Seksuaalinen väkivalta on muutakin kuin puskaraiskaus - #metoo-kirja antaa äänen niille, joilla sitä ei ennen ollut
Seksuaalinen häirintä ja väkivalta nousivat esiin mediassa valtavalla ryminällä lokakuussa 2017 #metoo-kampanjan myötä. Ilmiö levisi nopeasti hashtagista maailmanlaajuiseksi kansanliikkeeksi, joka muokkaa vallitsevia normeja ja jopa lainsäädäntöä yhteiskunnissa.
Me too -kampanja on lisännyt avoimuutta ja rohkeutta puhua vaikeistakin asioista. Myös ymmärrys on lisääntynyt.
”Osataan paremmin puhua oikeilla termeillä ja tunnistaa, mitä tapahtuu. Jos on kokenut jotain ikävää, mutta ei oikein osaa sanoa mitä se on, niin nyt on helpompi ymmärtää tapahtunutta ja pohtia voisiko se olla jopa tuomittava rikos”, Laura Kärppä sanoo.
Hän toimi projektijohtajana työryhmässä, joka kirjoitti kirjan Tästä saa puhua – Seksuaalista väkivaltaa Suomessa.
Uutuuskirjan sanoma on, että seksuaalisesta väkivallasta saa puhua.
Onko se hyväksyttävää, jos ei halua puhua omista vaikeista kokemuksistaan?
”Tottakai. Ei minun mielestäni ole mitään tarvetta, että kaikkien kanssa pitäisi jakaa oma tarinansa. Tietenkin rohkaisen, ettei kukaan jäisi yksin kokemustensa kanssa, koska silloin ne helposti kasvavat suuremmaksi ja saattavat käydä ylivoimaiseksi.”
Kärpän mielestä tärkeintä on löytää edes yksi ihminen tai auttajataho, jolle asiasta voi puhua.
Vaikka julkiset tunnustukset ovat osa #metoo-ilmiötä, kirjassa on kunnioitettu seksuaalista väkivaltaa kokeneiden yksityisyyttä peitenimillä.
Jotkut kokivat, että omalla nimellä esiintymisestä voisi olla haittaa esimerkiksi työelämässä.
”Osa tarinoista oli myös niin rankkoja, että ymmärrän hyvin, etteivät kertojat halunneet nimeään julki. Se oli linjaveto: jos yksi ei halua nimeään julki, niin sitten muutetaan kaikkien nimet.”
Miehet ovat huolissaan omasta asemastaan
Laura Kärppä ajattelee, että #metoon aikaansaama ilmiö ei olisi ollut mahdollinen ilman sosiaalista mediaa. Vuorovaikutteisuus mahdollisti keskustelun jatkumisen.
Uudenlainen kansalaisvaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ei ole vain ohi menevä trendi.
”Ihmiset tekevät oma-aloitteisesti asioita sosiaalisessa mediassa, koska siellä saa tarvittaessa yhteyden ympäri maailmaa ja tukijoita omalle kampanjalleen”, Kärppä selittää.
Hän arvelee, että jatkossa ei enää puhuta niin paljon konkreettisista ja järkyttävistä teoista, vaan keskustelu siirtyy hienovaraisemmalle tasolle.
”Me too -kampanja on nostanut esille sellaisia asioita, että eikö saa enää flirttailla. Miehet ovat huolissaan omasta asemastaan. Uskon, että alamme puhua enemmän asenteiden, käyttäytymisen ja tunteiden tasolla tapahtuvasta toiminnasta.”
”Toisaalta myös tämä #metoo tuli aika yllätyksenä, niin ei sitä ikinä tiedä, mitä sosiaalisesta mediasta seuraavaksi tulee ja mitä joku keksii.”
Ruotsalaisten esimerkki antoi inspiraatiota
Ilman sosiaalista mediaa ei olisi Tästä saa puhua –kirjaakaan.
Kirjan 16 tekijää tutustuivat toisiinsa Facebookin #memyös-ryhmässä, jossa naiset jakavat kokemuksiaan seksuaalisesta väkivallasta ja keskustelevat aiheesta. Yhteisössä on yli 13 000 jäsentä.
Eräs ryhmän jäsen ehdotti, että Suomessa pitäisi kirjoittaa kirja seksuaalisesta väkivallasta, sillä ruotsissa tällainen kirja oli jo tehty.
Tästä saa puhua ei kuitenkaan ole kopio ruotsalaisesta kirjasta, vaan aihetta käsitellään eri näkökulmista ja kirjassa on enemmän uhrien kokemuksia.
Laura Kärpällä oli kolme syytä ryhtyä kirjaprojektin vetäjäksi.
Ensinnäkin hän oli turhautunut siihen, ettei #metoo-kampanjalla ollut tarpeeksi suurta vaikutusta Suomessa.
”Kun vertasi Ruotsiin, niin siellä oli mielenosoituksia, lakimuutosaloitteita ja artikkeleita aiheesta työstettiin koko ajan. Ja sitten meillä – no meillä oli se memyös-yhteisö.”
Kokemusten jakaminen ja ryhmässä saatu vertaistuki oli tietenkin tärkeää, mutta Kärpän mielestä asia täytyi nostaa laajemmin esille, sillä esimerkiksi miehiä ei ryhmän jäseniksi hyväksytä.
Kärppä ajatteli myös vuosien kokemuksesta kustannusalalla olevan hyötyä kirjan tekemisessä.
”Kolmas syy oli se, että olen kiinnostunut tasa-arvoasioista ja kaipaan konkreettista työskentelyä aiheen parissa.”
Kirja tuo esiin myös vähemmistöt
Seksuaaliseen väkivaltaan liittyy paljon stereotypioita. Usein ajatellaan, että uhri on nainen ja tekijä mies, ja osapuolet ovat toisilleen tuntemattomia. Tästä saa puhua käsittelee asiaa laajemmin ja antaa äänen myös niille ryhmille jotka eivät ole aiemmin sitä saaneet.
”Kirja on tärkeä, koska se tuo esiin, ettei seksuaalinen väkivalta ole vain stereotyyppinen puskaraiskaus ja siihen liittyy paljon lieveilmiöitä. Kirja avaa myös sitä, että tietyt ryhmät ovat muita alttiimpia joutumaan seksuaalisen väkivallan uhriksi tai kohteeksi.”
Esimerkiksi vammaisten, rodullistettujen, muunsukupuolisten ja seksuaalivähemmistöjen kokemuksia käsitellään omissa luvuissaan.
Kärpän mukaan kirja ei suinkaan ole viimeinen sana aiheesta, vaan keskustelunavaus.
”Tästä saa puhua ja tästä pitää puhua, niin kauan, kunnes tästä ei enää tarvitse puhua”, eräs kirjan kirjoittajista toteaa.