Mitä ajatella veronkiertäjistä? Verohallinto on käynyt sisäistä taistelua: Tiukka linja vai ”asiakasystävällisempi” suunta

Verohallinnosta vakuutetaan nyt, että veronkiertäjien elämän ankeutus jatkuu.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Johtaja Markku Hirvonen (kesk.) turhautui verohallintoon harmaan talouden vastaisessa taistelussa ja siirtyi valtiovarainministeriön erityistehtäviin vuosituhannen vaihteessa.

Verohallinnosta vakuutetaan nyt, että veronkiertäjien elämän ankeutus jatkuu.
(Päivitetty: )
Teksti:
Ari Korvola

Pari vuotta sitten 15-jäsenisen joukkonsa johtajaksi valittu tarkastuspäällikkö Hannu Kuortti pani vauhtia veroparatiiseihin ja vakuutuskuoriin piilotettujen rahojen paljastamiseen. Tuloksia syntyi, mutta jatkoaikaa hakenut Kuortti jäi nyt viranhaussa kakkoseksi.

Organisaation mylläämistä ja toiminnan ohjaamista nimityksillä on verohallinnossa nähty toki aikaisemminkin.

Vastakkain ovat olleet veronkiertäjiin tiukasti suhtautuva linja ja ”asiakaspalveluun” panostava linja.

1990-luvulla toiminut erityinen kommandoryhmä puhkoi reikiä harmaaseen talouteen, josta sittemmin Verohallituksen pääjohtajaksi nimitetty Pekka Ruuhonen totesi tuolloin happamasti, että ”porukka sai liikaa huomiota mediassa”.

Kommandot neutraloitiin vähitellen pääjohtaja Jukka Tammen johdolla verohallinnon yleiseen organisaatioon.

Linjaerimielisyyksiin oman hallintonsa kanssa ajautui myös verotusneuvos Markku Hirvonen, joka ajoi verottajan, ulosoton ja poliisin kiinteämpää yhteistyötä talousrikollisuuden torjunnassa.

Hirvonen kypsyi sittemmin kahden rintaman taisteluun toisaalta oman talon hallintoa ja toisaalta harmaata taloutta vastaan ja hakeutui 2000-luvun alussa muihin tehtäviin.

Valtavirtaus

Isossa kuvassa voi nyt nähdä vallitsevan virtauksen, joka ei suosi ankarampaa puuttumista veronkiertoon tai lakien tiukentamiseen.

Pääministeri Juha Sipilä on sijoittanut omaisuuttaan vakuutuskuoreen.

Muun muassa pääministeri Juha Sipilä on sijoittanut omaisuuttaan vakuutuskuoreen. © MARTTI KAINULAINEN/ LEHTIKUVA

Maan pääministeri käyttää vakuutuskuorta, edellinen valtiovarainministeri ajoi viimeiseen saakka hallintarekisterilakia Suomeen ja rahanpiilottajille anteeksiantava, niin sanottu tehokkaan katumisen laki oli vyöryä voimaan, kunnes perustuslailliset ongelmat kaatoivat hankkeen.

Verohallinnossa pitkän virkauran tehnyt ylitarkastaja Jarmo Mielonen moitti verottajan ”siistin verotuksen” linjaa jäätyään eläkkeelle vuoden 2015 lopussa.

Transparency Internationalin Suomen puheenjohtajana sittemmin toiminut Mielonen väitti verohallinnon suhtautuvan lepsusti Lichtensteinin ja Sveitsin pankkeihin varojaan kätkeneitä kohtaan.

”Suuryhtiöiden ja varakkaiden henkilöiden valvonta on Suomessa retuperällä. Verohallinnon ’asiakaspalvelustrategia’ johtaa siihen, että väärintekijät pääsevät pälkähästä”, Mielonen sanoi.

Linja jatkuu, mutta…

Verohallinnosta vakuutetaan nyt, että veronkiertäjien elämän ankeutus jatkuu eikä linja muutu lepsummaksi.

”Ulkomaisten transaktioiden projekti, jonka projektipäällikkönä oli Hannu Kuortti, päättyi vuoden lopussa. Projekti teki hyvän pohjatyön, ja toiminta katsottiin niin tulokselliseksi, että se haluttiin vakinaistaa osaksi operatiivista toimintaa”, vastaa verojohtaja Marianne Koivisto Etelä-Suomen yritysverokeskuksesta.

Samaa toistaa projektin uusi tarkastuspäällikkö Jaakko Mattila.

”Tähänastisessa toiminnassamme on saatu hyviä oppeja ja tuloksia, joten linjan tarkistamiseen ei ole syytä”, Mattila vastaa sähköpostiviestissään.

Kuortille asia oli kuitenkin perusteltu tasan toisin.

”Nyt tarvitaan toisenlaista tekemistä ja laajempaa yhteistyötä”, oli hänelle ilmoitettu.

X