SUP-lautailijoiden varomattomuus järkyttää meripelastajia – laudoilla liikutaan veneväylillä, säkkisumussa ja jopa ilman uimataitoa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sup-lautailu sopii koko perheelle.
Myös sup-lautaillessa olisi tärkeää käyttää pelastusliivejä tai vähintään vesiurheiluun suunniteltuja kelluntaliivejä. © iStock
Suppailijoiden läheltä piti -tilanteet ovat yleistyneet, Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg kertoo.

Monet viettävät mielellään aikaa vesillä liikkuen, mikä näkyy muun muassa siinä, että huviveneilyn määrä on ollut jo vuosikymmeniä kasvussa.

Myös viime vuosina suureen suosioon noussut SUP-lautailu innostaa monen ikäisiä ihmisiä lähtemään vesille ulkoilemaan. Monipuolinen liikunta tekee hyvää niin keholle kuin mielellekin.

”On hienoa, että on tällaisia välineitä, joita ihmiset saavat vuokrattua, jotta he pääsevät nauttimaan vesistä”, Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg toteaa.

Suppailu veneiden seassa voi olla hengenvaarallista

Ongelma on siinä, etteivät tarvittavat tiedot ja taidot ole kokemattomilla vesillä liikkujilla läheskään aina hallussa.

Muistaa kuitenkin pitäisi se, ettei vilkkaille veneväylille ei ole heppoisen SUP-laudan kanssa mitään asiaa.

”Muutama juhannus sitten Helsingin edustalla oli ihan säkkisumu. Olimme meidän meripelastusristeilijällämme liikkeessä ja tulimme Helsingin Eteläsatamaan, missä kulkee vesibusseja, laivoja ja veneitä. Näkyvyys oli noin 30 metriä sumussa. Siellä oli SUP-lautailijoita seassa ja se oli todella järkyttävää”, Stenberg kuvailee.

Läheltä piti -tilanteet yleistyvät

Toistaiseksi Stenberg on törmännyt vain läheltä piti –tilanteisiin, mutta huonomminkin olisi monessa tilanteessa voinut käydä. Varsinkin sumuisessa säässä suppailijoiden havaitseminen on todella haastavaa.

”Heidän pitäisi olla siellä uimarannan tuntumassa, mutta ei missään nimessä vilkkailla veneväylillä SUP-laudan kanssa – se on hengenvaarallista”, Marko Stenberg painottaa.

Vielä useammin suppailija jättää pelastusliivit rannalle, vaikka vesiurheilijoille on erikseen kehitetty myös huomaamattomia vyölaukkumaisia liivejä, jotka pelastaisivat pahan paikan tullen.

”Juhannuksena oli sellainen tilanne Lappeenrannassa meidän yksiköllä, että kaksi kaveria oli lähtenyt liikkeelle SUP-laudalla ja kaatunut. He olivat vielä veneväylällä eikä toinen osannut uida. Siinä saattoi tietysti olla juhannusvirvokkeilla vähän osuutta asiaan.”

Muista nämä 5 ohjetta, kun lähdet suppailemaan

1. Käytä aina vähintään kelluntaliiviä ja jalkaan kiinnitettävää karkuremmiä

Kannattaa suosia kirkkaita värejä liiveissä, jotta muu liikenne havaitsee sinut paremmin ja hätätilanteessa sinut löydetään helpommin. Tarkista, millaiset liivit sopivat sinulle parhaiten.

2. Lähde suppailemaan aina kaverin kanssa ja tiedä, missä suppailet

Lataa puhelimeesi myös Suomi 112-sovellus, jonka avulla soittamasi hätäpuhelu voidaan paikantaa. Puhelin kannattaa pakata mukaan vesitiiviiseen pussiin. Tallenna puhelimeesi myös meripelastuksen puhelinnumero: 0294 1000, jos suppailet merialueella.

3. Lähde aina melomaan vastatuuleen

Muuten voimat voivat loppua paluumatkalla. Myötätuulessa suurikokoinen lauta lipuu helposti. Suppailu on helpompaa ja kevyempää polviseisonta-asennossa. Tällöin myöskään tuuli ei vie yhtä vinhaa vauhtia kuin seisaallaan.

4. Kylmä vesi kangistaa ja heikentää toimintakykyä

Jos suppailet viileässä vedessä, tarkista myös hypotermiaohjeet ja pukeudu märkäpukuun tai kuivapukuun tilanteen vaatiessa.

5. Seuraa ympäristöäsi ja pysy poissa sekä uimarannoilta että veneväyliltä

Pysy poissa uimarannalta, jossa ihmiset uivat. Opettele vesillä liikkumisen säännöt ja hyvä merimiestapa – älä ole muiden vesillä liikkujien tiellä, vaan noudata sääntöjä. Jos sinun on ylitettävä veneväylä, tee se mahdollisimman ripeästi ja turvallisesti.

Lähde: Viisaasti vesillä, Pelastu ja pelasta

X