”Voitto tuli mykkäkoulusta huolimatta” – Seuran toimittajasta Milla Ollikaisesta dekkarikuningatar

Seuran toimittaja Milla Ollikainen ja hänen puolisonsa, kirjailija Aki Ollikainen julistettiin Helsingin Kirjamessujen avajaispäivänä uusiksi dekkarikuninkaallisiksi. 

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Uudet dekkarikuninkaalliset, pariskunta Aki ja Milla Ollikainen.

Seuran toimittaja Milla Ollikainen ja hänen puolisonsa, kirjailija Aki Ollikainen julistettiin Helsingin Kirjamessujen avajaispäivänä uusiksi dekkarikuninkaallisiksi. 
(Päivitetty: )
Teksti:
Liina Putkonen

Milla ja Aki Ollikainen voittivat teoksellaan Vierassieluiset Kustannusosakeyhtiö Otavan, Otavan Kirjasäätiön ja tuotantoyhtiö Dionysos Filmsin rikosaiheisen kirjoituskilpailun Rikos 2019.

Kilpailun tarkoitus oli löytää suomalainen, kansainvälisen tason huippujännäri, jossa voisi olla potentiaalia myös elokuvaksi tai tv-sarjaksi. Kilpailuun tuli peräti 405 käsikirjoitusta.

”Olihan voitto yllätys, vaikka kumpikin kirjoitamme työksemme. Emme ole kuitenkaan koskaan aikaisemmin kirjoittaneet yhdessä”, Milla Ollikanen kertoo.

Kun kirjoituskilpailu julkistettiin, idea yhdessä kirjoittamisesta kuitenkin jostain putkahti.

”En muista, kumpi meistä yhteistyötä ensin ehdotti. Ensin ajatus tuntui aivan mahdottomalta, mutta mitä enemmän sitä pohdimme, sen paremmalta idea alkoi tuntua”, Milla muistelee.

Kolme dekkaria jo aikaisemmin kirjoittaneella Millalla oli valmiina yksi keskeneräinen idea ja siihen vähän tekstiäkin. Pariskunta otti sen työnsä siemeneksi.

”Olemme hyvin erilaisia ihmisinä ja kirjoittajina ja se varmasti alussa mietityttikin, mutta tässä projektissa se kuitenkin oli etu”, Milla pohtii.

Mykkäkoulua ja ruuhkavuosiarkea

Toki erilaisuudessa on se toinenkin puoli. Eikä kirjaprojektikaan mennyt maaliin ihan niin säihkyvästi kuin usein esimerkiksi parisuhdehaastatteluissa yhteisiä tekemisiä kehuskellaan.

”Meillä oli kolme viikkoa kestävä mykkäkoulu juuri ennen kilpailun dead linea. Siitä huolimatta tuli voitto, onhan tässä syytä olla todella onnellinen, Milla Ollikainen nauraa.

Milla sanoo, että oman haasteensa antoi myös ruuhkavuosiarki. Milla työskentelee vakituisena Seuran toimittajana, joten kirjaa varten jäi vain illat ja viikonloput. Niitäkin piti napsia kirjoituskäyttöön harkiten, sillä Millan ja Akin kaksi lasta halusivat toki myös aikaa äidin kanssa.

Ammattilaiset osallistuivat

Kilpailuun kuuluivat kaikki rikoskirjallisuuden lajit, käsikirjoitusten aihe oli vapaa. Tekstin pituusvaatimuksena oli 100 liuskan näyte käsikirjoituksen alusta sekä synopsis kokonaisuudesta. Kilpailu oli avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, ja siihen osallistuttiin nimimerkillä.

Milla ja Aki Ollikaisen yhteinen nimimerkki oli Ilona Mokka.

”Kilpailun suuri osallistujamäärä kertoo hienolla tavalla siitä, että rikoskirjallisuuden kirjoittamisesta on Suomessa viime vuosina kiinnostuttu ammattimaisesti”, iloitsee Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper palkintotiedotteessaan.

”Samaan aikaan kilpailu osoitti kuitenkin myös, kuinka vaativa laji jännitys- tai rikoskirjoittaminen todella on. Kun tuomaristo voittajat valittuaan sai tietää nimerkkien todelliset henkilöllisyydet, sieltä paljastui useampikin kokenut ja jo ennestään ansioitunut kirjoittaja,” Kasper kertoo tiedotteessa.

Rikos 2019 -kirjoituskilpailun voitti pariskunta Aki ja Milla Ollikainen. © Sampo Korhonen/Otavamedia

Nordic noir’n tyylilajissa, komisarionainen sankarina

Milla ja Aki Ollikaisen kirjassa teksti kulkee tuomariston mielestä komeasti. Raadin mukaan taidolla ja älyllä punottu rikosjuoni tuo monisäikeisyydessään mieleen parhaat pohjoismaiset rikossarjat.

Rikos 2019 -kilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailijat Leena Lehtolainen ja Antti Tuomainen, tuottaja Riina Hyytiä Dionysos Filmsista sekä kustannuspäällikkö Aleksi Pöyry ja kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper Otavasta.

”Kirjan henkilögalleria on poikkeuksellisen kiehtova ja hallittu: he kaikki liittyvät tarinaan ja kuljettavat sitä kohti aina uusia, arvaamattomia käänteitä. Tätä huippujännäriä ei yksinkertaisesti malta laskea käsistään. Jo käsikirjoituksen ensimmäiset kohtaukset sisältävät valtavan latauksen”, Antti Kasper sanoi palkinnonjaossa.

Milla ja Aki Ollikaisen Vierassieluiset aloittaa koukuttavan ja tummasävyisen dekkarisarjan, jossa vaikean perhehistoriansa kanssa kamppaileva komisario Paula Lyhty selvittää Helsingissä tapahtuvaa murhien sarjaa. Tarina käynnistyy, kun vauraan liikemiessuvun tytär löydetään karmealla tavalla hukutettuna kuljetuskonttiin suvun merentahuvilan edustalta.

Tuomaristo jakoi palkintosijojen lisäksi kolme kunniamainintaa.

Rikos 2019 -kirjoituskilpailun muut palkitut:

2. palkinto: Mikko Kalajoki: Kipupiste

Perustelut: Kipupiste on tiivis ja intensiivinen, sysimustan huumorin leikkaama trilleri. Pakkomielteisen nuoren naisen ja hämäriin bisneksiin ajautuvan urheiluvälinekauppiaan epätodennäköinen suhde kylvää jälkeensä niin henkistä kuin aineellista tuhoa, eikä ruumiiltakaan vältytä. Kuka lopulta pettää kenet, ja kenestä lopulta tulee murhaaja ja kenestä uhri? Kielellisesti vivahteikas kerronta vie lukijaa suvereenisti näkökulmahenkilöstä toiseen ja ammentaa vastaansanomattoman tarkkanäköistä komiikkaa niin urheilumaailmasta, perhe-elämästä kuin pikkugansterien yhteentörmäyksistä.

3. palkinto: Tommi Laiho: Uhanalaiset

Perustelut: Uhanalaiset-käsikirjoituksessa jo alkutilanne on dramaattinen: nuori poika raahautuu verissäpäin terveyskeskuksen päivystykseen kertoen, että tuntematon mies on kannustanut häntä tekemään itsemurhan. Toisaalla lapsensa kohtalon piinaama naispoliisi ja työttömäksi jäänyt tilastotieteilijä päätyvät tutkimaan selvittämättömiksi jääneiden kuolemien sarjaa Itä-Helsingissä. Onko tapahtumien välillä yhteys?

Käsikirjoitus sytyttää omaperäisillä henkilöhahmoillaan ja monitasoisella, herkullisen mutkikkaalla juonenkuljetuksellaan. Voittajakolmikosta Dionysos Films päätyi valitsemaan tämän käsikirjoituksen optioitavaksi: teksti tarjoaa mahdollisuudet sarjamuotoisen teoksen käsikirjoitukseen ja koukuttavaan rikosdraamaan.

Rikos 2019 kirjoituskilpailun kunniamaininnat ja perustelut:

Sini Kuokkanen: Kulje kanssani piparkakkutaloon

Lastensuojelun maailmaan sijoittuva hyytävä psykologinen trilleri, joka ammentaa aineksia myös kauhukirjallisuudesta.

Virpi Vainio: Petsamon enkeli

Historiallinen dekkari, jossa kiehtoo talvisotaa edeltävän ajan Petsamo ja jonka tenhoava kieli kantaa vahvana.

Erika Vik: Luonasi ikuisesti

Tummasävyinen ja taidolla kirjoitettu rockjännäri, jossa kirjoittaja tuntee maailmansa ja jonka yksityiskohdat jäävät kutkuttamaan lukijan mieltä.

Rikos 2019 -kilpailun voittajat julkistettiin Helsingin Kirjamessujen Punavuori-lavalla torstaina 24.10. Seura-lehtiperhe kuuluu Otava-konserniin.

Lue myös: Ylistetyn Nälkävuosi-romaanin jälkeen toisen teoksen kirjoittaminen oli Aki Ollikaiselle tuskallista

X