Lastentarhanopettajan työaika kuluu yhä enemmän lapsiryhmän ulkopuolella: ”Kaoottisesta arjesta ei hyödy yksikään leikki-ikäinen”
Jos arjessa voisi panostaa koulutuksensa mukaisiin töihin, kokenut lastentarhanopettaja tekisi unelmatyötään. Nyt suuriksi paisuneissa päiväkotiryhmissä arki täyttyy kuormittavan henkilöstövajeen lisäksi kokouksista, paperitöistä ja pitämättömistä tauoista.
”Perheet usein kuvittelevat, että lastentarhanopettajat ovat lasten kanssa koko työpäivänsä ajan. Tämä on harhaa”, Leena kuvailee päiväkodin arkea.
Leena on työskennellyt lastentarhanopettajana pääkaupunkiseudulla liki 35 vuoden ajan. Lasten kanssa olemisen lisäksi arki täytyy monenlaisesta muusta ja alati muuttuvasta työstä.
Kuten oman tiimin palavereista, viikkoinfoista sekä moniammatillisista ja pedagogisista tiimikokouksista. Työpäiviä täyttävät myös päiväkodin ruokien tilaukset, täydennyskoulutukset ja tiedottaminen.
”Kaikki tämä yhdistettynä siihen, että ryhmästä, jossa kaikki aikuiset ovat terveenä ja töissä, usein haetaan yksi henkilö auttamaan johonkin toiseen ryhmään, jos siellä on joku sairastunut tai muissa tehtävissä.”
Seura on kertonut jo aiemmin, miten sijaispula ja tempoilu päiväkotien aukioloajoista voivat aiheuttaa lapselle stressiä. Vieras hoitaja voi saada lapsen jopa oksentamaan.
Pyysimme Leenaa kuvailemaan, miten päiväkotipäivä oikeasti sujuu.
Aamupalaa, kokouksia ja yli 20 lasta ryhmässä
Kun lastentarhanopettaja tulee aamukuudeksi töihin, oven takana odottaa jo lapsia. Tuntia myöhemmin kello seitsemältä paikalla on useimmiten jo 10–15 lasta ja kaksi aikuista.
”Lapsia otetaan vastaan, vanhemmilla on viestejä muuttuvista hakuajoista, harrastuksista, hakijasta tai huonosti nukutuista öistä. Asiat kirjataan vihkoon”, Leena kertoo.
Aamun alku ollaan yhdessä isossa ryhmässä, minkä jälkeen lapset otetaan omiin ryhmiinsä. Ennen kuin oman ryhmän toinen aikuinen, lähihoitaja, tulee töihin kahdeksaksi, lasten kanssa ollaan yksin.
Kun työntekijöitä on paikalla kaksi, toinen alkaa huolehtia aamupalasta. Toinen saattaa lähteä palaveriin. Siellä voidaan pohtia esimerkiksi tukea tarvitsevan lapsen arkea.
Yhdeksään mennessä aamupala on syöty ja kokous päättynyt. Kolmas aikuinenkin, sosionomi, on jo tullut töihin.
Lapsia on yleensä jo yli 20 ja suuri vasta 3-vuotiaita.
Jos kaikki lapset ovat päiväkodissa, märät ulkoiluvaatteet eivät välttämättä mahdu kuivauskaappiin kerralla, kertoo kokenut lastentarhanopettaja. © COLOURBOX
Kurahousuaikana ryhmän pukeminen kestää tunnin
Kun aamupala on syöty, on aika lähteä ulos. Kun yksi aikuinen lähtee ensimmäisten puettujen lasten kanssa ulos, kaksi muuta jää pukemaan loppuja. Usein joltakin on jotakin hukassa.
”Kurahousuaikana ryhmän pukeminen ulos kestää helposti tunnin. Kun viimeinen on saatu ulos, ensiksi ulos päässyt tulee jo sisälle, jotta ehditään lounaalle”, Leena kuvailee.
Ulkoilun jälkeen yksi aikuinen jää selvittelemään ulkoiluvaatteita paikoilleen tai vesikeleillä kuivauskaappiin. Kaksi muuta aikuista alkaa hoitaa lasten vessatusta ja lounasta.
”Viimeisenä syömään ehtinyt aikuinen saa kylmän lounaan. Eikä lastentarhanopettajalla ole ruokataukoa.”
Lounas syödään muun työnteon lomassa. Se ei myöskään ole ilmainen, eikä sitä syödä aikuisille mitoitetussa pöydässä.
Kun lapset ovat syöneet lounaan ja käyneet päiväunille, työntekijät ehtivät käydä vessassa. Ellei lounaan ja päiväunien väliin ole sovittu kokousta.
”Yksi kymmenen minuutin tauko kuuluu työpäivään. Sitä ei läheskään joka päivä pysty pitämään. Muutama kerta viikossa onnistuu.”
Iltapäiväunien jälkeen ryhmä pärjää kahden aikuisen voimin
Viimeistään iltapäiväkahteen mennessä kaikki lapset ovat nousseet päiväunilta. Silloin aamuvuoroon tullut lastentarhanopettaja on jo lähtenyt kotiin.
Loppuaika pärjätään kahdestaan.
”Toinen järjestää lapsille välipalan. Hakee kärryt, kattaa pöydät ja auttaa ruokailussa. Toinen korjaa sillä aikaa päiväunipedit takaisin kaappeihin.”
Välipalan jälkeen on hetki aikaa leikkiä. Sen jälkeen lähdetään ulos ja pukeminen alkaa taas.
”Viimeisenä tullut jää sisälle siivoamana tilat aamulla tulijoita varten. Kirjoittaa tarvittavat viestit vanhemmille ja aamuvuoroon tulevalle kollegalle.”
”On päiviä, jolloin työntekijän päivän ensimmäinen vessatauko on tässä kohtaa.”
Vaikka lastentarhanopettajilla on osaamista ja taitoa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen, aina siihen ei ole resursseja, sanoo alalla työskentelevä Leena. © ISTOCK
”Pitäisi olla mahdollista aina, mutta eipä ole”
Ulkona on oltava viimeistään hieman ennen neljää. Silloin ryhmän toinen työntekijä lähtee kotiin.
Viimeinen tunti on Leenan mukaan yleensä rentoa ulkoilua. Lapsia hakemaan tulevien vanhempien kanssa jutellaan päivän kulusta ja valvotaan samalla ulkoilevia lapsia.
”Jos päivän mittaan ei ole palavereja, henkilökunnasta ei ole talossa vajetta, eikä kurahousuja tarvitse pukea, lasten kanssa on saatettu tehdä jotakin pedagogisesti mietittyä ja lasta kehittävää. Jopa pienryhmissä.”
”Sen pitäisi olla mahdollista aina, mutta eipä ole.”
Leikki-ikäinen ei hyödy kaaoottisesta arjesta
Lastentarhanopettajan työ on Leenan mukaan nykyään erilaista kuin 1980-luvulla, jolloin hän tuli alalle.
Syyksi Leena epäilee sitä, että päiväkodissa työskentelevien eri ammattiryhmien toimenkuvat niputettiin aikanaan yhteen, vaikka koulutustaso ja osaamisen ydinalueet ovat erilaisia.
Työntekijöiden ikähaitarin ollessa suuri, lastenhoitajien ja lähihoitajien lisäksi päiväkodeissa työskentelee joko ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskelleita lastentarhanopettajia.
”On turhaa pulinaa, että jokainen varhaiskasvatusikäinen hyötyy osallistumisesta, jos toiminta ei ole pedagogisesti loppuun asti mietittyä ja toteutettua. Kaoottisesta arjesta ja jatkuvasta vajauksesta henkilöstössä ei hyödy yksikään leikki-ikäinen.”
Lastentarhanopettajan viikkotyöajasta kahdeksan prosenttia pitäisi olla sidottuna lapsiryhmän opetus- ja kasvatustoiminnan valmisteluun.
”Vaan eipä toteudu sekään.”
Vaikka arki on välillä raskasta ja Leenakin välillä pohtii alavalintaansa, hänen mielestään lastentarhanopettajat ovat ylpeitä koulutuksestaan.
Myös osaamista ja taitoa laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttamiseen löytyisi.
”Jos saisi tehdä ainoastaan ne työt, joihin kouluttautui ja lapsiryhmän koko olisi 18 lasta ja kolme aikuista, työ olisi unelmatyötä. Sihteeri tekisi kirjalliset työt ja perhetyöntekijät hoitaisivat perheiden keskinäiset pulmat. Myös vuosikymmenten takaiset laitosapulaiset olisivat kuin taivaanlahja päiväkotiryhmille.”
Juttua varten Leenan nimi on muutettu.