Teinitytöt pyörittelivät silmiään jo 1700-luvulla, kun naisen piti olla näyttävä mutta nöyrä
Tutkija Henna Karppinen-Kummunmäki etsi väitöksessään murrosikäisten tyttöjen ääntä, joka on hautautunut miehiseen historiankirjoitukseen.
Teinityttöjen piti 1700-luvulla näkyä mutta ei kuulua. Tutkimus osoittaa, että jo tuolloin pieni osa tytöistä näytti murrosikäisen uhmansa.
Teinitytöt herättivät paheksuntaa jo kauan ennen kuin teini-ikää oli olemassakaan. Teini-sana keksittiin vasta 1900-luvun alussa, mutta murrosiän kuohuista kärsittiin tai nautittiin sitä ennenkin – ainakin jos siihen oli varaa.
Tutkija Henna Karppinen-Kummunmäki perehtyi väitöskirjassaan 1700-luvun englantilaiseen eliittiin syntyneiden tyttöjen mielenmaisemaan. Kirjeistä ja päiväkirjoista käy ilmi, että hyvin koulutetut ja sanavalmiit teinitytöt osasivat kommentoida vanhempiensa ja yhteiskunnan heihin luomia odotuksia, jotka eivät aina käyneet yhteen heidän omien toiveidensa kanssa.
Nuoret tytöt näkivät esimerkiksi yhteiskunnan kaksinaismoralistisen suhtautumisen naiseuteen.
”Eliitin naiset joutuivat olemaan todella paljon esillä, heidän piti näyttäytyä teatterissa ja oopperassa ja hovijuhlissa. Kuitenkin samaan aikaan naiseuden ihanne oli nöyrä, hiljainen ja vaatimaton. Ihanne oli pahassa ristiriidassa sen kanssa, mitä tytöiltä odotettiin, ja sitä he kommentoivat paljon”, Karppinen-Kummunmäki sanoo.
Rohkeimmat teinitytöt ottivatkin vapauden pukeutua näyttävästi ja juhlia railakkaasti, ja jopa pelata uhkapelejä.
”Heille oli ihan sama, jos jotkut ajattelivat, että heidän kuuluisi olla hiljaa kotona ja varsinkin olla keskustelematta asioista miesten kanssa.”
Historia näyttää toiselta tyttöjen näkökulmasta
Henna Karppinen-Kummunmäki kiinnostui 1700-luvun Englannista jo teinityttönä luettuaan yläkoulussa koko Jane Austenin tuotannon. Kiinnostus kantoi lopulta kulttuurihistorian tohtorinväitökseen saakka.
Suomalaisten tyttöjen teini-ikää 1700-luvulla olisi vaikea tutkia yhtä laajasti lähteiden puutteen vuoksi. Suomalainen eliitti oli pieni ja sen kirjoitustaito vielä puutteellinen. Sen sijaan Englannissa yläluokkaiset tytötkin olivat jo tuolloin hyvin luku- ja kirjoitustaitoisia.
Köyhältä kansalta puuttui taas paitsi kirjoitustaito myös nuoruus – tai ainakin se jäi kovin lyhyeksi, kun oli mentävä töihin.
Karppinen-Kummunmäki valitsi englanninkieliseen väitöskirjaansa toistakymmentä nuorta naista, jotka kirjoittivat muustakin kuin vain yhteiskunnan normien rajoissa pysyvistä arkipäiväisistä sattumuksista.
”Hyvin sanavalmiita tyttöjä tähän on tietysti valikoitunut. He ovat aktiivisesti kommentoineet sitä, mitä heiltä odotetaan ja mitä he itse haluaisivat.”
Osasta tuli aikuisena kirjailijoita; yksi heistä eli Fanny Burney kirjoitti ensimmäisen kirjansa salaa jo 15-vuotiaana, mutta poltti käsikirjoituksensa.
Frances eli Fanny Burney (1752-1840) oli englantilainen kirjailija, joka aloitti työnsä jo teini-iässä.
Kaikki tutkimuksen tytöt koettelivat sopivan käytöksen rajoja, joko niitä tietoisesti rikkoen tai kommentoiden. Karppinen-Kummunmäen tutkimus kuvaa marginaalin marginaalia, tyttöyttä ja poikkeusyksilöitä.
”Menneisyydessäkin on hyvin moninaisia ääniä. Historia on pitkälti kuitenkin ollut valkoisten heteromiesten historiaa. Näkökulma voi kuitenkin olla hyvin erilainen, jos menneisyyttä tarkastellaan vaikkapa nuorten tyttöjen näkökulmasta. On tärkeää, ettei historiasta ole vain yhdenlaista kuvaa.”
Poikkeuksellisista naisista on juuri ilmestynyt toimittaja Maria Petterssonin populääri tietokirja Historian jännät naiset. Tieteessä niin tavallisten kuin poikkeuksellistenkin naisten historiasta on tehty tutkimusta jo vuosikymmeniä, mutta se ei edelleenkään tavoita Karppinen-Kummunmäen mielestä suurta yleisöä tarpeeksi hyvin.
”Jos katsoo vaikka, mitä elämänkertoja julkaistaan vuosittain, niin kyllähän ne on miehiä aika pitkälti, jotka saavat elämäkertansa kauppoihin. Siinä olisi kyllä työsarkaa. Olisi vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia naisia, jotka ansaitsisivat saada tarinansa ihmisten luettavaksi.”
Teinivaimon lehtolapsi aiheutti skandaalin
Yksi teinityttöjen elämää 1700-luvulla hallinneista asioista oli aviomiehen etsintä. Henna Karppinen-Kummunmäki toteaa, että teinityttöjen kirjeet ja päiväkirjat piirtävät aikakaudesta varsin yhtenevän kuvan Jane Austenin romaanien kanssa.
”Monessa perheessä väännettiin kättä siitä, kuka on tyttärelle se sopiva aviomiesehdokas, ja monesti vanhempien ja tyttärien toiveet menivät ristiin.”
Vaikka isällä periaatteessa ehdoton auktoriteetti, ei ollut mitenkään automaattista, että tyttäret tottelivat naimakäskyä.
Väitöskirjan tutkimusjoukon skandalöösein teini oli herttuaperheen tytär Sarah Lennox. Hänestä uumoiltiin jopa Englannin tulevaa kuningatarta, koska Walesin prinssi oli häneen ihastunut. Lopulta hänet kuitenkin naitettiin vähemmän varakkaalle miehelle vain 15-vuotiaana, siis teini-ikäisenä.
”Kun ensimmäinen tytär ilmoitti tulostaan, kävi ilmi, ettei aviomies olekaan tyttären isä, vaan Sarahilla oli ollut avioliiton ulkopuolinen suhde. Siitä nousi aikamoinen äläkkä.”
Sarah sai lopulta avioeron, mutta se vaati paitsi rahaa ja suhteita myös kovaa nahkaa, sillä eronnut ja miestään pettänyt nainen oli leimattu ja suljettiin pitkäksi aikaa ulos seurapiireistä.
”Nämä teinitytöt uskalsivat siis tehdä hyvinkin radikaaleja ratkaisuja. Rohkeutta kyllä riitti, vaikka yhteiskunnan tuomio olikin aika ankara.”
Oma teini-ikä toimi peilinä tutkimuskohteille
Jotkut 1700-luvun teinityttöjen kasvukivuista kuulostavat tutuilta tänäkin päivänä. Esimerkiksi vanhempien puheisiin suhtauduttiin kriittisesti ja niitä puitiin kavereiden kesken.
”Ystäville lähetetyissä kirjeissä pyöriteltiin silmiä sille, mitä isä tai äiti oli sanonut”, Henna Karppinen-Kummunmäki sanoo.
Tutkija Henna Karppinen-Kummunmäki sai kipinän 1700-luvun tutkimiseen jo teinityttönä. Hän esittää väitöskirjansa Turun yliopistossa 18, syyskuuta.
Myös sisarusten kanssa nahisteltiin ja kamppailtiin vanhempien suosikkilapsen asemasta.
Karppinen-Kummunmäki on tutkimusta tehdessään pohtinut paljon myös omaa teini-ikäänsä. Hän sanoo olleensa erilainen nuori, jota kiinnostivat kirjat enemmän kuin kotibileet. Oman polkunsa kulkija osasi samastua satoja vuosia aiemmin eläneisiin tutkimuskohteisiinsa.
Entisajan ja nykyajan teinejä yhdistää se, että on suuri houkutus mennä virran mukana, ettei joutuisi silmätikuksi. Jos 1700-luvulla oli helpompi taipua ja olla nöyrä, nykyään voi olla helpompi bilettää siinä missä muutkin, vaikkei se niin kiinnostaisikaan.
”Vertaispaine on niin suuri, että ei haluta erottua massasta.”