Katoava maailma

Matkustettuani maailman kaikissa valtioissa ihmiset kysyvät usein, minne kannattaa mennä, kun on jo kolunnut perinteiset kohteet.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Matkustettuani maailman kaikissa valtioissa ihmiset kysyvät usein, minne kannattaa mennä, kun on jo kolunnut perinteiset kohteet.
Teksti:
Rauli Virtanen

Suosittelen nyt Burmaa eli Myanmaria, missä olin elokuussa kaksi viikkoa työmatkalla.
Monet matkakohteet ovat ikuisia pyramideineen ja putouksineen, mutta Burman kohdalla suositus on “kiireellinen”. On hyvä kokea mieleenpainuvia elämyksiä ennen kuin aika jättää – kaikesta.

Burma on tällä hetkellä yksi maailman nopeimmin muuttuvista maista. Yli puoli vuosisataa kestänyt sotilaiden pakkovalta on kääntymässä demokratiaksi. Burman vastaiset kansainväliset talouspakotteet on purettu, ja pitkään melko suljettu maa avautuu hyville ja pahoille sijoittajille ja keinottelijoille sekä massaturismille.

Nobelin rauhanpalkinnon saanut Lady Aung San Suu Kyi, josta saattaa tulla maan seuraava presidentti, kehotti vuosia kestäneen kotiarestinsa aikana ulkomaalaisia matkailijoita boikotoimaan Burmaa, koska matkailutulot menivät pääosiltaan kansaa sortavien kenraalien taskuihin.
Karkeasti yleistäen viitisentoista sotilasperhettä pitää yhä taloudellista valtaa luonnonrikkauksien Burmassa, tuossa Aasian vanhassa riisiaitassa, josta tuli sotilasvallan aikana yksi maailman köyhimmistä maista.
Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti, infrastruktuuri paranee, uusia yrittäjiä tulee markkinoille ja tänään valistunut matkailija osaa selvittää, kenelle hotellit ja muut matkapalvelut kuuluvat.

* * *

Ystävällisten ihmisten Myanmariin kannattaa matkustaa katoavan Burman vuoksi. Tämän kolumnin kuvan otin Inle-järven rannalla olevasta torimyyjästä. Hän polttaa perinteistä burmalaista sikaria. Se on sitä katoavaa, epäterveellistä kansanperinnettä.

Burmassa matkatessa tuntuu välillä siltä, että täällä kaikki polttavat, varsinkin maaseudulla.
Suuret monikansalliset tupakkayhtiöt ovatkin Burman saalistajien etujoukossa.
Monet ulkomaalaiset firmat kiersivät pakotteita jo sotilasvallan aikana, mutta nyt kova, riskien täyttämä peli on avointa ja härskiä. Sotilashallinnon harjoittaman terrorin jälkeen burmalaiset ovat länsimaisen “konsumerismin” pommisateessa. Suuret katumainokset kertovat mm. burmalaisen ruoan, joka on todella maukasta, maistuvan paremmalle, jos ruokajuomana on Coca-Cola!

* * *

Burma kuuluu maailman korruptoituneimpiin maihin. Sen valtavat luonnonrikkaudet maakaasusta öljyyn, puolijalokiviin, vesivoimaan ja metsiin ovat nyt kaupan.
Kansallisten kulttuurien säilymisestä huolestuneet kysyvätkin aiheellisesti, miten monen uskonnon ja monen etnisen ryhmän muodostama omaperäinen, kaunis maa kestää nämä ulkoa tulevat paineet.
On kuitenkin hyvä muistaa, että kovia kokeneille burmalaisille henkilökohtaiset vapaudet painavat vaa´assa enemmän kuin länsimaistumisen tai massaturismin varjopuolet. Unohtakaamme siis se itsekäs ajattelu, johon usein taidan itsekin syyllistyä, että meidän matkailijoiden elämysten takia mikään ei saisi muuttua.

Aikamatka Burmaan kannattaa kuitenkin tehdä. Kello käy.

X