Varusmies sai pysyvän hermovaurion taisteluharjoituksissa – Valtio hylkäsi korvausvaatimuksen
Varusmiehelle määrättiin maastoharjoituksissa kahden tunnin vartiovuoro -25 asteen pakkasessa. Nyt Ollilla on pysyvä hermovaurio varpaissaan.
Kertausharjoitusten määrä vaihtelee: toisille kertausharjoitukset voivat osua kerran elämässä, mutta aktiiviset reserviläiset voivat kerrata parikin kertaa vuodessa.
Helmikuussa 2021 alokaskaudellaan Olli, 22, osallistui maastoharjoituksiin Vekarajärvellä. Karjalan prikaatin järjestämän, nelipäiväisen taisteluharjoituksen ensimmäiseksi yöksi varusmies määrättiin kello 02-04 väliseksi ajaksi poterovartiovuoroon, jossa Ollin tuli vartioida leiriä ja seistä kuopassa kaksi tuntia paikoillaan. Yöllä oli pakkasta -25 astetta.
Tammikuun 2021 alussa palveluksensa aloittaneella Ollilla oli vartiossa yllään kaikki varusmiehen saatavilla olleet talvivarusteet: Puolustusvoimien lämpimin maastosuojavaatetus eli M05-maastopuku eri kerroksineen. Jaloissaan hänellä oli tuplasukat, villasukat, huopavuoret ja pakkassaappaat.
Koska seuraava vartiovuoroon tulija nukkui pommiin, joutui Olli seisomaan aamuyöllä poterossa liki kaksi ja puoli tuntia.
Varusmiesten harjoitukset jatkuivat alle 25-asteisessa pakkasessa
Olli ehti levähtää tovin ennen aamukuuden herätystä. Harjoitukset jatkuivat läpi päivän pakkasen pysyessä pysyessä alle -25 asteessa.
Ensimmäisen leiripäivän ilta oli lyhyt ja kulunut telttaa pystyttäessä, joten varusmiehet pääsivät kunnolla lepäämään vasta lähes kaksi vuorokautta ulkona harjoiteltuaan. Kun Ollin keho alkoi lämmetä, hän havaitsi pistelyä varpaissaan. Olli otti saappaat jaloistaan ja huomasi järkytyksekseen, että varpaat olivat vesikelloilla.
Olli tiesi, että sääntöjen mukaan paleltumasta piti ilmoittaa heti esimiehelle, joten hän meni alikersantin puheille. Seuraavana aamuna Olli pääsi varusmiesten kenttäsairaalaan. Lupaa lähteä leiriltä sisätiloihin ei tullut, mutta hän sai vapautuksen ulkopalveluksesta ja jäi telttaan.
Paleltuneet varpaat ja mahdollinen hermovaurio
Neljäpäiväisen leirin päätyttyä Olli pääsi kasarmille. Vekaranjärven terveysaseman lääkäri totesi, että varusmiehen varpaat olivat paleltuneet ja niissä oli mahdollinen hermovaurio.
“Varpaat ovat paleltuneet, tunto palaa ehkä – tai ehkä ei”, Olli muistelee lääkärin toteamusta.
Tunto varpaisiin ei koskaan palannut.
Ollin palveluksen loppupuolella, noin kymmenen kuukauden kuluttua, varpaiden tunnottomuus diagnosoitiin “pysyväluonteiseksi tai pysyväksi.” Seura on nähnyt tapaukseen liittyvän lääkärilausunnon, jossa tunnottomuuden todetaan johtuvan paleltumisesta.
Olli haki korvausta vahingosta
Ollessaan yhä palveluksessa Olli päätti hakea 11 064,87 euron korvausta valtion viranomaisen aiheuttamasta vahingosta. Hän koki varusmiehenä Puolustusvoimien henkilökunnan arviointikyvyn pettäneen ääriolosuhteiden määrittämisessä.
“Tilanteen olisi voinut estää helposti antamalla varusmiehille mahdollisuuden lämmitellä tai jakamalla paremmin kylmää kestäviä varusteita. Vastuu tilanteesta on Puolustusvoimilla,” perusteli Olli hakemuksessaan.
Ollin hakema korvaussumma perustui työtapaturma- ja ammattitautilakiin, sekä Valtioneuvoston työtapaturmien haittaluokitukseen menetetyistä varpaista.
Paleltumia ilmenee useita kymmeniä vuosittain
Puolustusvoimille ilmoitetaan paleltumiin liittyviä vahinkoja kymmeniä vuosittain. Puolustusvoimien johtava työ- ja palvelusturvallisuuspäällikkö everstiluutnantti Ville Rosenlundin mukaan läheltä piti -tilanteita tai lievempiä tapauksia ei aina välttämättä ilmoiteta.
Everstiluutnantti ei voi kommentoida yksittäistapauksia, eikä ota kantaa Ollin tapaukseen.
“Pahoittelen loukkaantuneen henkilön puolesta, että hän on joutunut kohtaamaan tällaisen tapaturman. Kenenkään ei kuulu menettää terveyttä varusmiespalveluksessa”, Ville Rosenlund pahoittelee.
Everstiluutnantti painottaa, että jokainen on tärkeä osa joukkoa, sillä yhdenkin sotilaan toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttaa koko joukon suorituskykyyn.
Hän myös toteaa, että leirin henkilökunnalla on vastuu valvoa, ettei yhden ihmisen vartiovuoro ole liian pitkä. Puolustusvoimien vastuulla on puolestaan varmistaa, että maastoharjoituksia johtavalla henkilöllä on riittävä tietotaito huolehtia palvelusturvallisuudesta ääriolosuhteissa.
Leirin kouluttajan on huolehdittava, että varusmiehet saavat riittävästi taukoa kylmästä, ja siitä, että harjoituksissa pysytään riittävästi liikkeessä. Leirille järjestetään teltta, jossa käydään lämmittelemässä, ja harjoituksissa syödään ja juodaan lämmintä ruokaa. Erittäin kylmissä olosuhteissa on huolehdittava myös johdetusta taukoliikunnasta.
Yksilön ja esihenkilön vastuut
Harjoituksien vaikeudessa tulisi myös huomioida varusmiesten kokemus. Mitä kokemattomampia he ovat, sen suurempi vastuu kouluttajilla on huolehtia ja muistuttaa perusasioista.
“Vastuu perään katsomisesta on aina kokeneemmalla esimiehellä”, everstiluutnantti Ville Rosenlund sanoo.
Hän myös muistuttaa, että varusmiehillä on lisäksi yksilönvastuu mahdollisista paleltumista, sillä kouluttaja ei voi valvoa yksittäistä henkilöä läpi vuorokauden. Yksilön vastuuseen kuuluu oman ja muiden toimintakyvyn tarkkailu, lämmin pukeutuminen ja paleltumista ilmoittaminen.
Tätä varten varusmiehille on perusteellinen koulutus talvikoulutusoppaan sekä erillisen paleltumaoppitunnin myötä. Koulutuksissa käydään läpi paleltumisen tunnistamisen ensimerkkejä itsessä ja muissa.
Puolustusvoimilla ei ole sääntöä tai rajaa sille, kuinka pitkään varusmiehet voivat olla ulkoharjoituksissa kovilla pakkasilla tai kuinka pitkään sotilaan vartiovuoro voi ääriolosuhteissa kestää.
Ville Rosenlundin mukaan tiettyä pakkasrajaa ei voida määrittää:
“Se pitää muistaa, että Puolustusvoimat harjoittelee poikkeustilaa eli sotatilaa varten.”
Rosenlund kertoo, että työ- ja palvelusturvallisuustiimi tekee töitä vastaavien tapaturmien ehkäisemiseksi keräämällä esimerkiksi tietoa tapaturmista. Tiedon perusteella päivitetään toimintatapoja sekä henkilökunnan ja varusmiesten koulutusta.
“Jokainen tapaturma on liikaa”, everstiluutnantti sanoo.
Liian pitkään kylmässä
Ollin terveyden kannalta kohtalokas virhearvio syntyi pitkän vartiovuoron myötä, sillä poterovartiovuorossa ei ole mahdollisuutta lämmitellä kävellen ja kylmä läpäisi täydet M05-maastosuojavarusteet. Ollin mukaan varusmiehen vartiovuoro on yöllä on yleensä tunnin mittainen.
“Ei varusmiehiä voi laittaa kahden tunnin vartiovuoroon seisomaan paikalleen, kun on -25 astetta pakkasta”, Olli toteaa.
Vaikka hän tiedostaa yksilönvastuunsa, Olli kokee, ettei paleltumien huomaaminen ole mahdollista ennen lämmittelemään pääsyä.
“Käytännössä turrut kylmän tunteeseen. Kun pääset telttaan ja lämpenet vähän, alat tajuta tilannetta.”
Olli myös kokee, ettei paleltumaa voi tarkistaa tai raportoida esimiehelle kaikissa tilanteissa. Esimerkiksi vartiosta lähteminen on laitonta. Lain mukaan sotilas voidaan tuomita vartiorikoksesta (rikoslain luvun 45 pykälä 5), jos poistuu luvattomasti vartiovuorostaan.
Everstiluutnantti Rosenlundin mukaan varusmiehellä on myös vartiovuorossa yksilönvastuu ilmoittaa paleltumasta. Vaikka vartiosta luvatta lähteminen on palvelusrikos, hänen mukaansa mahdollisesta paleltumasta pitää silti saada kerrottua esimiehelle jollakin tavalla.
Karjalan prikaati vastineessaan – ”Henkilökunta ei voinut puuttua tilanteeseen”
Lähes puolitoista vuotta kestäneen käsittelyprosessin jälkeen Valtiokonttori hylkäsi heinäkuussa 2023 Ollin korvaushakemuksen perusteettomana. Seura on nähnyt Valtiokonttorin alkuperäisen päätöksen tapauksesta.
Ville Rosenlund ei kommentoi ratkaisua, sillä Valtiokonttori ei ole osa Puolustusvoimia ja virasto tekee päätökset itsenäisesti.
Kielteisessä päätöksessä on myös Karjalan prikaatin oma selvitys tapahtuneesta. Ollin kertomus paleltumiseen johtaneista tapahtumista on “pääpiirtein paikkansa pitävä”, mutta prikaati ei vastaa väitteisiin henkilökunnan huolimattomuudesta.
Karjalan prikaatin mukaan varusmiehiä ohjeistettiin tilanteessa pukeutumaan lämpimästi, tarkastelemaan omaa toimintakykyään ja ilmoittamaan mahdollisista paleltumista. Selvityksen mukaan Olli ei ollut huomannut paleltumiaan tarpeeksi nopeasti, joten ne oli tuotu kouluttajalle ilmi liian myöhään.
“Kouluttaja eikä muu henkilökuntaan kuuluva ole voinut puuttua tilanteeseen,” Valtiokonttorille toimitetussa lausunnossa todetaan.
Karjalan prikaati ei kommentoinut selvityksessään varusmiesten mahdollisuutta lämmitellä kyseisen maastoharjoituksen aikana.
Vahingonkorvauslain ehdot eivät täyttyneet
Lopullisena perusteluna hylkäämiselle oli Karjalan prikaatin lausunto sekä se, etteivät Ollin korvaushakemuksessa esitetyt väitteet olleet Valtiokonttorin mukaan riittävät vahingonkorvausvelvollisuuden täyttymiseksi.
Vahingonkorvauslain mukaan korvausta edellyttäisi se, että viranomainen on rikkonut lakia tai säännöstä – sekä sitä, että vahingonkärsijä osoittaa selvästi virheen ja vahingon syy-yhteyden.
Olli ei ollut tarkentanut, mitä säännöstä tai lakia Puolustusvoimat olisi rikkonut. Eikä Valtiokonttorin mukaan hakemuksessa oltu osoitettu tarpeeksi selkeästi vahingon johtuneen juuri viranomaisen toiminnasta.
Valtiokonttorin mukaan Puolustusvoimat eivät olleet esimerkiksi laiminlyöneet velvollisuutta ohjeistaa varusmiehiä kylmäpukeutumisen suhteen, joten vastuu tilanteesta oli päätöksen mukaan Ollilla.
“Asiassa ei ole osoitettu, että Puolustusvoimien tarjoama varustus olisi ollut puutteellista. Varusmies ei ole esittänyt, ettei hänellä olisi ollut käytössään pakkassaappaita.”
Valtiokonttorikaan ei kommentoi vastauksessa varusmiesten mahdollisuutta lämmitellä harjoituksien aikana.
Korvaushakemuksen Olli oli kirjoittanut itse, sillä hänelle ei oltu kerrottu tuesta, jota olisi voinut saada Varusmiestoimikunnan (VMTK) varusmiesvertaiselta tai Puolustusvoimien tapaturma-asiamieheltä. Olli ei ollut alun perinkään uskonut saavansa korvausta, mutta oma periaate sai hänet hakemuksen tekemään.
Paleltumavammaa vähäteltiin
Tänä päivänä Ollin varpaat eivät näytä ulospäin vaurioituneilta eikä tunnottomuus rajoita elämää – mutta se on ärsyttävää. Hän harrastaa jalkapalloa, pitkän matkan juoksua ja tekee roudarina keikkatöitä. Ulkoliikunta tuo haasteita, sillä tunnottomuus altistaa uusille paleltumille, kuten on jo käynyt laskettelureissulla. Lisäksi varpaisiin voi tulla haavoja tai vaurioita huomaamatta.
“Kerran astuin nastaan enkä tajunnut, että se oli varpaassa. Se vain oli siinä.”
Vaikka onnettomuus tapahtui vuonna 2021 heti palveluksen alussa, Olli viihtyi armeijassa, kouluttautui vänrikiksi ja suoritti vuoden mittaisen palveluksen. Juuri siksi Olli kokikin ikävänä sen, ettei saanut tukea esihenkilöiltään.
“Kukaan ei sanonut, ettei näin pitäisi käydä.”
Hermovauriota vähäteltiin ja siihen suhtauduttiin huonona tuurina, eikä korvauksien hakemisesta puhuttu.
Tapaturma jäi vaivaamaan Ollia ja hän meni vääpelin puheille juuri ennen palveluksen päättymistä. Vasta silloin kävi ilmi, että korvausta voisi hakea.
“Vääpeli sanoi heti, ettei kannata odottaa liikoja,” Olli muistelee ja kertoo tämän myös todenneen, että pahemmistakin tapauksista oli jäänyt korvauksia saamatta.
Vaikka Olli tietää, ettei oma tapauksensa ole vakavimmasta päästä, hänen oikeustajuaan vastaan on se, että varusmiehelle tulee pakollisessa palveluksessa pysyviä vammoja. Nyt Olli toivoo, että keskustelua heräisi esimerkiksi talvivarusteiden riittävyydestä.
Puolustusvoimien käyttöoppaassa todetaan, että täydestä M05-maastosuojavarustuksesta huolimatta alle –25 asteen pakkasessa paleltumisen riski on erittäin suuri.
Asian arkaluontoisuuden vuoksi varusmiehen nimi on muutettu juttuun.
