Poikien ja tyttöjen lukutaidossa on selvä ero, mutta öyhösovinistit ja feministit vaikeuttavat ongelmasta keskustelua, kirjailija Juha Itkonen sanoo

Vuosi sitten Juha Itkosta pyydettiin kansallisen lukutaitofoorumin puheenjohtajaksi. Foorumin juhlalliselta kalskahtavana tehtävänä oli ”laatia suuntaviivat lasten ja nuorten lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiselle”.

Oli syysloma, ja samana aamuna Itkonen oli juuri tokaissut varhaisteinille esikoispojalleen, että toivoisi tämän edes välillä lukevan kirjoja. Kirjailijan lapsellakin kun aika tahtoo kulua useimmiten älylaitteiden parissa.

Tietysti Itkosen oli vastattava valtionhallinnon ja ministeri opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen kutsuun. Onhan hän tunnettu ja tunnustettu kirjailija, jolle kirjojen lukemisen edistäminen on luonteva tehtävä.

Jo lukutaitofoorumin ensimmäisessä kokouksessa tapahtui kuitenkin jotakin yllättävää: kirjailijan oma käsitys lukutaidosta muuttui.

Olenko lapseni vartija?

Omaa poikaansa lukemaan usuttaessaan Juha Itkonen, 43, oli jo aiemmin miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Onko välttämätöntä ja tarpeellista hokea lapselle kerta toisensa jälkeen, että lue kirjoja? Ja vieläpä väittää, että se on hauskaa?

”Lapsi voi perustellusti vastata, että mulle tuottaa enemmän iloa Youtube tai Netflix. Se on ihan validi argumentti”, Itkonen sanoo.

”On hyvin perinteisesti ajattelevia, että lukekaa kirjoja ja sillä siisti, mutta ei se tavoita.”

Lukufoorumissa Itkoselle paljastui nykylukutaidon moninaisuus, ja lopulta se olikin vapauttava, jopa toivoa herättävä käsite.

Monilukutaito tarkoittaa tekstien tulkitsemisen, tuottamisen ja arvottamisen taitoja eri välineillä. Teksti ymmärretään laaja-alaisesti, yksinkertaisesti sanottuna tekstin, kuvan ja äänen yhdistelminä.

Lukutaidon kannalta ei siis ole väliä, lukeeko kirjaa vai esimerkiksi blogia puhelimen näytöltä. Puhelimen kanssa ongelmana voi kuitenkin olla jatkuva ”skrollaus” eli näytön vierittely, pomppiva ja levoton lukeminen, kun tekstin ymmärtäminen vaatisi keskittymistä ja rauhoittumista.

Nykypäivänä keskittyminen on ylipäätänsä vaikeaa kaikille, myös aikuisille, kun ihmisen ajasta ja huomiosta taistelee varsinainen viestien ja viihdykkeiden vuo. Sen vietäväksi ajautuu välillä tahtomattaan myös kirjailija Itkonen.

”Se on rasittavaa, koska sitä pitää tietoisesti yrittää hallita ja kontrolloida itseään. Välillä toivoo, ettei sellaista tasoa olisi tässä esteenä.”

Joskus Itkonen käyttää työskennellessään Freedom-nimistä tietokoneohjelmaa, joka katkaisee koneelta nettiyhteyden ennalta määritellyksi ajaksi. Se auttaa hiukan, mutta sittenkin pitää vielä päättää olla menemättä puhelimelle.

Kaksitoista vuotta sitten Itkonen kirjoitti kolmatta romaaniaan eräässä huvilassa Vuosaaren perukoilla. Nettiyhteyttä ei ollut, ja se oli aikaa ennen älypuhelimia – kirjoittamiseen pystyi keskittymään päiväkausiksi häiriöttä.

Se tuntuu nyt kaukaiselta maailmalta. Paitsi että aikuisen täytyy kontrolloida omaa netin ja puhelimen käyttöään, hänen pitäisi rajoittaa lastensa roikkumista älylaitteilla.

Itkosen mielestä vanhemmuus ei kuitenkaan voi olla lapsen puhelimenkäytön lakkaamatonta vartiointia.

”Se on mahdoton tilanne, että tulee sieltä ulkopuolelta omasta positiosta kerta toisensa jälkeen toimitsemaan, että laita se puhelin pois. Ei kenenkään arjen ja perhe-elämän pitäisi olla sellaista.”

Trump ja lukutaito

Lukutaitofoorumi valmisteli vajaassa vuodessa pohjan syyskuussa lanseeratulle Lukuliikkeelle, josta Juha Itkonen toivoo vaalituloksista tai hallituspohjista riippumatonta, pysyvää hanketta. Hyvä lukutaito pitäisi nähdä kaikille yhteisenä, kansainvälistä kilpailukykyäkin edistävänä tavoitteena.

”Sehän tuntuu aina olleen elinkeinoelämälle itsestään selvää, että luonnontieteet on helvetin tärkeitä ja niihin kannattaa satsata. Ehkä vasta nyt on jotain merkkejä sen tajuamisesta, että lukutaito on erittäin tärkeä pohja kaikelle eikä vaan humanistinen pehmeä juttu.”

Yksilölle heikko lukutaito voi aiheuttaa syrjäytymistä. Se voi olla este esimerkiksi kouluttautumiselle, jolloin mahdollisuudet elämässä kapenevat. Mutta lukutaidon heikkeneminen voi olla uhka myös koko yhteiskunnan toimivuudelle.

Esimerkki asiasta löytyy jo, ja se on tietysti Yhdysvallat.

Juha Itkonen on sivunnut jenkkiteemoja useissa romaaneissaan ja kirjoittanut myös matkakirjan Minun Amerikkani. Vaalivuonna 2016 Itkonen teki useita reissuja rapakon taakse ja pettyi lopulta karvaasti aiemmin ihannoimaansakin maahan.

”Kyllähän Yhdysvallat on yhteiskuntana tietyllä tavalla epäonnistunut, jos Trumpin kaltainen henkilö nousee valtaan. Minusta siinä on kyse lukutaidosta, vaikka toki myös siitä, että viestintäkenttä on siellä niin rajusti polarisoitunut. Mutta jos ihmisillä olisi parempi lukutaito, jos ne osaisi yhtään tulkita lukemaansa ja epäillä viestejä, niin ei tuollainen olisi mahdollista. Ei sellaiset valheet menisi läpi.”

Kannustus ja syyllistys

Suomi on edelleen maailman kärkimaita niin lukutaidossa kuin muissakin oppimistuloksissa. Tyttöjen ja poikien välinen ero on kuitenkin suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

Esimerkiksi vuoden 2015 PISA-tutkimuksessa 15-vuotiaat suomalaistytöt olivat lukutaidossa noin vuoden ikäisiään poikia edellä.

Sukupuolten välisestä tasoerosta keskusteleminen on Juha Itkosen mielestä vaikeaa. Pahimmillaan siitä tulee hedelmätöntä inttämistä, kuten nykyään käy helposti monissa muissakin asioissa.

”Öyhösovinistimiehet tulevat sanomaan, että poikia sorsitaan eikä miehiä ollenkaan huomioida, ja feministit tulevat sanomaan, että tämä on pieni ongelma verrattuna yleiseen tasa-arvo-ongelmaan.”

Sitä ei kuitenkaan voi oikein kokonaan sivuuttaa, että pojista jopa 16 prosenttia jää lukutaidossa heikolle tasolle, tytöistä vain seitsemän prosenttia.

Itkonen sanoo hyvin ymmärtävänsä, ettei esimerkiksi 16-vuotiasta ammattikoululaispoikaa lukeminen kiinnosta välttämättä lainkaan. Jos nuori käsittää lukutaidon suppeasti vain kirjojen lukemisena, hän ei toisaalta ymmärrä lukutaidon hyötyjä eikä toisaalta tunnista omia kykyjään lukijana.

”Ei ole yksinkertaista muotoilla oikeaa viestiä, kun toisaalla on tyhjä kannustaminen, toisaalla vaarallinen syyllistäminen.”

Yksi Lukuliikkeen tavoitteista on viedä tekstiä sinne, missä nuoret jo ovat, eli digitaalisiin palveluihin. On testattu esimerkiksi kauhunovellin julkaisemista Whatsapp-viesteinä, mistä saatiin käyttäjiltä hyvää palautetta.

”Sehän oli vielä sinänsä aika köppänen kokeilu, mutta yksinkertaisimmillaan sitä, mitä se voisi olla.”

Tänä syksynä Juha Itkoselta on ilmestynyt omakohtainen romaani Ihmettä kaikki. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

Naurujuttuja ja surua

Vaikka Lukuliikkeen viesti on nimenomaan se, että kaikenlainen lukeminen edistää lukutaitoa, ei sovi silti vähätellä kirjojen merkitystä – erityisesti lapsille ääneen lukemisen tärkeyttä.

Lukea voi jo vauvaikäiselle, sillä vastasyntynytkin tunnistaa oman äidinkielensä. Vauvoilla on myös luultua laajempi sanavarasto.

Sen sijaan että yritettäisiin saada lapset uskomaan, että lukeminen on hauskaa, sitä viestiä voisi tolkuttaa vanhemmille. Monet lastenkirjat ovat niin hauskoja, että aikuinenkin saattaa tikahtua kesken lukemisen.

Juha Itkosen mieluisimmat lukukokemukset omien lasten kanssa ovat niitä hetkiä, kun kirjalle nauretaan yhdessä.

”Ehkä pitäisi tehdä sellainen hyvien naurukirjojen lista. Siinä olisi tietysti Fedja-setä, joka toimii edelleen, ja sitten esimerkiksi Veera Salmen Puluboit, joille meillä on myös naurettu ääneen.

Melkein kaikki Roald Dahlin teokset on myös olleet sikahyviä naurujuttuja.”

Itkosella riittää hauskojen kirjojen lukuyleisöä kotona vielä pitkäksi aikaa. Hän sai vuosi sitten vaimonsa Maijan kanssa kaksoset, tytön ja pojan. Heillä oli ennestään kaksi poikaa, jotka ovat nyt 13- ja 7-vuotiaita.

Kaksosten syntymää edelsi keskenmeno, josta Itkonen kirjoitti omakohtaisen romaanin. Ihmettä kaikki ilmestyi elokuussa, ja arvioissa sitä on kuvattu koskettavaksi ja järkyttäväksikin.

Omaa perhettään kohdanneesta surusta ja siitä kirjoittamastaan teoksesta Juha Itkonen ei anna haastatteluja. Enemmän asiasta tietääkseen on luettava kirja.

Sen voi tilata sähkökirjana myös puhelimeen.