Outokumpu sai tahran imagoonsa – Kaivosyhtiön yhteistyökumppania syytetään ympäristötuhoista ja lahjonnasta Guatemalassa

Outokummun yhteistyökumppani saastutti luontoa Guatemalassa vuosien ajan – mediatietojen mukaan myös painosti kriitikoita ja lahjoi paikallisia turvatakseen toimintansa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Outokumpu tutkii, onko sen alihankkija toiminut epäeettisesti raaka-aineita louhiessaan.

Outokummun yhteistyökumppani saastutti luontoa Guatemalassa vuosien ajan – mediatietojen mukaan myös painosti kriitikoita ja lahjoi paikallisia turvatakseen toimintansa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Jääskeläinen

Kaivos- ja teräsyhtiö Outokumpu joutuu nyt setvimään eteläamerikkalaisen alihankintaketjunsa tekemisiä. Tutkivaa journalismia tekevän Forbidden Stories -konsortion selvityksen mukaan suomalaisten yhteistyökumppania epäillään Guatemalassa monista väärinkäytöksistä ja ympäristörikoksista.

Outokumpu on hankkinut teräksen seosainetta ferronikkeliä Fenix-kaivokselta, jonka jäljiltä on paljastunut suuria luontotuhoja.

Kaivosalan epäkohtia tutkineessa Mining Secrets -selvityksessä oli mukana 20 mediaa ympäri maailmaa. Suomesta projektiin ei osallistunut toimituksia. Outokummun Etelä-Amerikan -tuotannon epäselvyyksistä on kertonut muun muassa Helsingin Sanomat sekä Hufvustadsbladet.

Outokummun yhteistyökumppanina Guatemalan El Estorissa toimivan Fenix-kaivoksen omistaa sveitsiläinen sijoitysyhtiö Solway Group. Se on kiistänyt Forbidden Storiesin selvityksessä esiin nousseet väitteet.

Kaivoksen ympäristöönsä aiheuttamat päästöt olivat tappaneet elämiä vuodesta 2016 lähtien, mutta merkittävä käänne tapahtui vuonna 2017.

Izabal-järven keskelle ilmestyi tuolloin punainen saastelautta, jonka kalastajat päättelivät johtuvan kaivostoiminnasta. Kalastajien aloitteesta syntyi laajoja kaivosta kritisoivia mielenosoituksia, mutta ne tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Korruptiota ja ympäristötuhoja

Forbidden Storiesin selvityksen mukaan kaivoksen omistajat tiesivät kaivoksensa levittämistä saasteista, jotka pilasivat alueen luontoa huomattavan paljon. He vain eivät kertoneet asiasta julkisuuteen.

Solway Group käytti likaisia keinoja hallitakseen tilannetta. Yhtiö kuvasi salaa aktivisteja ja toimittajia, jotka käsittelivät kaivoksen toimintaa kriittisesti.

Vieraileville toimittajille taas esiteltiin siloteltua kuvaa kaivoksen toiminnasta. Yhtiön viestintäjohtajan Arina Birsteinin lähettämässä sisäisessä sähköpostissa kerrotaan syyksi, että silloin olisi ”vaikeaa väittää meidän olevan kyynisiä kapitalisteja, jotka käyttävät hyväkseen Guatemalan heikkoa taloutta ja paikallisväestöä”.

Solway Groupin käyttämiin taktiikoihin kuului vuodettujen tilitietojen ja sähköpostien perusteella myös paikallisten päättäjien ja viranomaisten lahjominen, jotta kaivostoiminta voisi jatkua esteettä.

Vuotoaineistoon kuuluvat yhtiön sisäiset mittaukset kuitenkin kertovat, että kaivostoiminnan aiheuttamat saasteet valuvat hallitsemattomasti alueen vesistöihin. Kaivoksen vuoksi myös alueen ilmanlaatu on heikentynyt merkittävästi ja aiheuttanut alueen asukkaille runsaasti terveysongelmia.

Kansainvälinen Mining Secrets -projekti selvitti kaivosalan vaiettuja epäkohtia ja liikesalaisuuksia.

Outokumpu lähetti omat selvittäjänsä asialle

Outokumpu on kertonut muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n tutkiville toimittajille, että se lopetti tilausten hankkimisen Solwaylta marraskuun 2021 jälkeen kuultuaan tilanteesta.

Outokumpu kiisti SVT:lle tietäneensä kaivoksen epäillyistä väärinkäytöksistä.

Yhtiö vakuuttaa vastustavansa korruptiota ja ottavansa yhteistyökumppaniin kohdistuvat syytökset vakavasti.

Outokumpu kertoo sijoittajatiedotteessaan, että sen raaka-aineiden hankintaryhmä on Guatemalassa tutkimassa tilannetta. Outokummun mukaan yhtiö päättää jatkotoimista kevään aikana.

Outokumpu on viime aikoina joutunut myös muiden vastaavien syytösten kohteeksi. Finnwatchin helmikuussa 2021 julkaiseman väitteen mukaan yhtiön alihankintaketju Brasiliassa olisi syyllistynyt ferronikkelin hankinnassa samankaltaisiin väärinkäytöksiin kuin Forbidden Storiesin kuvaamassa tapauksessa.

Finnwatch kiittelee myös, että suomalaisyhtiö on aina ryhtynyt ripeästi toimiin havaittujen ongelmien poistamiseksi.

Etelä-Amerikka yhä tärkeämpi kaivosyhtiöille

Euroopan kaivosteollisuus ei kuitenkaan voi juuri nyt nirsoilla Etelä-Amerikassa kovinkaan paljon. Ukrainan sodan takia monet kaivosteollisuuden raaka-aineketjut joutuvat nyt muutenkin uudelleenjärjestelyyn.

Kun raaka-aineiden tuonti Venäjältä pysähtyy pakotteiden takia, Etelä-Amerikasta tulee aiempaakin tärkeämpi kohde eurooppalaisille kaivosfirmoille, ja monella ulkomaisella suuryhtiöllä on kiusaus katsoa sormien läpi tuotannon epäkohtia.

 

Juttua muokattu 10.4. klo 21:53, korjattu Outokumpu teräs- ja kaivosteollisuuden yhtiöksi.

X