Luonnon aarteita
Mieluisimmat harrastukseni ovat kalastus ja metästys. Sitä näkkee samalla maisemia ja luonnon eläimiä. Kokonaisuutena luonto on rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka.
Kalastukseen oli jo kotona hyvät mahollisuuvet. Kotipihasta järvelle on matkaa 140 metriä. Se on tarkkaan mitattukin. Reinikanlahti on siinä, hyvä kalainen lahti.
Kun kyynärpää meni rikki neljäviisvuotiaana mäkihypyssä, niin piti silti päästä pilkille. Potkurissa istuin ja potkin jaloilla kelkkaa taakse päin, ku tuli kala.
Pikkasen vanhemmalla iällä rupes innostumaan heittokalastukseen eli virvelin heittoon avokelalla. Se nasahti 12–13-vuotiaana. Veljeni mukana olin tietysti ollu aiemmin kalassa.
Siitä tul tapa. Joko ennen kilpailua tai kilpailun jälkeen, tul aina lähettyä kallaan. Välillä tul kallaa, välillä ei, mutta aina oli mukava lähtee. Saaliilla ei ollu niinkään väliä.
Viien kilon hauki on suurin saamani kala. Hauessa olis mukava päästä kymppikerhoon.
Yleensä mitä pyydän kallaa, sen myös syön. En ruppee kallaa hamstroomaan enkä liikoja vetelemmää.
Paistetut muikut, savustettu kuha, ahven ja lahna ovat hyviä. Äit tekkee joskus voissa paistettuja haukipullia, nekin maistuu. Tarkkaa reseptiä en tiiä, mitä mausteita haukipulliin laitetaan.
* * *
Metästykseen innostuin 15–16-vuotiaana.
Sitä ennen olin ollu isän ja veljen kanssa jänismetällä kattomassa. Joskus olin ollu sorsapassissakin.
Ensin lähettiin jänismetälle, ku isällä ol suomenajokoiria. Sitten sorsastus ja teerenmetästys. Pari vuotta myöhemmin liityin hirviporukkaan.
Kävi melkonen tuuri eka passissa hirvimetällä 18-vuotiaana.
Seitsemänpiikkinen uros juoksoo etteen. Ei siinä mittää, laukasin. Hirvi kääns kylkee, laukasin toisen kerran.
Muistan kun latasin ja hylsy lens ilmassa. Aurinko paisto. Huomasin kuinka hylsy kimaltel siellä ilmassa.
Jännitti niin kauheesti, sydän hakkas. Ajattelin, enkö muka osunu, vaikka hirvi ol 30 metrin päässä.
Etelä-Afrikan harjoitusleirillä kävin kalassa ja pyydystin elämäni ensimmäisen monnin. Kuva: Antti Ruuskanen.
Se ehti mennä 70 metriä mettään, sit vasta kaatu. Kaks luotia oli menny vastapuolilta kylkeä viien sentin välein keuhkoihin.
Se oli ikimuistoinen kaato. Niin jännittävä tilanne, etten keihäskilpailussakaan ole jännittäny niin paljon.
Hirvenmetästyksessä jännitys alkaa kohota, ku etukäteen ruppee kuulumaan koiran haukuntaa ja rytinää.
Ruppee miettimään, että mikähän hirvi siellä on? Entä jos se tulloo tänne, pystyykö sitä ampumaan? Hirveesti kysymyksiä tullee siinä esiin.
Tuntuu että hirvi kuulee omat pulssin lyönnit.
On se niin hienoa nähdä metässä hirvi, vaikkei sitä pääsis ampumaan.
* * *
Hirvimetästyksellä on myös hyvä tarkoitus. Jos kanta pääsee liikaa kasvamaan, se näkyy kolaritilastoissa. Jos eläimiä ei metästettäs, niin joku tauti ne tappas kuitenkin loppupeleissä.
Riistasta pidän hirvifileestä, pippuripihviksi kun tekkee. On mahtavan hyvvee.
Osa riistasta maistuu jo itestään hyvältä. Ja se on terveellistä, ku ei oo lisäaineita.
Mitä minä metästän, siitä aina ruokaa teen.
Kaikkea erilaista metästystä olis mukavata kokkeilla. Ei metästyksessä saalis ole aina etusijalla vaan että pääsis kokemaan erilaista kulttuuria, uusia maastoja ja maisemia. Sitä oon miettiny, että ku keihäs jää poies, niin eri paikois voi enemmälti liikkua.
Eläimiä kunnioitan ja yritän saada täyellisen osuman. Sitä ei rohmuta, vaan ammutaan juuri sen verran mitä tarttee.
Mukavaa kevättä!