Kajakilla Valamon luostarisaarelle – Retkimeloja Mari Jannela nauttii luonnosta Venäjän Karjalassa: ”Aavalla Laatokalla kauneus on ääretöntä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mari Jannela vaihtoi vaeltamisen kymmenisen vuotta sitten retkimelontaan.
Mari Jannela vaihtoi vaeltamisen kymmenisen vuotta sitten retkimelontaan. © Jyrki Suikkanen
Lieksalainen retkimeloja Mari Jannela on kokenut, miten Laatokan aavalla aika pysähtyy. Sinisen sävyissä ei enää erota, mikä on taivasta ja mikä järven pintaa.

Venäjän Karjalassa ja Laatokalla retkeillessään Mari Jannela, 57,on oppinut ymmärtämään siirtolaisten surua ja tuskaa, jonka he ovat kokeneet jättäessään kotinsa monimuotoisen luonnon keskellä taakseen.

”Jos Karjala olisi yhä osa Suomea, kyliä ja vanhoja hirsirakennuksia olisi säästynyt, roskaa olisi vähemmän. Silloin varmasti myös Laatokan koskemattomia metsiä olisi hakattu ja rantoja rakennettu”, Mari Jannela pohtii.

Sortavalasta Karjalan merelle ja kohti Valamoa

”Kun työnnän kajakin vesille Haavuksen saaresta, Sortavalan eteläpuolelta, käyn vielä mielessäni läpi varusteet. Ruokaa ja vettä on oltava mukana sopivasti sekä lämmintä vaatetta aina riittävästi.

Koska järven pohjoisosan keskisyvyys on yli 100 metriä, vesi on keskikesälläkin kylmää ja rantojen kivet viileitä. Myös tuuli voi olla purevaa.

Laatokkaa kutsutaan Karjalan mereksi eikä suotta – se on kooltaan valtava. Viime sotiin asti Laatokan pohjoisosat ja Valamon ortodoksinen luostarisaari kuuluivat Suomelle.

Kun ranta loittonee, tasainen melontarytmi tyynnyttää ajatukset. Asutuksia on enää vain harvakseltaan, ja luonnon oma rauha vetää jokaisella melan vedolla vahvemmin puoleensa.

Etenemme 2–6 hengen seurueessa. Koska suuri järvi voi olla arvaamaton, vaatii se melojaltaan rauhallista luonnetta, hyvää kuntoa ja kokemuksen tuomaa melontataitoa. Jokaisella Laatokan-retkelläni on ollut mukana vesistön hyvin tunteva Pekka Pouhula, jonka kanssa meloin ensimmäisen kerran Valamoon heinäkuussa 2014.”

”Auringonlaskuissa voi kokea hetkien ohikiitävyyden”

”Retkeily Venäjällä on hyvin antoisaa, mutta se vaatii oikeanlaista asennoitumista. Ensikertalaiselle riitti aikanaan pohdittavaa käytännön järjestelyissä, viisumeissa sekä rajan ylityksessä kajakkien ja autojen tullauksineen.

Rantasalmelainen Pekka Pouhula on erinomainen Laatokan tuntija. Ensimmäisen kerran Mari suuntasi Laatokalle hänen porukassaan juhannuksena 2014.

Rantasalmelainen Pekka Pouhula on erinomainen Laatokan tuntija. Ensimmäisen kerran Mari suuntasi Laatokalle hänen porukassaan juhannuksena 2014. © JYRKI SUIKKANEN

Nykyään Laatokalle lähteminen on rutiininomaista. Niiralan raja-asemalle on kotoani Lieksasta matkaa 160 kilometriä. Siitä Sortavalaan ajaa vielä 60 kilometriä.

Aloitamme taipaleen monesti illansuussa. Laatokan pohjoisosassa rannikon luonto on monimuotoista. Järven lähes 500 saaresta valtaosa sijaitsee juuri entisellä Suomen alueella. Toisaalla on lempeitä luotoja, silokallioita ja hiekkarantoja poukamissa.

Toisaalla meloja kohtaa tuulisella säällä hankalaa ristiaallokkoa jylhien vuonojen ja saarten vierellä.

Pidän yöllä melomisesta, sillä silloin saa nauttia meditatiivisista auringonlaskuista. Upea liekkimeri voi täyttää koko taivaanrannan.

Toisinaan taivaalla leijuu tulikärpäsen siiveniskuja: pieniä pilven haituvia, jotka taittavat mereen sukeltavan valon viimeiset säteet.

Auringonlaskuissa voi kokea hetkien ohikiitävyyden ja kaihoa – aivan kuin Valamon ikoneissakin.”

Karjalassa ja Laatokalla retkeillessään Mari on oppinut ymmärtämään siirtolaisten surua, kun he ovat joutuneet jättämään kotinsa monimuotoisen luonnon keskellä.

Karjalassa ja Laatokalla retkeillessään Mari on oppinut ymmärtämään siirtolaisten surua, kun he ovat joutuneet jättämään kotinsa monimuotoisen luonnon keskellä. © JYRKI SUIKKANEN

”Laatokalla taivasta on alati tarkkailtava”

”Ensimmäisenä päivänä melomme usein lyhyemmän taipaleen, vain kymmenisen kilometriä. Näin keho herää ja tottuu. Etsimme rannikon tuntumasta saaren rantautumista ja leiriytymistä varten.

Valmistamme ruokaa Sortavalan torilta ostetuista tuoreista vihanneksista ja kuivamuonasta – sitten lepäämme. Toisinaan nukumme vain tovin retkipatjoilla paljaan taivaan alla ennen jatkamista, joskus pystytämme teltat ja lepäämme visusti aamuun asti.

Ennen kuin lähdemme rannikon saarten suojasta kohti Valamon saaristoa varmistamme sopivan melontasään kolmesta eri ennusteesta. Vaikka ne povaisivat kelpo keliä, Laatokalla on alati tarkkailtava taivasta. Silmät on oltava selässäkin. Umpisumu voi iskeä nopeastikin.

Tuuli ratkaisee lähtösuunnitelman, koska taivalta on edessä kymmeniä kilometrejä. Aavan yli meloessa on tuulennopeuden oltava alle kahdeksan metriä sekunnissa – ja mieluiten reilusti alle.”

Laatokan rannoilla luonto on vuosi vuodelta puhtaampaa. Rantoja puhdistettiin vuonna 2018, joka oli Venäjällä luonnon ja ympäristön suojelun teemavuosi.

Laatokan rannoilla luonto on vuosi vuodelta puhtaampaa. Rantoja puhdistettiin vuonna 2018, joka oli Venäjällä luonnon ja ympäristön suojelun teemavuosi. © JYRKI SUIKKANEN

”Ortodoksinen luostarisaari hiljentää oman itsen äärelle”

”Aavalla Laatokalla kauneus on ääretöntä. Kun meloo sinisen sävyissä, unenomaisessa tilassa, ei erota, mikä on taivasta ja mikä järven pintaa. Aika pysähtyy.

Välillä piskuisilla luodoilla voi nähdä joukon uhanalaisia laatokannorppia köllöttelemässä. Joskus norpat uivat ihan kajakin viereen ja seuraavat kulkijaa uteliaasti suurilla silmillään aaltojen lomasta.

Valamon saaristoa lähestyttäessä alkavat saarten rannoilta erottua tuulentuivertamat käkkyrämännyt, vehreät ikimetsät, rehevät lehdot ja hiekkaiset rannat. Täällä Laatokka on syvimmillään jopa yli 200 metriä.

Metsän taakse horisonttiin piirtyy korkeimmaksi viiruksi kapea, 71-metrinen kellotapuli. Sen vierelle kohoavat pääkirkon muhkeat, siniset kupolit. Näky vetää puoleensa.

Viime vuosina olen rantautunut Valamoon joka kesä, toisinaan jopa kahdesti. Ortodoksinen luostarisaari hiljentää oman itsen äärelle. Vierailu koskettaa kerta kerralta enemmän.”

Karjalan ortodoksisista luostareista 1100-luvulta oleva Valamo on ensimmäinen. Juurevuus ja paikan pyhyys puhuttelevat yhä.

Karjalan ortodoksisista luostareista 1100-luvulta oleva Valamo on ensimmäinen. Juurevuus ja paikan pyhyys puhuttelevat yhä. © JYRKI SUIKKANEN

Eliel Saarisen suunnittelema Gustav Winterin huvila tarjoaa herkullista venäläistä ruokaa Sortavalan Taruniemessä.

Eliel Saarisen suunnittelema Gustav Winterin huvila tarjoaa herkullista venäläistä ruokaa Sortavalan Taruniemessä. © JYRKI SUIKKANEN

Valamo – kuin oma pyhiinvaellusmatkansa

”Valamossa saariston linnut laulavat heleästi ja kirkkaasti. Kukkakedot ovat näyttäviä, niillä kasvaa lukuisia lajeja. Kedoilla liitelee perhosia ruokailemassa.

Kauneuden keskellä aistit herkistyvät. Valamossa on paikoin hyvin siistiä, hienoa ja koristeellista.

Kirkkolaulu saa voimaa ja kaikua tilan seinärakenteista ja akustiikasta. Suitsutus levittää ilmaan tuoksua ja kuvaa rukousta, jonka tulisi nousta savun tavoin Jumalan kasvojen eteen.

Ikoneiden runsaus ja rikas värimaailma saa katseen kiertämään ja viipyilemään pyhien kuvien puhuttelevissa yksityiskohdissa.

Valamossa aistielämyksiä vahvistaa kokemus aavan ylittämisestä, mikä ei ole koskaan melomalla itsestäänselvyys. Se on joka kerta kuin oma pyhiinvaellusmatkansa.

Valamon pitkä historia on vaiheikas. Osa luostarin irtaimistostakin on muualla: yläkirkon alttaripöytä on Uspenskin katedraalissa.

Valamon pitkä historia on vaiheikas. Osa luostarin irtaimistostakin on muualla: yläkirkon alttaripöytä on Uspenskin katedraalissa. © MARI JANNELA

Kun meloimme Valamoon kesällä 2016, kajakkiemme taakse kurvasi ja asettui valtava sotalaiva. Meitä ei ajettu pois, mutta laiva saattoi tovin. Kun rantauduimme pääsatamassa, sotilas komensi kantamaan painavat kajakit rivakasti lähimetsän reunaan. Samassa kookkaiden, valkoisten huvialusten saattue kiisi satamaan nostaen korkeat laineet.

Jaoimme sillä kertaa Valamon saariston presidentti Putinin ja hänen seurueensa kanssa. Hänellä on oma huvila saaristossa, johon nousee yhä enemmän uusia, näyttäviä rakennuksia.”

Valamon luostarisaari on ollut Mari Jannelan jokakesäinen vierailukohde.

Valamon luostarisaari on ollut Mari Jannelan joka kesäinen vierailukohde. © JYRKI SUIKKANEN

Omien rajojen ymmärrys

”Laatokka on opettanut minulle nöyryyttä. Vesillä on suurinta rohkeutta se, että ymmärtää omat rajansa.

Viime vuonna kesän toinen melontaretki siellä päättyi jo kolmantena päivänä, jolloin silmäni värikalvo tulehtui. Puolituttu venäläispariskunta haki yöllä katamaraanillaan miesystäväni ja minut sekä kajakkimme Honkasalon saaresta Haavukseen.

Ajaessamme Joensuuhun silmälääkärille olin hyvin kiitollinen pyyteettömästä, venäläisestä vieraanvaraisuudesta.

Vaikka melontaretki päättyi ennen aikojaan, oli elämys purjehtia takaisin. Sen koin ensimmäistä kertaa – ja ilokseni juuri Laatokalla.

En ole enää yhtä uhkarohkea ja hetkeen heittäytyjä kuin aikaisemmin. Vanheneminenkin on asettanut omat haasteensa. Elämä on opettanut kulkemaan hiljaa.”

Matkavinkit Sortavalaan

1. Lääkäri Gustav Winterin huvila rakennettiin 1909 Sortavalaan Laatokan rannalle. Yksi sen a la carte -listan herkuista on happaman maukas venäläistyylinen borssikeitto. Se tarjoillaan upean maiseman kera.

2. Sortavalassa on suomalaisten ennen sotia rakentama laaja kaupunkimiljöö. Talojen yksityiskohtien viimeistelyssä kädentaidot ovat olleet kunniassa. Vaikka Sortavalan puutaloista osa on rapistuneita, löytyy yhä arvokiinteistöjä. Esimerkiksi tyhjillään olevassa raatihuoneessa järjestetään satunnaisesti yhä konsertteja.

3. Karjalankadulla, Raamattutalon viereisellä sisäpihalla löytyy Kangaskauppa, jossa myydään pellavakankaita, valkaistuja ja luonnonvärisiä. Kankaiden lisäksi siellä myydään myös pellavapitsejä.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/20.

Lue myös: Suuntaa Rokansaareen Puumalassa – Mallu Tuukkanen pyörittää kesäkahvilaa Saimaalla menneen maailman lumossa

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X