Romanit kohtaavat työelämässä edelleen piilorasismia – Tällaista on rivien välistä harjoitettu syrjintä

Valtaväestö on unohtanut romanien aseman

Allan Palm on tehnyt vapaaehtoistyötä Latvian romanivähemmistön auttamiseksi viimeiset 16 vuotta. © Miikka Järvinen / Otavamedia

”Olin nuorempana huonekalukaupassa töissä. Pääsin työelämään valmentavaan koulutukseen, johon kuului harjoittelujakso. Kysyin tutulta huonekalukaupan omistajalta, ottaisiko hän minut ilmaiseksi kahden viikon harjoitteluun. Sanoin, että mustalainenhan minä olen, mutta otatko. Kaveri kysyi, että onko sulla kuorma-autokortti. Se oli sillä selvä.

Hain autolla huonekaluja tehtailta, myin niitä, kuljetin asiakkaiden koteihin ja vielä kokosin. Olimme paikkakunnan ainoa huonekalukauppa, ja siinä tuli koko kaupungille tutuksi, että siellä on mustalaispoika töissä. Se oli muurinmurtaja. Ihmiset suhtautuivat hyvin, ja olen itsekin ulospäinsuuntautunut. Ihmiset alkoivat moikkailla kadulla. Olin ansiotyössä kolme vuotta ennen kuin yritys kaatui taloudellisiin vaikeuksiin.

Työnhausta kokemukseni ovat huonoja. Tänä päivänä on vaikeaa olla yli 50-vuotias ilman ammatillista koulutusta, jos ei ole omaa firmaa. Nykyisin teen palkatonta vapaaehtoista romanityötä Tampereella toimivassa Tamroma ry:ssä ja Helluntaikirkon Latvian romanilähetyksessä.

Minua on työllistetty Tampereen Helluntaiseurakuntaan 6–12 kuukauden jaksoiksi pitkäaikaistyöttömien tuella. Muita ihmisiä seurakunnalla on kyllä varaa palkata töihin. Tässä näkyy selvä ero, miten eriarvoisesti yhteiskunta kohtelee romaneja.

Rasismiakin on, mutta ei sellaista, että tultaisiin suoraan sanomaan. Jos menen kaupungille hoitamaan asioitani ihmiset katsovat kaksi kertaa, oli tilanne mikä hyvänsä. Venäläiset, somalit tai ulkomaalaiset ovat aivan eri juttu – mustalaiset ovat edelleen Suomessa aliarvostetuin kansanryhmä.

Valtaväestö on unohtanut romanien aseman, ja me olemme väsyneet sylkykuppina olemiseen.”

Allan Palm, 62, työtön, Tampere

Ennakkoluulo on suurin este

Pastori Alvar Stenroth esittelee ottamiaan valokuvia romanipojille Kraslavassa, itäisessä Latviassa. © Miikka Järvinen / Otavamedia

”Suomessa romani joutuu tekemään kaksinkertaisesti työtä saavuttaakseen jotain. Työskentelen pappina, mutta alkuperäiseltä ammatiltani olen datanomi. Koulutukseeni sisältyneen harjoittelujakson työpaikan hankkiminen tuntui kuin minua olisi yritetty väsyttää ja saada luovuttamaan.

Mitään ei sanottu suoraan, mutta päätöstä siirrettiin koko ajan ja jätettiin avoimeksi. Vaikka olen tavannut myös ihmisiä, jotka ovat puhuneet puolestani, suurin este oli ennakkoluulo. Kun viimein sain työpaikan, olin siellä monta vuotta.

Me romanit olemme taistelleet Suomen kaikissa sodissa ja luulisi, että suomalaiset pitäisivät toisiaan yhdenvertaisina kansalaisina. Jos minulta kysytään mikä minä olen, olen suomalainen ja haluan kantaa myös isänmaallisuuttani. Toki romanikulttuuri kuuluu elämääni. Se on minulle rikkaus.”

Alvar Stenroth, 40, pastori, Ikaalinen

Bosnia avasi silmät Itä-Euroopan romanien ahdingolle

Paula Blomerus on lähihoitaja ja opiskelee lasten ja nuorten erityisohjaajaksi. Vapaa-aikanaan hän tekee muiden romaniaktivistien kanssa avustusmatkoja Latviaan. © Miikka Järvinen / Otavamedia

”En ole juuri saanut eriarvoista kohtelua osakseni työelämässä. Jos olen tehnyt lähihoitajan keikkoja hoitopaikkoihin, jotkut ihmiset eivät ole tajunneet, että tulen työasioissa. Mielenkiintoisin tapaus sattui eräässä vanhustenhoitolaitoksessa. Tulin aamuvuoroon, mutta minulle sanottiin, ettei vierailuaika ole vielä alkanut. Työssäni olen tuntenut tarvetta näyttää aluksi, mitä osaan ja rikkomaan ennakkoluulot. Siitä se on lähtenyt, ja olen saanut hyvää palautetta.

Nuoren polven romanit Suomessa ovat koulutetumpia. Kun on tutkinto suoritettuna, paperi puhuu ja avaa ovia. Nuorempi sukupolvi on myös kokonaisuutena ennakkoluulottomampi.

Suomen romanit ovat etulyöntiasemassa muuhun Eurooppaan verrattuna. Meiltä ei löydy samanlaista eriarvoisuutta kuin esimerkiksi Bosniasta, jossa sain kipinän romanityöhön.

Olin kolmen kuukauden työharjoittelussa Banja Lukassa, joka on serbienemmistöistä ja ortodoksista aluetta. Siellä ei ole yhtä paljon romaneita kuin muslimienemmistöisessä Sarajevossa. Kun törmäsin paikallisiin romaneihin, joista monet olivat kerjäläisiä, se kosketti minua valtavasti. Ajattelin, että olen etuoikeutettu synnyttyäni Suomeen, ihan hyvin olisin voinut syntyä Bosniaan ja olla kerjäämässä kadulla.

Olin ajatellut, että haluan lähetystyöhön Afrikkaan, mutta siinä päätin, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan. On niin paljon työtä lähempänäkin, kuten Latviassa. Siellä kun menee maaseudulle, se on kuin ajaisi aikakoneella taaksepäin.”

Paula Blomerus, 29, lähihoitaja ja opiskelija, Helsinki

Työvaatteiden takana piilossa

Henry Koivisto on ammatiltaan autokorjaamoyrittäjä. Työvaatteisiin pukeutuessaan hän kokee olevansa suojassa ihmisten ennakkoluuloilta. © Miikka Järvinen / Otavamedia

”Omassa työssäni en ole kokenut, että romanitausta aiheuttaisi ongelmia. Minulla on autokorjaamo, ja kun teen hommia työvaatteet päällä, ihmiset eivät tunnista että olen romani. Kun mulla on suorat teryleenit ja lakerikengät jalassa, se antaa ihmisille huonon kuvan, joka liittyy piilorasismiin.

Jos ihmiset näkevät, että olen romani, sitä autoa ei ehkä tuodakaan enää huoltoon, vaikka on sovittu etukäteen. Jonkun kerran on käynyt näin. En tosin tiedä, onko tämä omaa päättelyäni vai mitä.

Kun asuin Ruotsissa, siellä oli paljon ulkomaalaisia joista monet ovat jo valmiiksi romanien näköisiä. Ruotsissa me sulaudumme helpommin joukkoon, ja kyllä ruotsalaiset ovat suvaitsevaisempia.

Suomesta täytyy sanoa, että jos täällä haluaa kouluttautua, niin romanilla on yhtä hyvät mahdollisuudet kuin muilla. Minun nuoruudessani moni romanivanhempi ei panostanut lasten koulutukseen. Käskettiin mennä kouluun, mutta ei sitä painotettu samalla tavalla kuin tämän päivän romanivanhemmat. Työpaikoista taas olen kuullut, että romani joutuu todistamaan oman ammattitaitonsa.

Yksi tuttavani kävi ammattikoulun ja valmistui putkiasentajaksi huippupapereilla. Hän ei ole päässyt edes oppisopimusharjoitteluun. Tällaisesta kohtelusta nuoret menettävät innostuksensa ja pettyvät yhteiskuntaan, että mitä tämä hyödyttää, kun ei kuitenkaan saa töitä. Monia tarinoita olen kuullut, vaikka omassa elämässäni en ole tällaista kokenut.

Oma tyttäreni taas on parikymppinen ja juuri tullut työelämään. Hän haki itse työpaikkaa ja kysyi haastattelussa suoraan, miten vaikuttaa se että hän käyttää perinteisiä romanivaatteita. Työnantaja sanoi, ettei meille vaatteiden perusteella palkata. Tyttö tekee kotipalveluhommia ja hoitaa vanhuksia. Hän on saanut työstään hyvää palautetta.

Kerran tytöllä meni tosin herne nenään ja hän uhkasi lopettaa hommat. Hän kuuli, kun asiakkaat toisesta huoneesta soittivat työnantajalle, että pitikö teidän nyt mustalainen lähettää. Työnantaja sanoi tytölle, että nyt et kyllä lopeta, koeta vaan kestää, olet saanut niin hyvää palautetta. Pomo ei ole lähettänyt häntä enää vaikeisiin paikkoihin, vaan tyttö on saanut itsekin valita kohteitaan.”

Henry Koivisto, 49, autokorjaamoyrittäjä, Nokia

Lue Seurasta 6/17: Suomen romanit ruokkivat ja vaatettavat Latvian köyhiä – EU:n itärajalla nähdään nälkää