
Sympaattinen Tartto yllättää Viron-matkailijan – Tästä löytyvät parhaat matkavinkit Tarttoon
Tallinnasta kannattaa välillä jatkaa matkaa Viron vanhimpaan kaupunkiin, Tarttoon. Se vetoaa sympaattisuudellaan ja yllättää monipuolisuudellaan.
Tartto on Viron vanhin ja koko Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja.
Tallinna on aina ihana lähimatkakohde, mutta vaihtelu tekee hyvää. Yksi suosikeistani Virossa on Tartto, joka on maan toiseksi suurin, väkiluvultaan vähän alle 100 000 asukkaan kaupunki. Se tarjoaa yllättävän paljon tekemistä yhden tai pidennetyn viikonlopun ajaksi.
Tartto on moderni ja vanhanaikainen yhtä aikaa. Siinä sen viehätys ehkä piileekin. Kaupungissa voi esimerkiksi herkutella ravintoloissa trendikkäillä ruoilla, mutta yhtä lailla voi nauttia menneen ajan tunnelmasta vaikkapa kaupungin kahviloissa.
Historia on koko ajan läsnä kaupungilla kuljettaessa.
Vanhat, kauniit rakennukset ovat keskeisillä paikoilla, ja ylipäätään kaikki on kätevästi kävelymatkan päässä.
Vanhimmat rakennukset on rakennettu viimeisen, 1775 kaupunkia tuhonneen tulipalon jälkeen, ja useita on restauroitu pieteetillä. Suomalaisten opiskelijoiden suosiossa oleva Tarton yliopisto perustettiin jo 1632.
Ja jos ostokset houkuttelevat, sekin onnistuu niin pikkuputiikeissa kuin isoissa ostoskeskuksissakin. Puhumattakaan kauneushoitoloista, joita riittää, ja joissa on huokeammat hinnat kuin Tallinnassa.

Tartto yllättää matkailijan. Raatihuoneen aukiolle johtavat leveät kävelykadut Rüütli ja Küüni kuhisevat kesällä elämää. Kerly Ilves
”Toomemäen puisto antaa voimaa”
Rauhallinen Toomemägi eli Tuomiovuori on Reet Kalameesin, 59, lempipaikka kaupungissa. Hotelli- ja matkailualalla työskentelevä Reet on paljasjalkainen tartolainen.
”Olen käynyt koko ikäni Toomemäellä, jossa lapsena leikin usein. Talvisin siellä oli mahtavaa huvitella pulkkamäessä.
Neuvostoaikana puisto oli minulle turvalinnake, joka edusti kaunista ja hyvää. Toomemäki on hyvin romanttinen paikka. Olen kävellyt ikivanhojen puiden alla nuorena rakastuneena, niin kuin suurin osa tarttolaisista on tehnyt.
Kukkulalla on myös paljon nähtävää, kuten tuomiokirkon rauniot sekä Pirun- ja Enkelinsilta.
Jos kaipaan tasapainoa olooni, lähden Toomemäelle pohtimaan asioita. Tunnen miten voimat palautuvat. Olen taas sinut itseni ja maailman kanssa. Paikka lumoaa minut yhä uudestaan.”
Osoite: Toomemägi.

Pirunsilta on 1900-luvun alun harvinainen näyte betonisillasta. Se on Enkelinsillan lisäksi yksi Toomemäen ja koko Tarton symboleista. mall kullamaa
Viron kansallismuseo hätkähdyttää arkkitehtuurillaan
Viron kansallismuseo on maan suurin museo, joka avattiin vuonna 2016. Museo on rakennettu neuvostoaikana tehdylle sotilaslentokentälle. Tartto oli pitkään vierailta ja matkailijoilta suljettu paikka, sillä sotilaslentokentän olemassaolo haluttiin pitää salassa.
Museo hätkähdyttää paitsi arkkitehtuurillaan myös upeasti tehdyillä näyttelyillään. Sitä voi lapsille ja nuorille mainostaa ihan vilpittömästi museona jossa ei ole tylsää! Plussaa tulee nykytekniikan oivallisesta hyödyntämisestä: näyttelyvitriinien esittelytekstin voi näppärästi muuttaa hipaisunäytön avulla virosta suomeksi.
Kannattaa varata reilusti aikaa.
Viron kulttuurihistoriaa käsittelevä perusnäyttely etenee kronologisessa järjestyksessä. Keitä virolaiset ovat, miksi he ovat sellaisia kuin ovat, mitä he tekevät ja ajattelevat, miten he ilmaisevat itseään ja miltä he näyttävät.
Museo on samalla kulttuuritalo, jossa on päivittäin muun muassa konsertteja, teatteriesityksiä ja elokuvia. Taukoa voi pitää museon ravintolassa tai kahvilassa sekä museokaupassa.
Osoite: Muuseumi tee 2. Keskustasta kävellen noin 3 km. Bussi nro 7 tulee Tasku-ostoskeskuksen vierestä museon eteen.
Hauska hetki ylösalaisin
Nauru tekee aina hyvää! Kannattaakin poiketa Viron kansallismuseon naapurissa olevassa Ylösalaisin talossa, jossa kaikki on nurin niskoin. Talo ei ole vain ylösalaisin, vaan myös kutkuttavasti kallellaan. Tasapainoaisti joutuu hieman koetukselle, mutta pieni ponnistelu eteenpäin palkitsee vaivan. Oiva kohde, jos matkaseurueeseen kuuluu lapsia.
Osoite: Roosi 86. Julkisilla perille pääsee kaupunkilinjalla nro 27, pysäkki ”ERM”.
Roosi-kadun varrella sijaitseva Tagurpidi Maja seisoo todellakin päälaellaan. Tagurpidi Maja
Tarton vanha tehdasmiljöö kulttuurikäyttöön
Historia ja nykyaika kohtaavat mielenkiintoisesti vanhassa tehdasrakennuksessa nimeltään Aparaaditehas. Neuvostoaikaan tehtaassa valmistettiin jäähdytyslaitteita, salaisia sukellusveneosia ja jälkien peittämiseksi toimimattomia sateenvarjoja ja vetoketjuja! Vuodesta 2014 tehdasmiljöötä on muokattu kulttuurikeskukseksi. Aluetta voi verrata Tallinnan Telliskiveen ja Kalamajaan.
Vanhat teollisuusrakennukset on otettu monipuoliseen käyttöön; hieman keskustan ulkopuolella sijaitsevalla alueella on noin kolmensadan taitelilijan ja käsityöläisen työhuoneet, myymälöitä, ravintoloita sekä tapahtumia konserteista elokuvafestivaaleihin.
Osoite: Kastani Tänav 42.
Löytö käsityöihmisille – iso käsityö- ja kangaskauppa Tartossa
Iso käsityö- ja kangaskauppa Abakhan Fabrics löytyy aivan vanhan kaupungin sydämestä. Kankaita on todella joka lähtöön.
Täällä voi tehdä löytöjä laadukkaista design-kankaista – kuten Designers Guild, Sanderson, Laura Ashley – joiden loppu- ja sekundaeriä on myynnissä edullisesti.
Osoite: Rüütli 11.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 3/20.
Lue ajankohtaiset tiedot matkustajalle: COVID-19 ja Viron-matkailu
Lue myös: Vaivaako Tallinna-ähky? Suuntaa matkallasi upeaan Kadriorgin puistoon

Barokkipalatsit muistuttavat ajasta, jolloin Tallinna oli suosittu kylpyläkaupunki. Pietari Suuren ja Katariina I:n lempipaikka Kadriorgin palatsissa oli toisen kerroksen kulmahuone. © Kadi-Liis Koppel
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti