Kolumnisti Esko Valtaoja: Enneunia ei ole - painajaisia kylläkin
Lapsena kärsin unettomuudesta. Muistan kyselleeni naapurin pojilta, Pertiltä ja Kyöstiltä, mitä he tekivät jos eivät saaneet unta. ”No, me vaikka pelataan jotain.” Minä en voinut millään uskoa, että joillekin yö oli niin helppo juttu. Minulle se oli pienen elämäni suurin ahdistuksen lähde.
Asiaa ei helpottanut lainkaan, että kun lopulta nukahdin, näin painajaisia. Yleensä leijonat tai hirviöt jahtasivat minua, ja heräsin aina viime hetkellä.
Unettomuus katosi jäljettömiin teini-iässä, ja painajaisetkin ovat harventuneet vuosikymmenien mittaan. Mutta nukkuminen ja unet askarruttavat mieltäni yhä edelleen.
Emme vieläkään tiedä, miksi nukumme, mutta välttämätöntä se on. Jos ihminen estetään nukkumasta, hän kuolee lopulta. Useimmat eläimetkin nukkuvat. Oletettavasti kyseessä on niin ruumiin kuin aivojenkin välttämätön huoltojakso, mutta yksityiskohdista kiistellään. Mitä varikkokäynnillä oikein tapahtuu?
Unien merkitys on vielä enemmän hakusessa. Harva uskoo enää Sigmund Freudin uniteorioihin, kaldealaisiin unenselityskirjoihin tai siihen, että unet ovat viestejä jumalilta, mutta monelle unet tuntuvat kuitenkin enemmältä kuin pelkältä aivojen satunnaiskohinalta. Sellaiseksi tutkijat kuitenkin ovat taipuvaisia unennäön latistamaan.
Vuosituhannesta toiseen ihmiset ovat uskoneet enneuniin, ja moni voi kertoa niistä henkilökohtaisia esimerkkejä. Laajat tutkimukset eivät ole kuitenkaan antaneet mitään näyttöä siitä, että enneunia todella olisi. Kun seitsemän miljardia ihmistä näkee unia joka yö, uskomattomatkin yhteensattumat ovat väistämättömiä. Jokaisen äiti kuolee joskus, ja jokainen näkee joskus unta äidistään tai peräti äidin kuolemasta. Väkisinkin sattuma saa aina välillä aikaan näennäisen enneunen. Todennäköisesti Suomessakin joka päivä ainakin yksi ihminen näkee kuolemaa ennakoivan unen ja kuulee seuraavana päivänä suruviestin – sattuma, ei enne.
Enneunia kiehtovampia ovat selkounet, joissa tietää näkevänsä unta. Nekään eivät ole erityisen harvinaisia, ja jotkut onnekkaat pystyvät yö yön jälkeen ohjailemaan omia uniaan, päättämään mitä unessa tapahtuu seuraavaksi.
Minäkin nujersin lapsuuden painajaiseni osittain selkounilla: opin tajuamaan, että tämä on unta, ja lähdin lentoon hirviölle ilkkuen. Valitettavasti en ole oppinut sen parempaa unikontrollia, selkounethan antaisivat rajattoman mahdollisuuden kaikenlaiseen mitä tosielämässä ei voi tehdä.
No, ehkä parempi niin. Eipä tarvitse herättyä hävetä mielikuvituksensa poliittista epäkorrektiutta.