Itsenäinen Skotlanti ja Åålanti

Torstai-aamuna maaliskuussa 1603 englantilainen aatelismies Robert Carey hyppäsi hevosen selkään ja aloitti hurjan laukan kohti Skotlantia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Torstai-aamuna maaliskuussa 1603 englantilainen aatelismies Robert Carey hyppäsi hevosen selkään ja aloitti hurjan laukan kohti Skotlantia.
Teksti:
Esko Valtaoja

Neitsytkuningatar Elisabeth I oli kuollut, ja Robert Carey halusi olla ensimmäisenä kertomassa Skotlannin kuninkaalle Jaakolle, että tämä oli nyt myös Englannin kuningas.

Lauantaina hän saapui perille, ratsastettuaan 650 kilometriä tiuhaan hevosia vaihtaen. Nopeammin ei kenties kukaan ole moista matkaa taittanut ennen junien aikakautta.

Niin sai alkunsa Yhdistyneet Kuningaskunnat, aikaisemmin jatkuvasti keskenään sotineiden Skotlannin ja Englannin liitto, joka nyt on hajoamaisillaan. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, tuleeko torstaina avioero – täpärältä näyttää.

Seuraan vanhana Skotlannin ystävänä tapahtumia erityisellä mielenkiinnolla. Ensimmäinen kunnon ulkomaanmatkani oli juuri Skotlantiin. Ennen tähtitieteilijäplanttujen kesäkoulua liftasin ympäri maata selässäni rinkka ja naurettavan painava, vuotava partiolaisteltta. Koetin tähyillä Loch Nessin hirviötä ja opettelin juomaan mallasviskiä.

Tavallaan sukunikin tulee Skotlannista. Kaksikymmentä vuotta Careyn ratsastuksen jälkeen nuori skotti William Philp lähti etsimään onneaan Ruotsin nousevasta suurvallasta. Hänen pojan-pojan-pojantyttärensä Lovisa Apollonia taas oli isoäitini isoisän isoäiti.

Mummi päätteli tästä olevansa sukua Tuulen viemän Scarlett O’Haralle. Luonne ja tukan värikin kuulemma täsmäsivät. Notta varsinaista aatelia tässä ollaan. Taidanpa kallistua itsenäisen Skotlannin kannalle.

Eurooppaan on syntynyt uusia valtioita vauhdilla, joka on ilahduttanut karttakirjojen myyjiä, ja lisää on aina vain tyrkyllä, Kataloniasta Färsaariin. Kohta varmaan Åålannin tasavaltakin yrittää suomettumisen pelossa erkaantua Suomesta. Separatistisen Ahvenanmaan tulevaisuus -liikkeen kannatus kasvaa tasaisesti.

On aika metkaa, että samalla kun Eurooppa yhdentyy kohti liittovaltiota (väittäkööt poliitikot mitä tahansa), moni haluaa samalla sekä itsenäiseksi että EU:n suojiin. Mutta toisaalta, jos historian oikusta Suomi olisikin vielä osa Ruotsia, kyllä täälläkin tempoiltaisiin, ja kiivaasti: Suomi suomalaisille!

Sinällään kansojen itsenäisyydestä ei ole ollut juuri muuta kuin haittaa, kuten kahden viime vuosisadan erilaisten kansallisuusaatteiden ja elintilojen innoittamat sodat niin erinomaisesti osoittavat. Vähemmistöjäkään ei enää sorsita entiseen tyyliin – savolaiset tietysti pois laskettuina. Mutta kun se ITE! -mentaliteetti on niin vahva meissä ihmisissä, pikkulapsesta lähtien.

X