Yhä näppäräsorminen nyplääjä Soini, 95, on kutonut pitsiä yli 80 vuotta - Arvostetut käsityöt ilahduttavat ympäri maailmaa: ”Mitä sitä suotta ylpeilemään, kun on jo näin vanha”
Orimattilan Heinämaalla on ihmeellinen talo, jossa pitsi pursuaa. Pitsin kutominen on auttanut talon emäntää, 95-vuotiasta kutojamestari Soini Arolaa, niin myötä kuin vastamäessäkin – ja nyt se on Unescon suojelemaa aineetonta kulttuuriperintöä.
Soini Arolan ja muiden Orimattilan Heinämaan pitsinkudontataidot on noteerattu aineettomana kulttuuriperintönä aina Unescoa myöten.
Ristiin, kierteet, ristiin, kierteet.
Puiset nappulat napsahtelevat pitsityynyn kovaksi lakattuun lampaannahkaan. Nappuloiden toisessa päässä kellertävä pellavalanka muotoutuu vähitellen manteli- eli pamppala-kuvioksi.
Pöytäliina kasvaa lyönti lyönniltä koivuntuohella päällystetyn rullan päällä.
Orimattilan Heinämaalla asuva 95-vuotias Soini Arola on kutonut pitsiä miltei koko ikänsä.
Nimenomaan kutonut.
Suomen tunnetuimmassa pitsipitäjässä Raumalla nyplätään, mutta Heinämaalla pitsiä on aina kudottu.
Arola painaa pitsityynyn rullaan nuppineulan lankojen kiristäjäksi ja tarttuu taas nappuloihin. Naputus alkaa käydä. Sormien liike on niin nopea, että nappulat lentävät hetken ilmassa.
Aivan viime aikoina pitsityyny on kuitenkin seissyt kamarin nurkassa jouten, mutta nyt se on taas nostettu esiin.
Nappulat napsuvat: ristiin, kierre, ristiin, kierre. Arolaa hymyilyttää.
”Ehkä ehdin tehdä vielä yhden liinan valmiiksi.”
Arola oli vasta 13-vuotias, kun hän alkoi tienata elantoaan pitsiä kutomalla. Pitsistä tuli Arolan elämään se työ, joka toi niin pöytään leivän kuin mieleen rauhankin.
Pihakeinun päällä kääntyilevä tuuliviiri viestittää sitä, minkä lajin taitaja talossa asuu. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Käsityöläisten tytär
Jo ennen kuin astuu sisälle Soini Arolan kotiin, tietää tulleensa pitsinkutojan taloon.
Puutarhakeinun yllä kääntyilee ravakassa puhurissa pitsinkutojan tuuliviiri, jossa peltinen, hieman ruostunut kutoja istuu pitsityynynsä ääressä.
Postikorteilla vuorattu eteinen johtaa pitsiä pursuavaan olohuoneeseen. Verhot, tyynynpäälliset, pöytäliinat, seinäkoristeet ja kynttilämansetit ovat pitsiä. Arola on ne itse kutonut, kuten myös päähineensä ja liivinsä.
Arola on asunut koko ikänsä Orimattilan Heinämaalla. Hänen lapsuudenkotinsa sijaitsi entisen työväentalon takana, miltei hänen nykyisen kotinsa naapurissa.
Arolan äiti Olga Männistö oli pitsinkutoja, jonka opissa Arola istui pitsityynyn äärellä jo viisivuotiaasta lähtien.
Olga Männistö oli tyttönimeltään Lindström, mikä suomennettiin Kiveläksi. Olga avioitui Väinö Lahtisen kanssa, jolloin hänen sukunimensä vaihtui Lahtiseksi. Leskeksi jäätyään Olga avioitui
Arolan isän Johan Olinin kanssa, mutta sukunimi suomennettiin Männistöksi.
Arolaa naurattaa äitinsä sukunimien litania.
”Isä oli räätäli. Hän istui jalat ristissä pöydällä ja ompeli.”
Helsinkiä ja Viipuria myöten
Kun on kutonut 90 vuoden ajan pitsiä, niin siihen luulisi jo ainakin hetkittäin kyllästyneen.
”En ole koskaan tehnyt mitään muuta. En osaisi olla kutomatta, mutta enää en jaksa istua pitsityynyn äärellä yhtä pitkään kuin nuorempana”, Soini Arola sanoo.
Lopetettuaan koulunkäyntinsä kansakoulun jälkeen Arola alkoi kutoa ammatikseen. Orimattilan Heinämaalla pitsin kutominen oli varsin yleinen elinkeino ja tapa hankkia lisätienestiä.
Myös kaksi Arolan veljistä, Kalevi ja Pertti Männistö olivat pitsinkutojia.
Soini Arolan veli Pentti Männistö perehtyi Soinin tavoin pitsinkudonnan saloihin jo pikkupoikana äitinsä opissa. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Heinämaalla pitsiä kudottiin tilauksesta ja sitä käytiin myymässä kutojien itsensä tai pitsikauppiaiden toimesta aina Helsingissä ja Viipurissa saakka.
Heinämaalla kutomalla syntyvää mantelikuviota kutsutaan ”pamppalaksi”.
Maallikko ei kahden heinämaalaisen kutojan kädenjälkeä toisistaan erota, mutta pitseihin vihkiytynyt tunnistaa Arolan työn jäljen nimenomaan ”pamppaloista”. Arola ei rupea arvioimaan, miten paljon pitsiä hän on elämänsä aikana kutonut.
”Mitä niistä määristä. Kun pitsistä tulee sellaista kuin itse haluaa, niin se kelpaa myös muille.”
Suruun kutomista
Soini Männistö avioitui liki naapurissa asuneen Lauri Arolan kanssa vuonna 1944. Miehen palattua jatkosodan loputtua rintamalta he rakensivat Heinämaalle talon, missä Soini Arola asuu yhä.
Pariskunnan ainoa lapsi, nykyisin 73-vuotias Oili-tytär asuu Itävallassa.
Lauri Arola ansaitsi elantonsa maanviljelijänä ja metsätyömiehenä.
”Minulla oli mahdottoman hyvä mies”, Soini Arola sanoo.
”Hän muisti aina kehua, miten ahkera minä olen. Myös Lauri oli ahkera, mutta hän ei koskaan käynyt kaupassa, vaan minun piti hoitaa ostokset.”
Vuonna 1965 Lauri Arola sai sairauskohtauksen ja kiidätettiin sairaalaan. Vaimon lisäksi hänen vuoteensa vierellä valvoivat Soini Arolan vanhemmat.
”Oili ajoi vielä sairaalassa isänsä parran”, Soini Arola muistelee.
Lauri Arola ei koskaan palannut sairaalasta kotiinsa. Soini Arolan mukaan miehen kuolemaa seurannut viikot olivat yhtä itkua ja parkua. Myös surressaan hän istui pitsityynyn äärelle.
”Monet kyselivät, että miten pärjään yksin, mutta tiesin, että jos olen ahkera, niin tulen toimeen.”
Pitsin kutominen näyttää vaikealta, mutta Soini Arolan käsissä nappulat suorastaan napsahtelevat pitsityynyn
pintaan. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
Tyynyn kanssa kylään
Soini Arola on asunut yksin talossaan siitä lähtien, kun hänen tyttärensä Oili Arola muutti Itävaltaan, avioitui ja jäi sille tielleen.
Kotihoitaja käy Soini Arolan luona kolmesti päivässä.
”Niin pitkään olen omassa talossani, kun tulevat ja vievät vanhainkotiin”, Arola sanoo.
Hän myöntää tunteneensa olonsa hieman yksinäiseksi tyttären muutettua pois kotoa. Arola ei kuitenkaan jäänyt neljän seinän sisälle vaan lähti pitsityynynsä kanssa ”tyynykylään.”
”Tyynyt laitetaan tuvassa ympyrään ja sitten kudotaan ja jutellaan”, Arola selvittää.
”Nykyään kyläillään ilman tyynyä ja saunotaan.”
Arola on yksi vuodesta 1959 lähtien toimineen Heinämaan Pitsinkutojat ry:n perustajajäsenistä. Yhdistyksessä oli enimmillään puolisen sataa ammattimaista tai sivutoimista pitsinkutojaa. Tänä päivänä yhdistyksessä on runsaat sata jäsentä, joista osa kokoontuu ”Tyynykylään” Orimattilan Kehräämöllä sijaitsevaan Pitsitupaan.
Pitsinkutominen Heinämaalla on hyväksytty osaksi Suomen Elävän perinnön kansallista luetteloa, mikä liittyy Unescon yleissopimukseen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta Suomessa.
Arola on Heinämaan tunnetuin pitsinkutoja. Kenties hänen kuuluisin pitsinsä, Kirkonovi-mallin liina, on levitetty Tampereen hiippakunnan piispan Matti Revon istuntosalin raamatun alle.
”Mitä sitä suotta ylpeilemään, kun on jo näin vanha”, hän sanoo.
”Mutta lämmittää se mieltä, jos pitsiä kehutaan kauniiksi.”
Työnäytös Kekkoselle
Kun Soini Arola piti pitsinkudontanäytöstä 1960-luvulla Tampereen messuilla, hänen pitsityynynsä eteen pysähtyi presidentti Urho Kekkonen ja Sylvi-vaimonsa kanssa.
Presidentti kyseli Arolalta kutomisen tekniikasta ja halusi myös tietää, miten monta tuntia pitsiä pitää kutoa päivässä, että sillä tulee toimeen.
”Kekkonen oli oikein mukava mies, mutta hänen vaimonsa pysyi vaiti”, Arola muistelee.
”Ehkä hän ei halunnut olla esillä, koska oli niin pienikokoinen.”
Viimeisen työnäytöksensä Arola piti Kärkölän Pitsipajalla marraskuussa 2017. Aikaisemmin pitsiharrastajat tekivät ryhmävierailuja Arolan kotiin, mutta myös niiden aika on jo ohi.
Kun Arola täytti 19. päivä huhtikuuta 95 vuotta, niin juhliin saapunut Orimattilan kirkkoherra Annakaisa Rantala halusi tietää, miten pitsiä kudotaan.
”Piti nostaa pitsityyny kamarista tupaan ja näyttää, että vielä sitä pitsiä syntyy.”
95-vuotiaan Soini Arolan nauru helskyy yhä pitsityynyn ääressä. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA
”En jäänyt ihan köyhäksi”
Suomen lisäksi Soini Arolan kutomaa pitsiä on kulkeutunut ulkomaille, Euroopan valtioihin ja aina Japaniin ja Yhdysvaltoihin asti.
”En ole pitsiä kutomalla rikastunut niin paljoa, että rupeaisin rahojani laskemaan, mutta en jäänyt ihan köyhäksikään”, Arola sanoo.
Hän oikaisee selkäänsä, ja nappulat napsahtavat, kun ne putoavat Arolan käsistä tyynylle. Mantelikuvio on kasvanut rullan keskellä taas muutaman senttimetrin leveyttä.
Nykyään kutominen käy jo hieman Arolan voimille. Nuorempana hänen sormensa eivät pitsityynyn nappuloilla väsyneet.
”Monet kutojat valittivat hartiakipuja, mutta minulla ei ollut niitäkään.”
Arola sivelee pitsityynynsä lampaannahkaiseen pintaan laitettua paikkaa.
”Tyynyn pitää olla ehjä ja sileä, että nappulat liukuvat. Jos tyynyssä on repeämiä, niin kutomisesta ei tule mitään.”
Arolan laskee kädet syliinsä. Hänen oikean kätensä keskisormessa kimaltaa suuri kultasormus, jonka Arola on saanut äidiltään. Vasemmassa keskisormessa on anopilta saatu sormus.
Arolan vasemman nimettömän kaksi ohutta kultarengasta ovat hänen vihkisormuksensa.
Arolan katse nousee pitsityynystä.
Oikean käden peukalo ja etusormi pyörittävät vihkisormuksia, pysähtyvät ja alkavat taas pyörittää.