Lukija pyysi – Seura tutki avustusjärjestöt: Näin paljon lahjoittajan rahasta häviää keräyskuluihin

Jaa artikkeliTilaa Seura
Virtasalmelainen Markku Pulkkinen on harventanut ja myynyt metsää 1,6 hehtaaria. Hän haluaisi auttaa kehitysmaiden lapsia ja naisia.
Virtasalmelainen Markku Pulkkinen on harventanut ja myynyt metsää 1,6 hehtaaria. Hän haluaisi auttaa kehitysmaiden lapsia ja naisia. © Paula Myöhänen / Otavamedia
Nyt Markku Pulkkinen tietää, mille järjestölle antaa rahansa.

Avaan toimitukseen saapuneen kirjeen. Sen sisältä paljastuu ruutupaperille kirjoitettu pyyntö.

Nyt, kun olen jäänyt eläkkeelle, eikä enää tarvitse ostaa uusia työvaatteita, olisin halukas alkamaan kuukausilahjoittajaksi kehitysaputyötä tekeville järjestöille.

Lähettäjän nimi lukee paperin laitaan kiinnitetyssä osoitelapussa: Markku Pulkkinen, Virtasalmi.

Olen kuullut, että joissakin järjestöissä kuluihin menee iso osa lahjoitusrahoista. Toivoisin, että tutkisitte asiaa ja tekisitte siitä lehtijutun. Minua kiinnostaa eniten kehitysmaiden lapsiin ja naisiin kohdistuvat avustusjärjestöt.

Mikäpä siinä. Mutta olisi kiva kuulla, onko jutusta iloa sen tilaajalle.

Soitan Pulkkiselle ja kysyn, onko lahjoituskohde edelleen valitsematta.

”En ole vielä ehtinyt, kun tässä on hommia huiskittu. Olen lopettanut postinkantajajan työt ja vuokrannut pellot, mutta viime ajat olen harventanut metsää ja myynytkin sitä 1,6 hehtaarin verran”, hän kertoo.

Sopiiko, että kun juttu on valmis, luet sen, ja kerrot, mihin päädyt?

”Sopii.”

Kehitysapu kiinnostaa Markku Pulkkista.

Pulkkisen päivät kuluvat metsää hoitaessa. Luomuviljely ja postin jakaminen ovat taakse jäänyttä elämää. © PAULA MYÖHÄNEN / OTAVAMEDIA

Kuluja ei aina eritellä

Heti alussa selviää, että tehtävä on hankala. Jokainen kehitysmaita auttava järjestö on laatinut tilinpäätöksensä omalla tavallaan, eivätkä kaikki niistä edes erittele, mitkä ovat varainhankinnan tulot ja menot.

Se tuntuu oudolta.

Lähetän sähköpostin toisensa perään, ja saan vähitellen vastauksia. Ilmenee kuitenkin, että järjestöjä on vaikea vertailla toisiinsa.

Unicef kerää varoja lähes pelkästään kehitysmaiden lapsille, mutta esimerkiksi SPR auttaa paljon suomalaisiakin. Mistä voin varmasti tietää, ettei joku järjestö kaunistele kehitysmaatyönsä varainhankinnan kuluja siirtämällä niitä kotimaisen varainhankinnan momentille? Tai hallintoon?

Fida taas rahoittaa toimintansa osin keräämällä käytettyjä vaatteita ja myymällä niitä eteenpäin. Kierrättäminen ja myymälät aiheuttavat paljon kuluja, mutta säästävät ilmastoa – onko siis oikein arvioida vaatelahjoituksia samalla mittatikulla kuin perinteisiä rahankeräyksiä?

Fida kärjessä

Uhkaan vaipua epätoivoon, kunnes muistan osoitteen, josta voi – ainakin periaatteessa – saada vertailukelpoista tietoa. Se on Poliisihallitus.

Kun järjestö haluaa pyytää yleisöltä vastikkeettomia lahjoituksia, se joutuu hakemaan lupaa rahankeräykseen ja tekemään siitä poliisille tilityksen.

Sen sijaan järjestöjen ei tarvitse tehdä vastaavaa tilitystä testamenttien, tuotemyynnin ja yritysyhteistyön tuloista eikä julkisyhteisöiltä saamistaan rahoista. Mutta eihän Markku Pulkkinen niistä pyytänytkään tietoa vaan siitä, että kuinka iso osa hänen lahjoituksestaan menisi kuluihin.

Pyydän Poliisihallitukselta seitsemän järjestön vuotta 2016 koskevat tilitykset. Neljä päivää myöhemmin saapuvat muut paitsi Suomen World Visionin raportointi. Sitä ei ole vielä toimitettu poliisille, määräaika umpeutuu maaliskuun lopussa.

Rahankeräysten kulujen osuus tuotoista on nopeasti laskettu.

Fidalla näyttäisi jäävän kulujen jälkeen suurin osuus varsinaiseen kohteeseen: lähes 85 prosenttia. Useimpien muiden lukemat ovat samaa luokkaa. Viidenneksikin tehokkaimman järjestön eli Kirkon ulkomaanavun keräyksen nettolahjoitus oli 78 prosenttia.

Paljonko lahjoituksista meni perille?

Grafiikka: Paljon lahjoituksista meni perille?

Yksi erottuu joukosta

Erot tuntuvat merkityksettömiltä. Mitä jos ne johtuvatkin lähinnä siitä, että järjestöt ovat kirjanneet eri tavalla henkilökuntansa rahan keräämiseen käyttämiä työtunteja?

Pahimmassa tapauksessa tunnontarkasti kulunsa laskeva yhdistys kärsii suotta tällaisessa vertailussa.

En uskalla suositella Pulkkiselle lahjoituskohdetta, en siksikään, että keräyskulut eivät kerro mitään siitä, kuinka tehokkaasti järjestö hoitaa varsinaisen avustustoimintansa.

Yksi järjestöistä eroaa kuitenkin selvästi muista. Planin rahankeräysten nettotuotto on vain 67 prosenttia.

Päätän perehtyä yhdistykseen lisää.

Suomen Plan on osa kansainvälistä Plan Internationalia, joka tukee kehitysmaiden lapsia muun muassa kummitoiminnan avulla. Yli 20 000 suomalaista rahoittaa Planin hankkeita 50 eri maassa.

Pienet siirrot kentälle

Hakulausekkeella ”Plan kulut” törmään Uudessa Suomessa 2013 julkaistuun kolumniin, jonka mukaan Planin Suomessa hankkimasta rahasta ohjautuisi kehitysapuun vain 58 prosenttia. Lähteeksi mainitaan Plan Internationalin vuosikertomus.

Hankin käsiini kattojärjestön tilinpäätöksen vuodelta 2016, ja hämmästyn lisää. Sen mukaan Suomen-toimiston siirrot kentälle eli Planin kehitysapuohjelmiin olivat vain 55 prosenttia sen tuloista.

Se oli paljon vähemmän kuin Planin länsimaisten toimistojen rahansiirtojen keskiarvo: 70 prosenttia.

Kysyn selitystä Plan Suomen pääsihteeriltä Ossi Heinäseltä.

”Tilitykset olivat tuota luokkaa, mutta myös Suomen-toimistolle jääviä rahoja käytetttiin kehittyvien maiden auttamiseen. Annamme asiantuntijatukea ja autamme kohdemaiden toimistoja parantamaan työnsä laatua. Lisäksi teemme kehitysmaissa vaikuttamistyötä, esimerkiksi lapsiavioliittojen kieltämiseksi”, hän kertoo.

Kaivan esiin Plan Suomen tilinpäätöksen. Sen mukaan kehitysyhteistyön 14,4 miljoonan euron tuotoista 8,2 miljoonaa euroa eli noin 57 prosenttia siirrettiin kehitysyhteistyön ohjelmiin. Luvut eroavat hieman Plan Internationalin tilinpäätöksestä. Tämä perustuu eri maiden kirjanpitotapojen eroihin, sanoo Heinänen.

Poikkeukselliset kulut

Suomen-toimisto auttoi itse kehitysmaita 0,9 miljoonan arvosta eli yhteensä noin 63 prosenttia kehitysyhteistyön tuotoista ohjautui varsinaiseen asiaan.

Sekin on aika vähän – varsinkin, kun Plan International ilmoittaa, että keskimäärin 77 prosenttia tuloista käytetään kehitysapuun.

Heinäsen mukaan Suomen isot kulut selittyvät suurilla investoinneilla.

”Olimme tv-gaalojen edelläkävijöitä, mutta niiden tuomat kertalahjoitukset tyrehtyivät. Havahduimme, että näivetymme pois, jos emme tee jotain uutta.”

Plan aloitti feissauksen eli kadullakulkijoiden houkuttelun kuukausilahjoittajiksi. Se on kovaa työtä, jonka tekijöille pitää maksaa palkkaa.

”Ostimme palvelun alihankkijalta, jolle olemme maksaneet suuria summia. Pelkästään heidän laskunsa päälle tuleva arvonlisävero kustansi meillä eräänä vuonna 700 000 euroa. Järjestönä emme voi vähentää niitä verotuksessa”, Heinänen selvittää.

Rahaa kului myös järjestön uuteen asiakkuudenhallintajärjestelmään. Kentälle osoitettua tukea taas pienensi 2016 päättyneellä tilikaudella se, että etenkin Jordaniassa oli vaikeuksia saada hankkeita käyntiin – siksipä sinne ei siirretty rahaakaan.

”Onkohan Planilla liikaa työntekijöitä”, Pulkkinen pohtii. © PAULA MYÖHÄNEN / OTAVAMEDIA

Valtion raha sekoittaa

Nyt Planin tilanne on Heinäsen mukaan parempi. Feissaukseen käytetyt rahat ovat tuoneet uusia kuukausilahjoittajia, joiden arvellaan maksavan rahaa järjestölle keskimäärin kahdeksan vuoden ajan.

”Feissauksen kulut realisoituivat heti, mutta tuotot näkyvät pitkällä aikajänteellä. Jo tänä vuonna pääsemme siihen, että kehitysyhteistyön tuotoista jopa 75 prosenttia ohjautuu itse asiaan”, Heinänen sanoo.

Se on jo lähellä Plan Internationalin keskiarvoa. Tekisi mieli lopettaa selvityksen teko tähän, kun Heinänenkin vaikuttaa oikein mukavalta mieheltä.

Mutta olenko vastannut kunnolla Markku Pulkkisen kysymykseen? Jos kaikista Plan Suomen kehitysyhteistyön tuotoista ohjautuisikin jo kolme neljäsosaa kehitysmaiden hyväksi, niin koskeeko sama myös Pulkkisen lahjoitusta?

Nykytilanteesta ei ole lukuja saatavilla. Tukeudun 2016 tilinpäätökseen.

Sen mukaan ulkoministeriö ja EU maksoivat Planille yhteensä 5,7 miljoonaa euroa avustuksia. Se oli lähes 40 prosenttia Planin kehitysyhteistyön 14,4 miljoonan euron tuotoista.

Rahojen hakeminen virkamiehiltä tuskin aiheuttaa valtavia kuluja, joten voi kai otaksua, että yksityisten antamista rahoista vähemmän kuin 63 prosenttia meni kehitysmaiden lapsille?

Perille vain 53 senttiä

Yksityishenkilöiltä ja firmoilta Plan sai rahaa yhteensä noin 8,8 miljoonaa euroa. Varainhankinnan kulut taas olivat 3,6 miljoonaa euroa. Heinäsen mukaan näitä lukuja ei voi suhteuttaa suoraan toisiinsa.

”Varainhankinnan kuluja kohdistuu myös julkisen rahan hakemiseen”, hän sanoo.

Hyvä on.

Minua vaivaa kuitenkin se, että Planin koko varainhankinnan 3,6 miljoonaa euron kulut ovat selvästi suuremmat kuin yhdistyksen poliisille ilmoittamat 2,4 miljoonan euron rahankeräyskulut.

Miksi rahankeräyksiin on osoitettu niin vähän kuluja, vaikka niiden tuotto, 7,3 miljoonaa euroa, muodostaa leijonanosan yksityisiltä saadusta 8,8 miljoonan euron kokonaissummasta?

Testamentit, yritysyhteistyö ja eräät muut yksityisiltä saadut tulot ovat tuottaneet yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Niiden hankkiminen on tuskin niellyt valtavia summia.

Alan askarrella näillä luvuilla.

Planin Suomen toimistossa työskentelee noin 60 työntekijää.

Oletan, että puolenkymmentä planilaista käyttää vuoden ympäri kaiken aikansa avustushakemusten rustaamiseen valtionhallinnolle ja EU:lle sekä päättäjien lobbaamiseen.

Päädyn siihen, että tällaisen institutionaalisen varainhankinnan täytyy hoitua 0,4 miljoonalla eurolla vuodessa. Se taas tarkoittaa sitä, että yksityisen varainhankinnan kuluiksi jäi 3,2 miljoonaa euroa.

Grafiikka: Seuran arvio pohjautuu Plan Suomen tilinpäätökseen 2015–2016.

Seuran arvio pohjautuu Plan Suomen tilinpäätökseen 2015–2016.

Planin hallinnon ja viestinnän kulut taas olivat reilu kymmenesosa kaikista tuotoista, joten yksityisiltä saadusta 8,8 miljoonasta arviolta 0,9 miljoonaa upposi yleiskuluihin.

Kuluvähennysten jälkeen kehitysyhteistyöhön jää 4,7 miljoonaa euroa eli noin 53 prosenttia yksityisten antamasta rahasta.

”Pienenlainen rosentti”

Jos siis Markku Pulkkinen olisi lahjoittanut Planille pari vuotta sitten euron, siitä olisi mennyt kehitysmaiden lapsille vain 53 senttiä. Mitä mieltä Heinänen on päätelmästäni?

”Mielestäni oikeudenmukaisin tapa tutkia varainhankinnan kuluja on katsoa, kuinka iso osa kaikista tuotoista meni lasten hyväksi, mukaan lukien kotimaassa tehtävä työ. Se prosentti meillä oli 66. Lisäksi juuri tuon tilikauden luku oli viime aikojen alhaisin, nyt se on parempi, Heinänen sanoo.

Plan on sijoittanut rahaa uusia lahjoittajien hankkimiseksi siksikin, että järjestön pitää täyttää julkisten rahoittajien vaatimukset kehityshankkeiden omavastuusosuudesta.

Heinäsen mukaan järjestö selviäisi vähemmillä varainhankinnan kuluilla, jos se ei tavoittelisi lainkaan julkista rahaa.

”Mutta silloin myös lasten hyväksi tehtävää työtä olisi huomattavasti vähemmän.”

Entä mitä Markku Pulkkinen ajattelee Planista?

”Kyllä eurosta pitäisi ainakin 70 senttiä mennä itse kohteeseen. Planin rosentti on pienenlainen.”

Kenelle annat rahasi?

”Kirkon ulkomaanavulle. Heillä on hyvän oloinen hanke Nepalissa.”

X