Pauli Aalto-Setälän puhelin ei soinut, kun Ylen toimitusjohtajan tehtävää täytettiin – Siitä voi vetää yhden johtopäätöksen

Ylen toimitusjohtajan paikka avautui tammikuussa 2018, kun Lauri Kivinen ilmoitti jättävänsä tehtävänsä tänä vuonna. Huhtikuussa hänen seuraajakseen nimitettiin MTV:n uutisten pitkäaikainen vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila, joka aloitti uudessa työssään syyskuun alussa.

Johtajavalinnan teki Ylen hallitus. Ratkaisu otettiin hyvin vastaan niin talon sisällä kuin sen ulkopuolella, sillä Ylä-Anttila nauttii laajaa arvostusta.

Media-alaa seuraaville ei kuitenkaan piirtynyt tarkkaa kuvaa siitä, mistä syistä valinta kohdistui juuri Ylä-Anttilaan. Julkisuuteen ei ole nimittäin tihkunut tietoa siitä, ketkä kilpailivat hänen kanssaan samasta tehtävästä – eli millaisia olivat muiden loppusuoralle päässeiden vahvuudet ja heikkoudet.

Ylen hallituksen nimitysratkaisussaan painottamia seikkoja voi kuitenkin selvittää myös toista kautta: keitä se ei edes kutsunut koko kisaan.

Yksi varteenotettavimmista ehdokkaista olisi ollut mediayhtiö Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä. Seuran tietojen mukaan Ylen toimitusjohtajan valinnasta päättäneet eivät kuitenkaan pyytäneet häntä koskaan neuvottelemaan tehtävästä.

”Pitää paikkansa”, Aalto-Setälä vahvistaa. ”En myöskään itse lähettänyt hakemusta”.

Hakematta jättämisen ei olisi kuitenkaan tarvinnut estää Ylen hallitusta ottamasta yhteyttä Aalto-Setälään, sillä juuri tätä reittiä Merja Ylä-Anttila sai paikkansa.

Ainakin viisi haastateltiin

Kerrataan vielä, kuinka Yle valitsi nykyisen toimitusjohtajansa.

Kun Lauri Kivinen oli julkistanut eroilmoituksensa, Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson ilmoitti Helsingin Sanomille, että haussa on ”kulttuuri- ja media-alan osaaja, digitalisaation ja teknologian ymmärtäjä, visionäärinen ja erinomainen strateginen johtaja ja erinomainen kommunikoija”.

Samaan hengenvetoon Wilhelmsson tunnusti, että sellaista superosaajaa tuskin löytyisi, joka täyttäisi kaikki nämä ehdot.  Hän arveli, että valintaan riittäisi mahdollisimman hyvä kombinaatio haettuja ominaisuuksia, yhdistettynä kykyyn johtaa julkisen palvelun yhtiötä muuttuvassa maailmassa.

Tehtävä pistettiin julkiseen hakuun, minkä lisäksi konsulttiyritys palkattiin etsimään sopivia ehdokkaita.

Hakuun osallistuvien henkilöiden nimet päätettiin salata, jotta mukaan saataisiin parhaat mahdolliset ehdokkaat. Yleä ei osakeyhtiönä koske samat vaatimukset julkisuudesta kuin vaikkapa valtion virastoja.

Hakemuksia saapui 25 kappaletta. Konsultit haravoivat läpi satoja mahdollisia henkilöitä.

”Pyrimme kartoittamaan koko kentän tarkasti: ensimmäisellä pitkällä listalla oli pari-kolmesataa henkilöä”, Wilhelmsson kertoo Seuralle.

Sen jälkeen joukkoa ryhdyttiin rajaamaan. Haastatteluihin kutsuttiin Wilhemssonin mukaan 5-6 henkilöä.

”Joukossa oli sekä itse hakemuksen lähettäneitä että hakuun erikseen kutsumiamme henkilöitä”, Wilhelmsson sanoo.

Yksi suoraan lähestytyistä oli Merja Ylä-Anttila.

Wilhelmssonin mukaan päätös syntyi helposti ja nopeasti.

”Ylä-Anttila nousi selväksi ykköseksi.”

Valinnan julkistuspäivänä Wilhelmsson totesi, että Ylä-Anttilassa oli kaikkia hänen etsimiään piirteitä.

© Tommi Tuomi / Otavamedia

Myös Aalto-Setälä olisi täyttänyt ehdot

Ylen hallitus valitsi siis toimitusjohtajahaun loppusuoralle puolenkymmentä ehdokasta, joista osan se oli kutsunut kisaan omasta aloitteestaan.

Pauli Aalto-Setälän jättäminen tämän joukon ulkopuolelle oli erikoinen ratkaisu.

Suuri yleisö muistaa Aalto-Setälän parhaiten Hyvien, pahojen ja rumien sekä muutamien muiden tv-ohjelmien juontajana, mutta hän on tehnyt alalla paljon muutakin.

Rohkeudestaan tunnettu Aalto-Setälä on työskennellyt MTV:n ulkomaanreportterina, käynnistänyt Nelosen uutiset ja perustanut kokonaisen tv-kanavan, Sub-TV:n. Hän on toiminut myös Iltalehden ja Kotimaan päätoimittajana sekä johtanut kahta merkittävää kustannusyhtiötä.

Aller Median peräsimessä Aalto-Setälä on uudistanut yhtiötä voimallisesti: printtilehtiä on myyty, ja niiden tilalle on hankittu digitaalisia markkinointipalveluja ja dataliiketoimintaa. Käytännön työssä saamiaan digioppeja Aalto-Setälä on välittänyt eteenpäin Turun yliopiston osa-aikaisena työelämäprofessorina.

Aalto-Setälä on myös kirjoittanut kolme tietokirjaa (kaksi niistä yhdessä Mikael Saarisen kanssa). Ylekään ei ole jäänyt hänelle vieraaksi: vuodesta 2010 hän on vetänyt Radio Suomessa Pyöreä pöytä -ohjelmaa.

Jos Aalto-Setälän hengästyttävää ansioluetteloa vertaa Wilhelmssonin listaamiin Ylen toimitusjohtajan ihanneominaisuuksiin, myös hän näyttäisi täyttäneen kaikki hallituksen puheenjohtajan toiveet, jopa kirkkaasti.

Wilhelmsson ei kommentoi Aalto-Setälän sivuuttamista, sillä hän ei katso voivansa käsitellä millään tavoin sitä, keiden kanssa on keskusteltu, vedoten hakuprosessin yhteydessä sovittuun salassapitoon.

”Siksi en myöskään halua kiistää tai vahvistaa sitä, keiden kanssa ei käyty keskusteluja.”

Yle tarvitsi eniten rahoituksen turvaajaa

Miksi siis valituksi tuli Ylä-Anttila, eikä Aalto-Setälää edes kutsuttu kisaan?

Vastausta voi etsiä rannalle jääneen puutteista – ja valitun vahvuuksista.

Vaikka Aalto-Setäläkin on kaukana erakosta, hän ei liiku vallankäyttäjien seurassa samalla sujuvuudella kuin Ylä-Anttila, joka tuntee käytännössä jokaisen suomalaisen päättäjän jo vuosien takaa.

Ylä-Anttilan kaikkialle ulottuvien rihmastojen uskotaan vaikuttaneen siihen, että hallitus myönsi joulukuussa 2017 MTV:n uutis- ja ajankohtaistoiminnalle kolmen miljoonan euron valtiontuen kahdeksi vuodeksi. Ratkaisu oli erittäin poikkeuksellinen, sillä yleensä länsimaissa valtio ei rahoita markkinaehtoisten yhtiöiden journalismia.

Ylen näkökulmasta se oli mestarillinen työnäyte.

Toisin kuin joskus väitetään, niin Yle ei saa haluamaansa rahoitustaan automaattisesti.

Yleen on kohdistunut voimakkaita poliittisia intohimoja aina, ja etenkin vuodesta 2013, josta lukien yhtiötä on rahoitettu verovaroin.

Erityisen uhanalainen Ylen asema oli Juha Sipilän (kesk) hallituksen alkuaikoina.

Keskustaa hiersivät Ylen lukuisat kriittiset jutut puolueen vallankäyttäjistä eivätkä perussuomalaisetkaan olleet tyytyväisiä siihen, kuinka yleläiset ”suvakkitoimittajat” heitä käsittelivät. Kokoomus taas pelkäsi kaikkialle rönsyävän Ylen vievän hapen markkinaehtoiselta medialta.

Ylessä pelättiin – aivan perustellusti – että sen toimintaa saatetaan karsia isollakin kädellä.

Lopulta yhtiö selvisi lähes säikähdyksellä. Ylen budjetti jäädytettiin vuosiksi 2017-2019, minkä lisäksi yhtiötä velvoitettiin kasvattamaan ohjelmaostoja talon ulkopuolelta ja lisäämään yhteistyötään kaupallisen median kanssa.

Lähitulevaisuudessa suurimman uhan Ylen rahoitusasemalle muodostaa se, että suomalaisten lehtikustantajien pitkä alamäki jatkuu edelleen. Jos näin käy, niin Ylen budjetin pitäminen edes paikallaan nostaa yhtiön suhteellista asemaa mediakentässä.

Näissä oloissa Ylen hallitus ei välttämättä kaipaa yhtiön toimivalta johdolta uusia railakkaita avauksia. Ne kun saatettaan nähdä tunkeutumiseksi kaupallisen median jo muutenkin uhatulle tontille.

Kun Yle valitsi Lauri Kiviselle seuraajaa, se tarvitsi enemmän verkostoitunutta lobbaria kuin räväkkää visionääriä.