Luontoaktivisti Pertti Siilahti päätyi FSB:n tarkkailulistalle – Kuinka käy Karjalan ainutlaatuisten luontokohteiden, kun sota lopetti yhteistyön?

Kun minibussi saapui Äyräpäänjärvelle Karjalan kannaksella, muu seurue lähti Muolaanlammelle tutkimaan lintuja, mutta lappeenrantalainen Pertti Siilahti halusi nähdä jälleen Äyräpäänjärven.

Hän käveli yksin katsomaan järven lintutilannetta laiturille, josta lähti juuri kaksi venäläistä metsästäjää veneellä. Siihen aikaan, 1990-luvun lopulla, metsästys oli vielä sallittua rikkaasta linnustostaan tunnetulla järvellä.

Metsästäjät tunsivat heti Siilahden. Hän oli se suomalainen, joka yhdessä venäläisten tutkijoiden ja luonnonsuojelijoiden kanssa yritti kieltää metsästyksen ja kalastuksen Äyräpäänjärvellä. Toinen miehistä otti haulikon ja ampui ensin Siilahden oikealle puolelle, sitten vasemmalle.

”Ampui tahallaan ohi. Se oli varoitus: olet tunnistettu, häivy.”

Hotellinjohtaja vaihtoi alaa

Pertti Siilahden, 78, vanhemmat ovat kotoisin Koivistolta Viipurin eteläpuolelta. Kuopiossa syntynyt, mutta Lahdessa kasvanut mies kiinnostui luonnosta kesämökillä Hollolassa Vesijärven rannalla.

Vesijärven Kukkilanselkä oli rehevä lintujärvi ja mökin takainen metsä hakkaamaton. Kun Siilahti sai isältään lahjaksi kiikarit ja lintukirjan, harrastus pääsi vauhtiin toden teolla. Myöhemmin hän innostui myös kasveista.

Ylioppilaaksi päästyään Siilahti ajautui kuitenkin hotelli- ja ravintola-alalle. Hän opiskeli myöhemmin hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon tutkinnon ja eteni hiljalleen portieerista hovimestariksi, ravintolapäälliköksi ja lopulta hotellinjohtajaksi.

Sitten vanha kiinnostus luontoon heräsi.

”Liike-elämä alkoi tympiä. Ajattelin, että tällaisten asioiden kanssako minun täytyy painiskella loppuelämäni. Se ei ollut henkilökohtaisesti kovin tärkeää.”

Luonnonsuojeluliitto kutsui

Kun Suomen luonnonsuojeluliitto haki Etelä-Karjalaan työntekijää vuonna 1980, Pertti Siilahdella oli tiukka keskustelu silloisen vaimonsa kanssa. Hän oli valmis vaihtamaan alaa ja asuinpaikkaa, vaikka aluksi työ oli vain puolipäiväinen. Siilahti valittiin pestiin, ja hänen elämänsä muuttui täysin. Vaimokin suostui muuttoon.

Siilahden tehtävä oli lisätä tietoisuutta ympäristöasioista, ja hän aloitti heti myös saimaannorpan suojelemiseksi perustetussa työryhmässä. Tuolloin norppia oli vain 150, tällä hetkellä norppakanta on 430.

”Kaikki toiminta tähtäsi ja tähtää yhä siihen, että levitämme tietoa luonnosta, jotta ihmiset oppisivat suojelemaan, arvostamaan ja varjelemaan luontoa. Välillä meidät uhattiin upottaa järveen jään alle norppia tutkimaan.”

Suhtautuminen luonnonsuojelua kohtaan oli vielä 1980-luvulla ärhäkkää. Kun Pertti Siilahti puhui ilmastonmuutoksen aiheuttamista ongelmista, häntä pidettiin hulluna.

Se ei ole miestä hidastanut. Hän  pitää merkittävänä norpille hankittua suojelusaarta sekä norppien suosiman Koloveden alueen kansallispuiston perustamista. Aluetta uhkasi metsänhakkuu, mutta vuosikausien työ palkittiin, kun vuonna 1990 Kolovedelle perustettiin kansallispuisto.

Pian suojeluhalu levisi myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Villi luonto

Ensimmäisen kerran Pertti Siilahti kävi rajantakaisessa Karjalassa vuonna 1988. Suomalaisryhmän kolmen viikon matka järjestyi Neuvostoliiton kommunistipuolueen kanssa, ja retken aikana Siilahti veneili Kannaksella ja Vuoksella.

Matka huipentui Petroskoin luontoseminaareihin.

”Siihen aikaan eteläsuomalaisia metsiä hakattiin runsaasti ja yksitoikkoisilla pelloilla kukat eivät kukkineet. Kannaksella kaikki oli luonnontilassa, metsät sellaisia, millaisiksi suomalaiset olivat ne lähtiessään jättäneet. Se sytytti innon palata sinne uudelleen.”

Sen jälkeen Siilahti on matkustanut Venäjälle yli sata kertaa ja perehtynyt luovutetun Karjalan luontoon, josta hän on kirjoittanut tietokirjoja, luennoinut ympäri Suomea ja järjestänyt retkiä etenkin Pietarin meriyliopiston kanssa.

Yhtenä vaikuttavimmista paikoista Siilahti muistaa Laatokan saariston Mäkisalon saaren, jossa on alueen tavanomaisten kasvien lisäksi myös Tunturi-Lapin ja pohjoisen sekä Venäjän itäisten arojen kasveja. Impilahden Huunukassa hän näki rehevää maaperää vaativat harvinaiset metsänevän, kirkiruohon ja hirvenkellon.

”Laatokan rannalla tapaa myös merinätkelmää, Suomessa sitä on meren rannikolla mutta makealla vedellä ei missään. Toinen Suomessa erittäin harvinainen mutta Laatokan Karjassa yleinen laji on lehtoukonhattu.”

Medvedevin yllätys

Vuonna 1990 Pertti Siilahti kävi ensimmäisen kerran Äyräpäänjärvellä. Järven maine oli hänelle tuttu ennestään, mutta paikka teki vaikutuksen.

”Äyräpäänjärvi oli ennen sotia fennoskandian paras ja tärkein lintujärvi. Vaikka kesällä pohjoisosa järvestä kuivuu ja on soistunutta aluetta, linnuston määrä on edelleen huima. Se on arvokas paikka, koska siellä tavataan uhanalaisia ja harvinaisia lintuja kuten kiljukotkaa, merikotkaa ja mustatiiraa.”

Tuolloin Siilahti päätti tehdä kaikkensa järven suojelemiseksi ja aloitti yhteistyön venäläisten luonnonsuojelijoiden kanssa. Viimein vuonna 2006 alueelle tuli kalastus- ja metsästyskielto, joka salli metsästyksen ja kalastuksen vain rajattuna aikana rajatulla alueella.

Luonnonsuojelijana Siilahti on oppinut kärsivällisyyttä. Esimerkiksi vuonna 1996 aloitettu laatokanlohen ja -taimenen palauttaminen Suomen puolen kutupaikoille Hiitolanjoelle on edennyt vasta tänä kesänä, kun Kangaskosken voimalan pato purettiin.

2000-luvun vaihteessa Siilahti oli kymmenisen vuotta mukana Laatokan kansallispuisto -hankkeessa. Mitään ei tapahtunut.

Hän yllättyikin, kun Venäjän ympäristövuoden 2017 lopulla pääministeri Dmitri Medvedev allekirjoitti Laatokan kansallispuiston perustamispäätöksen. Kansallispuisto on valtava, 122 000 hehtaaria.

Kaipuu Karjalaan

Koronapandemia ja sitten Ukrainan sota ovat pysäyttäneet suomalaisten matkustuksen Venäjälle. Siilahdenkin retket ovat jäissä.

”Kaipuu Karjalaan on kova. Jos Putin lopettaa tai luopuu, en tiedä, lähdenkö Venäjälle silloinkaan, kun ei seuraajasta ole tietoa.”

Kun Ukrainan sota alkoi, suurin osa yhteistyökumppaneista katkaisi yhteydenpidon. Siilahti arvelee, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB tarkkailee heitä, eikä hän siksi uskalla ottaa heihin yhteyttä.

Pertti Siilahti on kuullut luotettavasta lähteestä olleensa itsekin FSB:n tarkkailulistalla.

”Koska olen tehnyt yhteistyötä venäläisten luonnonsuojelijoiden kanssa. Siellä metsänsuojeluporukat ovat joutuneet jopa fyysisen pahoinpitelyn kohteeksi, ja heidän toimistoltaan on varastettu metsäkartoitustietoja.”

Siilahden retkikunnan ensimmäiset matkat herättivät KGB:n kiinnostuksen. Venäläiset pitivät epäilyttävänä, että suomalaiset halusivat liikkua metsiköissä Venäjän rajavyöhykkeen tuntumassa. 15 vuoden tuttavuuden jälkeen eräs Siilahden retkille osallistunut venäläinen tunnusti olleensa retkellä KGB:n määräyksestä.

”Me olimme siellä vain ihmettelemässä luontoa, mutta venäläisistä se oli outoa.”

Huoli tulevasta

Luonnonsuojelijat ovat ehkä iloinneet liian aikaisin Venäjän saavutuksista.

Pertti Siilahti on kuullut sikäläisiltä tuttaviltaan, että Laatokan kansallispuiston perustaminen ei ole toteutunut käytännön tasolla ja Äyräpäänjärven kohtalokin näyttää epävarmalta.

Tavalliset venäläiset eivät Siilahden mielestä ole kiinnostuneita luonnonsuojelusta, ja luonnonsuojeluhenkisiä ihmisiä hän on tavannut vain vähän. He ovat yleensä olleet tutkijoita tai sikäläisten luonnonsuojelujärjestöjen jäseniä.

Siilahti onkin huolissaan Karjalan luonnon tulevaisuudesta.

”Ei se ainakaan tämän nykyisen hallinnon aikana parane, päättäjäthän ovat Putinin miehiä ja naisia muuallakin kuin Moskovassa. Heille luontoa tärkeämpää on maallisen mammonan kerääminen. En näe tulevaisuutta valoisana – enkä itse asiassa Suomenkaan tilannetta.”

Hän pitää Suomen isona ongelmana metsien liikahakkuita ja sitä, että metsistä ja maaperästä vapautuu enemmän hiilidioksidia kuin sinne sitoutuu.

Siksi Pertti Siilahti muistelee haikeudella etenkin Valamon saariston Bajonnon saarta. Siellä metsä oli satoja vuosia vanhaa, hakkaamatonta, ja luonto oli rehevää. Ja ne aarnimetsät! Suomen Karjalassakin luonto tarjoaa silti elämyksiä.

”Kun menen luontoon, oleilen siellä enkä välttämättä aina tutki kasveja ja lintuja. Vain olen, mieluiten vielä rantamaisemissa. Se rauhoittaa ja tekee hyvän olon, ja murheisiin löytyy helpotusta.”