Esko Valtaoja: ”Jos alamme siivota menneisyyttä, emme enää muista, mistä tulimme”
”Pelkkä lukutaito ei riitä kirjallisuudessa, täytyy myös ymmärtää kielen ja maailman muuttumista”, kolumnisti Esko Valtaoja kirjoittaa.
Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja, joka on julkaissut useita teoksia.
James Bond -kirjoista ollaan nyt ottamassa uusia englanninkielisiä painoksia, joita on muokattu poliittisesti korrektimmiksi – tuo luonteenpiirrehän on aina ollut Bondin erityinen vahvuusalue.
Jos puhdistusoperaatio jatkuu, seuraavan Bond-elokuvan perinteisessä loppukohtauksessa tullaan kai sitten näkemään James ja hänen viimeisin naisoletettunsa siemailemassa salongissa kello viiden teetä ja ratkomassa yhdessä sudokua.
Tuplaplushyvä juttu! On korkea aika muokata menneisyys mieleiseksemme. Seuraavaksi toivottavasti otetaan käsittelyyn Marilyn Monroen klassikkoelokuvat, eihän kerta kaikkiaan ole sopivaa, että Marilyn esittää aina niissä B-sanaista B-sanaa.
Tekoälyn ja kuvakäsittelyn avulla ei pitäisi olla vaikeaa tehdä Marilynistä tummatukkainen ja jakkupukuinen Senior Account Manager, saatiinhan Harrison Fordiltakin tiputettua pois viisikymmentä vuotta ikää viimeisintä Indiana Jones -elokuvaa varten.
Kirjat ovat aikansa tuotteita
Olen ponnistellut pitkään sivistysprojektini viimeisimmän ja toistaiseksi pahimman urakan, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, kanssa. Tuo klassikkojen klassikko pursuaa naisten halveksuntaa ja esineellistämistä. Naiset ovat enimmäkseen herttuattaria, huoria tai rakastajattaria, joskus kaikkia kolmea yhtä aikaa, mutta aina ”käytettävissä”, Proustin omaa sanontaa siteeraten.
Mutta sellainen tuo kadonneen ajan maailma oli; on minun eikä Belle Époquen ongelma, jos minulla tökkii lukiessa. Ja ulottuuhan Marcelin ihmisviha toki miehiinkin.
Mistä löytyisi täysin nuhteeton klassikkokirja tai historian merkkihenkilö? Kirjat ja ihmiset ovat oman aikansa tuotteita, oman aikansa tapoja, moraalia, uskomuksia ja ajatusmaailmaa heijastavia. Siksi maailma on myös täynnä taidetta, jota kukaan ei enää voisi eikä haluaisikaan tehdä. Pelkkä lukutaito ei riitä kirjallisuudessa, täytyy myös ymmärtää kielen ja maailman muuttumista.
Tasaista kehitystä
Niin sanottujen liberaalien arvojen, perustavanlaatuisten yksilönvapauksien, kannatusta eri puolilla maailmaa on mitattu vuosikymmenestä toiseen. Kärjessä on aina ollut, ei niinkään yllättäen, protestanttinen Eurooppa ja hännänpitäjänä islamistiset maat. Mutta molemmissa edistys on ollut hämmästyttävän tasaista.
Ja mikä vielä hämmästyttävämpää: tämän päivän arabimaissa ollaan samalla tasolla kuin Pohjoismaissa 1960-luvulla. Kauhistelemme aivan oikeutetusti nykypäivän talebaneja, mutta vielä lapsuudessani he olisivat edustaneet normaaleja suomalaisia arvoja ja asenteita.
Tuo mennyt maailma, jonka perään jotkut yhä haikailevat, on se, josta vanhempi kirjallisuus ja elokuvat kaiken varsinaisen sisältönsä ohella meitä muistuttavat. Jos alamme siivota menneisyyttä, emme enää muista, mistä tulimme ja mitä olemme saaneet aikaan: kuinka ennen elettiin ja ajateltiin, kuinka tämäkin oli joskus ihan normaalia ja hyväksyttävää. Mutta ei onneksi enää.
Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit täältä.