Tehkää elokuva kesästä 1944!

Jaa kaverilleTilaa Seura
Vuosi 1944 oli täynnä kansakunnan kohtalonhetkiä. Nämä Helsingin pommitustuhot ikuistettiin 7. helmikuuta 1944. Lähde: SA-kuva.

Monia mielenkiintoisia sotaan sijoittuvia elokuvia on tullut niiden jälkeenkin, kuten vaikkapa tiedusteluretkidraama Olli Saarelan Rukajärven tie (1999), lotista kertova Ilkka Vanteen Lupaus (2005), Klaus Härön sotalapsikuvaus Äideistä parhain (2005) ja kaatuneitten evakuoimiskeskukseen sijoittuva Sakari Kirjavaisen Hiljaisuus (2011).

Uusiakin on tulossa. Aku Louhimiehen kunnianhimoisena suunnitelmana on filmatisoida Väinö Linnan Tuntemattoman sensuroimaton versio eli Sotaromaani nimellä Sotaelokuva. Lauri Törhösellä on työn alla kuvaus Hitlerin kesäkuussa 1942 tekemästä yllätysvierailusta Mannerheimin 75-vuotispäiville.

Molempien projektien valmistuminen ajoittuu osaksi Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa. Paljon keskustelua ja kiistelyä herättänyt Markus Selinin elokuva Mannerheimin elämästä tulee tietysti kuvaamaan myös sotavuosia, jos se joskus valmistuu.

Loppuun käsitellyksi sotavuodet eivät näidenkään filmien myötä tule. Ilmaisena vinkkinä filmiväelle ilmoitan, että jonkun olisi syytä tarttua kokonaisvaltaisesti kesän 1944 sotilaallisiin, poliittisiin ja yhteiskunnallisiin tapahtumiin.

Åke Lindmanin Tali-Ihantala 1944 (2007) kuvasi torjuntavoiton ratkaisevinta taistelua, mutta ei pyrkinyt laajempaan ajankohdan ja kontekstin kuvaukseen. Sellaiselle olisi tarvetta, sillä kesä 1944 on yksi Suomen historian dramaattisimmista, vaiherikkaimmista ja tärkeimmistä saranakohdista.

Taitavien tekijöiden käsissä kesä 1944 taipuisi historialliseksi ikkunaksi, jonka kautta olisi mahdollisuus tarkastella Suomen ja suomalaisten koko siihenastista taivalta ja myös myöhempää kehitystä. Oikeanlaisella käsikirjoituksella varustettuna huippuohjaaja pystyisi rakentamaan siitä vaikuttavan kommentaarin suomalaisuudesta ja siihen vaikuttaneista suurista historiallisista voimista.

Osa näistä voimista uhkasi pohjoisen kansakunnan olemassaoloa, toiset taas tekivät sille mahdolliseksi selviytyä itsenäisenä, demokraattisena ja perusluonteensa säilyttäneenä myrskystä, jossa niin monet muut kansakunnat sortuivat.

Puhuttelevista kohtauksista ei tulisi puutetta: Karjalankannakselta Mikkeliin ja Helsinkiin saakka kesäkuun 9. päivän aamuna kantautunut tykkitulen jyly. Tulivalmistelun ilmaan heittämän multa. Hiekan ja pölyn aiheuttama auringonpimennys Valkeasaaressa. Henkisen kestokykynsä äärirajoilla olevien sotilaiden pakokauhu käsityskyvyn ylittävän väkivaltaisen voiman edessä. Hyökkäyksen yllättämän Mannerheimin alkupäivien lamaannus ja tappiomieliala, sitten ryhdistäytyminen. Linnoitettujen linjojen jättäminen ilman taistelua Itä-Karjalassa. Presidentti Rytin tuntikausia jatkuneet öiset neuvottelut Saksan ulkoministeri Ribbentropin kanssa. Neuvostokolonnien kimppuun iskevät Stukat ulvovine ”Jerikon pasuunoineen”. Sisärenkaan ahdistuneet neuvottelut Mikkelissä ja Helsingissä. Torjuntavoittojen synnyttämä orastava mielialakäänne. Hyökkäyksen päättymistä enteilleet ensimmäiset havainnot puna-armeijan joukkojen siirroista pois Suomen rintamalta…

Sotatilanteessa yksilöiden ja kansakuntien on keskitettävä ponnistelunsa niihin asioihin, jotka parhaiten palvelevat eloonjäämisen tavoitetta. Inhimillinen hyvyys ja pahuus saavat kummatkin kaikkein voimakkaimmat ja selväpiirteisimmät ilmaisunsa juuri sodassa.

Taiteelle sota tarjoaa poikkeuksellisen ilmaisuvoimaisen aihepiirin juuri siksi, että se on elämää pelkistetyimmillään ja vahvimmillaan. Suurten kohtalonhetkien käsittely taiteen keinoin tekee mahdolliseksi pohtia niiden moraalista sanomaa, niiden vaikutuksia yksilölliselle ja kansalliselle identiteetille sekä niihin kietoutuvaa myyttisyyttä.

Suomelle kesä 1944 jos mikä oli tällainen hetki.

X