Maailmalle riskit tiedostaen
Jemenin panttivankikeskustelu on ollut aukkoineenkin suuren yleisön kannalta hyvä ainakin siinä mielessä, että ulkoministeriön matkustusohjeet tulevat tutummiksi sille kasvavalle suomalaisjoukolle, joka haluaa matkoiltaan elämyksiä seuramatkaa enemmän.
Kansan syvistä riveistä kuuluu kuitenkin ääniä, joiden mukaan suomalaisilla ei ”kalliin” Jemenin läksyn jälkeen ole mitään syytä matkustaa lintukodostaan maineeltaan epämääräisiin maihin, joihin esimerkiksi islamilainen maailma umpimähkäisesti niputetaan – tai jos sinne lähdetään ja pulaan joudutaan, niin veronmaksajia siitä ei saa rokottaa.
Asia toki ei ole noin mustavalkoinen. Toiveeni onkin, että nämä suurta huomiota saaneet, mutta kuitenkin niin harvinaiset kidnappaukset eivät johda suomalaisten matkustuspelkoon ja vieraiden kulttuurien kammoon, vaan varovaiseen ja asioista ennalta selvää ottavaan suhtautumiseen. Sieppaukset ovat ajan kuva, mutta maailma ei kuitenkaan ole niin vaarallinen paikka matkustaa kuin miltä se joillekin saattaa median kautta näyttää. Kyllä Jemeniinkin voi matkustaa, jos sinne on tähdellistä asiaa ja turvallisuusjärjestelyt ovat kunnossa.
* * *
Asiattomina turisteina Jemeniin ja muille kriisi- tai sotatoimialueille lähtevät suomalaiset sen sijaan pitää asettaa taloudelliseen vastuuseen, jos heille tapahtuu ikäviä. Sitä varten ovat vakuutukset eivätkä verorahat.
Suomi on vauras oikeusvaltio, jonka tehtävänä on pitää huolta kansalaistensa turvallisuudesta maailmalla joko oman tai EU:n edustustoverkoston kautta. Tämä siis koskee matkustajien turvallisuutta, eikä esimerkiksi yhtäkkiä katoavaa lompakkoa tai muuta omaisuutta.
Suomen kyky kansainvälisenä toimijana heikentyisi, jos me emme sieppausten pelossa lähettäisi riskejä sisältäville alueille rauhanturvaajia, katastrofiauttajia, kehitysyhteistyön tekijöitä, tutkijoita tai oman maailmankuvamme kannalta tärkeitä tiedonvälittäjiä ja niin edelleen. Jos kansanedustaja Pekka Haavisto tai Kirkon ulkomaanavun Antti Pentikäinen siepataan Somaliassa, niin tietenkin Suomi tekee kaikkensa heidän pelastamisekseen, maksoi se mitä maksoi, ilman ”oma vika” -jupinaa.
* * *
Ulkoministeriön matkustustiedotteita kannattaakin lukea, jos tuntee olevansa vähänkin tottumaton matkailija suuressa maailmassa. Ne löytyvät verkkosivuilta www.formin.fi. Ne eivät ole niin ylivarovaisia tai lähes kaiken kieltäviä kuten esimerkiksi amerikkalaisten matkailijoiden saamat varoitukset.
Suurlähettiläs Kari Kahiluoto kertoi minulle pari viikkoa sitten Beirutissa, että mikäli taas aion mennä Syyrian puolelle, niin Suomen suurlähetystöllä ei ole mitään mahdollisuutta tulla hätätilanteessa avukseni. ”Voimme korkeintaan toimittaa Libanonin ja Syyrian rajalle tuhkauurnan”, Kahiluoto totesi. Jos hän ei olisi humoristinen ystäväni, niin olisin ottanut kommentin epädiplomaattisena ilkeytenä.
* * *
Kaikki on suhteellista. Libanoninkin matkustusvaroitus kertoo ulkomaalaisten sieppausvaaran kasvaneen. Kävimme Bekaan laaksossa, missä virolaiset pyöräilijät taannoin siepattiin, sekä Tripolin kaupungissa, missä Syyrian sotaa käydään pienoiskoossa. Vaarallisempaa oli kuitenkin Beirutin tiellä. Suomen Beirutin edustusto toteaakin, että ”liikenne on todellinen turvallisuusriski Libanonissa, missä nopeudet ovat korkeita ja ajotyyli riskejä ottava”.
Jemenin sieppaus kesti 139 päivää. Seppo Fränti ja Risto Vahanen olivat Abu Sayyafin panttivankeina Jololla 140 päivää. Vasemmalla kuvaaja Hannu Kärenlampi, oikealla Rauli Virtanen. Kuva: Rauli Virtanen.
Minä taas olen muun muassa Jolon saaren panttivankileirillä yön viettäneenä kriisialueiden koluajana kaikkein epäesimerkillisin toimija. Siksi jaankin vain kirjallisia suosituksia. Sieppauksen hetkellä veronmaksajat tai mediatalot tuskin tulevat tällaisen freelancerin avuksi. Onneksi presidentti Martti Ahtisaari on hyvä ystäväni, joka neuvottelee minut vapaaksi – niin ainakin vitsailen. Huumori ja keskinäinen kunnioitus taas auttavat pulaan joutuneita vaikeissakin tilanteissa – ennen kuin hymy ehkä hyytyy.