Jari Tervon kolumni: Nostalgikko yrittää yhdistää nuoruutensa ilon ja nykyisyytensä – eikä onnistu koskaan

Jaa kaverilleTilaa Seura
Menneisyyden haikailu on kuin yritys poimia omenoita ruoholla makaavan puun varjon oksilta, Jari Tervo kirjoittaa.

”Ei ole presidentinvaalitkaan kuin ennen.” Ei niin. Nyt Neuvostoliitto ei puuttunut niihin.

Nostalgia tarkoittaa haikailua menneeseen. Haksahdamme siihen kaikki. Se ilmenee usein huokauksena: ”Ennen asiat olivat paremmin.”

Tuo pitää paikkansa vain harvoissa erityistapauksissa. Ilma saattoi olla raikkaampaa 1500-luvulla, ellei naapuri sattunut ammatikseen parkitsemaan vuotia. Mahdollisesta raittiista ilmasta alamainen ehti nauttia vain vähän aikaa ennen kuin rutto vei.

”Ihmiset olivat ennen lähempänä toisiaan.” Puolalainen aforistikko Stanislav Jerzy Lec on nylkenyt tuon tekoviisauden luurangoksi asti. Lecin mielestä ihmiset olivat ennen lähempänä toisiaan yksinkertaisesta syystä: aseet eivät kantaneet kauas.

Saksan demokraattista tasavaltaa eli Itä-Saksaa kutsuttiin usein sen saksankielisellä lyhenteellä DDR. Maa oli Neuvostoliiton satelliitti, valtava ulkoilmavankila.

DDR:n kansalaiset eivät saaneet muuttaa maasta. Siksi DDR:n historia on täynnä traagisia yrityksiä ylittää tai alittaa Berliinin muuri, tai valtionraja jossain muualla. Rautaesirippu ei ollut kuvakieltä DDR:n kansalaisille. Länsi oli kylmän sodan aikana taivas itään verrattuna.

Ostalgikot eivät haikailijat kaivanneet sortajavaltiota, vaan nuoruuttaan

Berliinin muurin romahtamisesta ja Saksojen yhdistymisestä ehti kulua kymmenkunta vuotta, kun opittiin tuntemaan ”ostalgia”. Se synnytettiin saksan sanoista ”Ost” eli itä ja ”Nostalgie” eli tiedätte kyllä mitä.

Ostalgikot olivat DDR:n kansalaisia, jotka olivat pettyneitä läntiseen elämänmenoon. He halusivat harrastaa sitä mitä ennenkin: syödä itäsaksalaisia säilykkeitä ja kuunnella itäsaksalaista musiikkia. Kummatkaan eivät olleet pärjänneet länsimaisessa kilpailussa, jossa kilpailevia tuotteita kaupan hyllyllä on enemmän kuin yksi.

Ostalgikot vaikuttivat menettäneen järkensä. DDR oli ollut todella alhainen valtio. Se myi vangitsemiaan DDR:n kansalaisia Länsi-Saksalle saadakseen valuuttaa.

Mutta eivät haikailijat kaivanneet sortajavaltiota, vaan nuoruuttaan. Se näytti katoavan. Ruoat, juomat, levyt, vaatteet ja tv-ohjelmat kärrättiin historian kaatopaikalle.

Kokonainen valtio keskeltä Eurooppaa katosi. Berliinin Fernsehturm, korkea tv-torni, jäi sentään pystyyn, mutta Berliinin kuuluisin nähtävyys taitaa nykyisinkin olla muuri. Jota ei ole olemassa.

Mennyttä haikailemalla ihminen yrittää yhdistää nuoruutensa ilon ja voiman nykyisyytensä kokemukseen ja näkemykseen. Se ei koskaan onnistu. Siinä vain yrittää poimia omenoita ruoholla makaavan puun varjon oksilta.

Lue myös:

Jari Tervo: Hästäkkilän väkeä

X