kyselyyn vastanneista oli ympärileikattu.

”Luvut ovat tosi pieniä, mikä vahvistaa meidän aiempaa käsitystä siitä, että ympärileikkaus ei ole enää niin yleinen asia edes somaliyhteisön keskuudessa kuin mitä se on ollut aiemmin”, THL:n tutkimuspäällikkö Reija Klemetti kommentoi HS:lle.

Jostain syystä Helsingin Sanomat ei kertonut sitä, että osa näistä tytöistä ilmoitti syntyneensä Suomessa.

Tällaisia vastauksia oli peräti 51 kappaletta. Vaikka osa vastauksista oli epäluotettavia, niiden määrä oli niin suuri, ettei Suomessa asuneille tytöille tehtyjen laittomien ympärileikkausten olemassaolosta jäänyt jäljelle enää järkevää epäilyä.

Hieman myöhemmin Yle julkaisi uutisen otsikolla ”Tyttöjen sukuelinten silpominen näyttää vähentyneen Suomessa”. Siitäkin puuttui päivän varsinainen uutinen, samoin kuin MTV:n jutusta.

Otsikkoon noussut johtopäätös ympärileikkausten vähenemisestä oli kyseenalainen, sillä asiaa ei ollut kysytty aiemmin kouluterveyskyselyssä. Tuoreelle tutkimustiedolle ei ollut kelvollista vertailupistettä.

Suurelle yleisölle välittyi siis se kuva, että silpomistilanne on parantunut takavuosista ja ongelma on hyvin vähäinen. Tähän vaikutti epäilemättä THL:n tiedotteen kiteytys:

Ympärileikattujen tyttöjen ja naisten lukumäärä vaikuttaa Suomessa hyvin pieneltä.

THL tviittasi kyselyn tuloksesta näin. © Ruutukaappaus

Päivän varsinaista uutista THL ei maininnut tiedotteessaan eikä raporttinsa päälöydöksissä, vaan kätki sen raportin sisäsivuille. Vaikuttaa siltä, että tiedotteen perjantai-iltapäivän kiireessä eteensä saaneet toimittajat eivät yksinkertaisesti ehtineet lukea tutkimusraporttia.

Itse kirjoitin uutisen siitä, että nyt oli ensimmäisen kerran vahvistettu Suomessa tapahtuneen laittomia silpomisia. Se herätti paljon kiinnostusta sosiaalisessa mediassa. Mutta kun päivät kuluivat, aloin ihmetellä sitä, ettei yksikään toinen perinteinen media tarttunut asiaan.

Peruskoululaisilta ei kysytty

Kyseessä on laajamittainen Suomessa asuviin tyttöihin kohdistunut ihmisoikeusloukkaus.

Kouluterveyskysely tarjoaa vain kapean kurkistusikkunan siihen, minkä kokoinen ilmiö todella on. Se kohdistettiin kahteen lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevaan ikäluokkaan, mutta läheskään kaikki eivät vastanneet siihen.

Lisäksi kyselyn ulkopuolelle jäivät ne 16-17-vuotiaat, jotka eivät jatkaneet opintojaan peruskoulun jälkeen – eli juuri se ryhmä, joihin kohdistuu suurin ympärileikkauksen uhka.

Kattava otos kokonaisesta ikäluokasta olisi saatu, jos asiasta olisi kysytty myös peruskoulun 8- ja 9-luokkalaisilta.

Kysyin Reija Klemetiltä, miksi näin ei tehty. Hän kertoi THL:n keskustelleen asiasta Ihmisoikeusliiton kanssa ja päätyneensä siihen, että kysymys on parempi olla esittämättä peruskoululaisille, sillä he voisivat ymmärtää sen väärin.

Fenix Helsingin asiantuntija Yasin Isse oli toista mieltä. Hänen mukaansa peruskoulun yläluokkia käyvillä tytöillä ei ole mitään ongelmia ymmärtää kysymystä, jos heidän perheensä on lähtöisin maasta, jossa silpomiset ovat yleisiä.

”Ympärileikkaus on läsnä niissä perheissä. Nuo tytöt tietävät siitä paljon enemmän kuin vaikkapa sukupuoliyhdynnästä. Tuollainen väite on täydellistä harhaanjohtamista”, hän puuskahti.

Viranomaiset eivät halua tietää

Kysely kohdistui kahteen ikäluokkaan ja sen otos oli vajavainen. Voi vain arvailla, kuinka monta myönteistä vastausta ympärileikkausta koskevaan kysymykseen olisi saatu, jos kysely olisi tavoittanut kaikki saman ikäiset riskiryhmään kuuluvat.

Johtopäätösten teko tämän kyselyn pohjalta on vaikeaa, mutta jos tarkastelu laajennettaisiin koskemaan kahden vajaan ikäkohortin sijasta vuosikymmeniä, laittomien ympärileikkausten uhrien määrä voisi nousta jopa satoihin.

Tästä huolimatta THL aikoo poistaa kysymyksen seuraavasta kouluterveyskyselystä, Klemetin mukaan siksi, että prosentit olivat nyt niin pieniä.

Olen sanaton. Vaikuttaa siltä, että viranomaiset eivät edes halua tietää, kuinka laaja ongelma oikeasti on.

Jos ympärileikkauksia halutaan oikeasti ehkäistä tehokkaasti, ensimmäinen askel on se, että viranomaiset hankkivat asiasta tietoa ja julkistavat sen avoimesti median kautta suurelle yleisölle. Seuraavat toimenpiteet jätän mielelläni asiantuntijoiden toteutettavaksi.

Soisin, että asiasta puhuttaisiin Suomessa avoimesti. Ensimmäisiä juttuni kirvoittamia puheenvuoroja onkin jo näkynyt.

Kansanedustaja Satu Hassi (vihr) ihmetteli tviitissään, miksi ympärileikkauksesta ei aiota kysyä koululaisilta vastaisuudessa. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok) vaati, että terveydenhuollon ammattilaisten tulisi rangaistuksen uhalla tehdä havaitsemistaan silpomisepäilyistä tutkintapyyntö poliisille.

Myös Kokoomusnaiset ovat puuttuneet asiaan.

Eilen tiistaina ensimmäiset julkaisut Seuran jälkeen, Verkkouutiset ja Demokraatti, kirjoittivat nyt paljastuneista laittomista silpomisista. Tänään niin teki Ilta-Sanomat. Ehkä vähitellen juttuja nähdään muissakin medoissa.

En pitäisi pahana sitäkään, että joku järjestäisi pienten silpomisuhan alla elävien tyttöjen puolesta mielenosoituksen.

Mutta jos näin käy, niin toivon, ettei mielenilmaisun käyttövoimana toimisi viha. Tyttärensä ympärileikkausta suunnittelevat vanhemmat eivät tee sitä pahuuttaan, vaan tietämättömyyttään.

Riittää, että heille kerrotaan maltillisesti, mutta lujasti, että se ei käy. Ja viranomaisia kehotetaan hoitamaan työnsä kunnolla.