Hyvää uutisvuotta!

Maailmanloppu ei siis sittenkään vielä koittanut. Vain muutama ihminen sekosi, ja maya-kansan kalenterien myynti kasvoi. Maailmanmeno jatkuu entisellään, mutta toivomisen varaa on. Toivomuslista on pitkä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Maailmanloppu ei siis sittenkään vielä koittanut. Vain muutama ihminen sekosi, ja maya-kansan kalenterien myynti kasvoi. Maailmanmeno jatkuu entisellään, mutta toivomisen varaa on. Toivomuslista on pitkä.
Teksti:
Rauli Virtanen

Toivon, että euroalueen eteläinen siipi pysyy koossa, Kreikka selviytyy kriisistä seuraavaan, Espanja pelastuu kuilun partaalta, eikä Silvio Berlusconin häiriköinti vie Italiaa pohjamutiin. Toivon, että kasvun todennäköistä pysähtymistä seuraa meillä ja muualla Euroopassa taloudellinen tervehtyminen, varsinkin jos Aasia ja Yhdysvallat antavat siihen sivustatukea.

Kansainvälisten suhteiden saralla toivon, ettei Vladimir Putin enää reagoisi laskevaan kansansuosioonsa pullistemalla, ja että Kiina ja Yhdysvallat mahduttaisivat itsensä sulassa sovussa Aasian ja Tyynen meren apajille.

Kaukoidästä tulikin pettymyksiä tuottaneelle Nobel-presidentti Barack Obamalle nopeasti tärkeämpi kohde kuin Lähi-idästä, missä on niin paljon toivomisen varaa. Saahan sitä toivoa, että tammikuussa vaalit voittava Israelin johto pehmentää miehityspolitiikkaansa ja lopettaa uusien siirtokuntien rakentamisen. Toivottavasti Euroopan sekä Turkin ja Egyptin rooli Lähi-idän rauhanratkaisumalleissa korostuu.

Afganistanilaiset tytöt ansaitsevat sodattoman uuden vuoden.

Afganistanilaiset tytöt ansaitsevat sodattoman uuden vuoden.

Toivottavasti islamistien vaalimenestystä seuraavat, demokratiasta huolestuneet ulkopuoliset tahot antavat Lähi-idän kansojen itse päättää tulevaisuudestaan – kyllä heiluriliike aina korjaa poliittisia virtauksia, ajan kanssa.

Toivon, että sodan uhka Iranin yllä väistyy, ja että iranilaiset saavat jonain päivänä vapaammin päättää omista asioistaan. Syyrian verinen sisällissota voi hyvässä lykyssä päättyä jo tänä vuonna yllättäen – vaikka en siellä käyneenä löisikään siitä vetoa. Kymmenien tuhansien sodan jalkoihin jääneiden siviilien toivomme kuitenkin selviytyvän kylmän talven ylitse ilman nälkää ja sairauksia.
Toivottavasti maailman kriisien ja konfliktien määrä jatkaa laskuaan, ja pitää uskoa ja toivoa, että niistä yksi julmimmista, sota Kongon demokraattisessa tasavallassa laantuu.

Toivon, että olen väärässä minulle rakkaan Afganistanin tulevaisuuden suhteen. Ehkä talebanien ääriainekset eivät sittenkään palaa valtaan, vaan maltilliset talebanit saadaan mukaan neuvottelemalla ja maa pelastuu uudelta sisällissodalta.

Luonnonkatastrofeille ihminen voi tehdä jotain. Toivottavasti paikallaan polkevat ilmastoneuvottelut poikivat hyviä aloitteita ja projekteja kansallisilla tasoilla aina yksittäisiä kyliä myöten. Aasia on ollut pahimpien luonnonkatastrofien näyttämönä, mutta vuonna 2012 siellä kuoli vähemmän ihmisiä kuin edellisenä vuonna – olkoonkin, että ilmastonmuutos ja kasvavat kaupungit tulville alttiilla alueilla ovat lisänneet katastrofien määrää ja aineellisia vahinkoja.

Nämä olkoot siis joitakin toiveita hyvistä uutisista. Vuoden mittaan sitten yritän kertoa, miten asiat todella ovat.

X