Voissa paistettuja kansallisuuksia
Ryssä on ryssä vaikka sen voissa paistaisi! Karjaisu keskeytti Kurosawan Dersu Uzalan katsomiseni. Elokuvateatterin ovet paukkuivat, kun raivosta tärisevä mies syöksähti ulos.
Vuosikymmenien takainen episodi on jäänyt mieleeni muistutuksena siitä, kuinka kykenemätön ihminen voi olla edes kurkistamaan ulos itse rakentamastaan ajatusvankilasta.
Kuvausta vanhan metsästäjän katoavasta maailmasta on mahdotonta ajatella ”ryssäelokuvana”.
Seitsemänkymmentäluvun alussa Tukholmassa asuvat kreikkalaiset ystäväni kertoivat, että he ovat nyt pääsemässä alkuperäisväestön suosioon.
Maahan kun oli alkanut muuttaa assyrialaisia, jotka oli vuorostaan otettu kansankodin sylkykupiksi.
Alussa olivat ensimmäiset maahanmuuttajat, suomalaiset. Slussenin sissit ja en finne igen. Sitten tulivat kreikkalaiset, ja heihin verrattuna suomipojat alkoivat näyttää rehdiltä väeltä.
Assyrialaisten myötä kreikkalaiset puolestaan muuttuivat elämäniloisiksi hepuiksi, jotka tanssivat pöydällä Mikis Theodorakista. Rasismi ja ennakkoluulot tarvitsevat aina kohteen, mutta kohteella ei ole väliä.
Suomessa pahnanpohjimmaisia ovat perinteisesti olleet venäläiset, nuo mahorkalta haisevat ryssät. Eihän meillä ollut juuri muutakaan kokemusta hieman erilaisesta kulttuurista.
Sitten tulivat chileläiset, venepakolaiset, somalit ja muut – ja tapahtui sama kuin Ruotsissa. Venäläiset muuttuivat vekkuleiksi tovereiksi, jotka lausuivat suomea hupaisasti ljiudentaen ja ostelivat viidensadan euron seteleillä kaupat tyhjiksi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan epäsuosituimpia maahantulijoita ovat nyt romanit ja sitten somalit. Perussuomalaisistakin vain kolmannes haluaa tiukentaa entisten perivihollisten, venäläisten, maahantuloa.
Krimin ja Ukrainan tapahtumien myötä vanha ryssäviha, tai ainakin pelko ja epäilys, nostavat kuitenkin jälleen päätään.
Putinin aikeita sopii toki ihmetellä, mutta samalla kannattaa muistaa, että itse venäläiset ovat samaa porukkaa kuin ennenkin. Jokainen ihminen on oma itsensä eikä jonkin myyttisen kansanluonteen edustaja.
Itä-Ukrainan huppupäät edustavat venäläisiä yhtä vähän kuin Slussenin sissit aikanaan suomalaisia. Kansanperinteen voissa paistettua ryssää taitaa löytyä lähinnä suomalaisista dosenttiporukoista.
myös romanikerjäläiset ovat yksilöitä. Ihmisiä, jotka nuoruudessaan haaveilivat jostain muusta kuin hangessa kyyhöttämisestä kylmässä Suomessa.