Tulittiko vaaleahiuksinen venäläisnainen helsinkiläisiä taivaalta?

Jaa kaverilleTilaa Seura
Munkkiniemessä alasammutun koneen pyrstö kuvattiin 1. joulukuuta 1939. Lähde: SA-kuva

Kone oli yksi niistä yhdeksästä Leningradin läheiseltä Siverskajan kentältä lähteneen puna-armeijan ilmavoimien 35. pikapommituslentorykmentin SB-pommittajista, jotka lensivät itä-länsi -suunnassa ensin Herttoniemen yli, pudottivat muutamia pommeja Sörnäisiin sekä Eläintarhan urheilukentän maastoon ja kaarsivat sen jälkeen jyrkästi vasemmalle Munkkiniemen yli.

Pommit eivät aiheuttaneet kovinkaan suuria tuhoja. Konekiväärit nakuttivat sen sijaan tiuhaan tahtiin jahdaten avoimilla paikoilla, puistoissa ja pikkumetsiköissä piileskeleviä helsinkiläisiä.  Koneet olivat lentäneet hyvin matalalla, suunnilleen vain 300-400 metrin korkeudella maasta. Seuraavan päivän sanomalehtien arviot kuolonuhrien määrästä vaihtelivat: kaksi-, kolmekymmentä, ehkä enemmänkin.

Myös pommituksen aikaan autolla Munkkiniemeen ja silloin osoitteessa Hollantilaisentie 11. sijainneeseen kadettikouluun matkannut puolustusministeri Juho Niukkanen joutui myllytykseen. Hänen kuljettajansa havaitsi useiden koneiden lähestyvän kadettikoulua. Kuski pysäytti  auton, aukaisi ovet ja molemmat miehet syöksyivät maantieojaan varsin lähelle sitä paikkaa, johon SB-kone putosi.

Myöhemmissä muistelmissaan Niukkanen kertoi, että Käpylän Taivaskalliolla ollut 40 mm:n it-tykki oli osunut alhaalla lentelevän pommikoneen potkuriin, joka irtautui ja kone putosi lähelle vanhaa kadettikoulua.

Varmin tieto on kuitenkin se, jonka vänrikki Martti Karppinen oli merkinnyt Ilmalan kallioilla operoineen 40 mm:n Bofors-ilmatorjuntatykkijaoksen sotapäiväkirjaan joulukuun 1. päivän kohdalle. Karppinen kirjoitti: ”9 konetta lähestyi pilvirajassa kaakosta länteen. Tulenavaus 3000 – 2100 m. 1. tykki ampui 14 laukausta, 2. tykki ampui 18 laukausta. Havainnot: osumia johtajakoneeseen rungon oikealle puolelle tason taakse.”

Ulkomaiset kirjeenvaihtajat saivat nopeasti tiedon viholliskoneen putoamisesta. Dagens Nyheter -lehden Barbro Alving lähti saman tien hotelli Kämpistä kohti Munkkiniemeä. Eräs koneen hylkyä vartioinut upseeri kertoi hänelle, että kone oli syöksynyt alas kallistuneena 45 asteen sivukulmaan, kunnes toinen siipi oli koskettanut maata ja kone oli kyntänyt maahan syvän, suureen kuoppaan päättyneen vaon.

Alving pääsi jututtamaan myös 15-vuotiasta läheisessä Sotilastorpassa asunutta poikaa, joka oli seissyt kotinsa ovenpielessä isänsä kiväärin kanssa ja ampunut innostuneena kohti maata syöksyvää, liekehtivää konetta. Pojan mukaan kone liukui siivellään muutaman kymmenen metriä ja räjähti aivan talon edessä.

Koneen osia sinkoili eri suuntiin, ja pieni pihanperän liiterirakennus syttyi tuleen. Tuhoutuneen koneen toinen siipi savusi edelleen metsikössä pienen matkan päässä. Pirstoutuneessa rungossa saattoi erottaa osaksi hiiltyneen punaisen neuvostotähden. Nähtävissä oli myös koneen korkeusperäsin tunnuksineen: keltainen 8.

Jännityksen nälkäisiä koulupoikia tuli paikalle aivan keskikaupungilta asti. Yksi heitä oli 14-vuotias Arne Nevanlinna, joka kirjoitti myöhemmin: ”Itsestään selvää on, että talvisodan syttyminen ja Helsingin ensimmäiset pommitukset olivat mullistavia tapahtumia keskenkasvuisen pojan maailmassa. Matkasin serkkuni kanssa ratikalla Munkkiniemeen ihmettelemään alasammuttua viholliskonetta, vanhemmilta salaa tietysti. Lentäjän ruumis oli viety pois. Sen näkeminen olisi varmaan hillinnyt lapsellista innostustamme.”

Jostain syystä alkunsa saaneiden sitkeiden huhupuheiden mukaan koneen konekivääriampuja olisi ollut vaaleatukkainen nainen – Natasha, Polina, Anna, Ljudmila?

Myöhemmin venäläisistä arkistolähteistä saatujen tietojen mukaan konetta oli ohjannut vanhempi politrukki Ivan Blagotshnikov. Muut kaksi miehistön jäsentä olivat olleet tähystäjä Vasili Medvedev ja konekivääriampuja Ivan Golovin – miehiä siis kaikki.

Sitä eivät aikalaiset kuitenkaan tienneet.

Niinpä huhuttiin esimerkiksi, että vaaleatukkainen nainen olisi tulittanut konekiväärillä siihen asti, kun kone oli iskeytynyt maahan ja molemmat moottorit sinkoutuneet kauas rungosta. Tämän huhun mukaan lentäjät olivat saaneet surmansa silmänräpäyksessä.

Todellisuudessa koneen sytyttyä tuleen konekiväärien patruunat olivat alkaneet räjähdellä ja saaneet aikaan aikamoisen paukkeen ja rätinän.

Muitakin huhuja sikisi.

Joku oli varma siitä, että yksi koneen lentäjistä oli hypännyt koneesta, mutta laskuvarjo ei ollut ehtinyt aueta ajoissa. Joku taas kertoi, että hylyn ympärillä oli vartionnista huolimatta pyörinyt kaikenmoista saalistajaa.

Ainakin yksi ’saalistajista’ oli ollut radiolle selostusta tekemään kiirehtinyt monitoimimies, kapteeni  Reino ”Palle” Palmroth. Kovinkaan paljon selittelemättä hän takavarikoi koneen ohjauslaitteen, kappaleen siipeä, lentäjän vyön ja taskuaseen.

Hylkyä vartioineet poliisit ja asevelvolliset eivät vastustelleet, tekivät vain kunniaa: Kapteeni Reino Palmroth oli sotamuseon intendentti, jonka toki piti saada kartuttaa museon kokoelmia.

X