Jos pölyttäjät kuolisivat
Kesän tullessa tulevat kärpäset – sekä miljoona muuta monenkirjavaa ötökkää.
Kärpäsiä, mehiläisiä, koppakuoriaisia ja muita hyönteisiä tulee helposti pitäneeksi itsestäänselvyyksinä.
Mukavuudenhaluisina ja luonnosta vieraantuneina meidän on vaivattomampaa luetella hyönteisistä pyhälle koskemattomuudellemme koituvat haitat kuin niiden mahdolliset hyödyt.
Hyttysten puremat kutinoineen pilaavat kesäisen mökkipäivämme auvon puhumattakaan niiden ininästä suviyön ja makuukamarin hiljaisuudessa. Kärpäset tunkeutuvat kutsumattomiksi vieraiksi ulos katetuille pöydille ja laskeutuvat jopa suoraan mansikkakakun koristekuorrutetuille reunoille. Silmitöntä röyhkeyttä!
* * *
Mitä hyötyä näistä pörräävistä, ryömivistä tai vilistävistä ötököistä sitten on? Jos joku tai jotkut niistä kuolevat välttämättömänä seurauksena niiden ihmiselle aiheuttamista haitoista, ainahan niitä jostain tulee uusia ja yhä uusia. Niitähän on pelkästään lajeina yli miljoona, puhumattakaan yksilöistä! Mikä niitä muka voisi uhata!
”Jos pölyttäjät kuolisivat yhtäkkiä, ihmisellä olisi vain muutama vuosi elinaikaa!”
Näin totesi itse Einstein oivallettuaan pölyttäjähyönteisten tehtävän luonnon kiertokulussa. Ahkeria työläisiä löytyy hyönteismaailmassa suunnattomia määriä muualtakin kuin muurahaisyhdyskunnista.
* * *
Hyönteisten merkityksen ymmärtääkseen ei tarvitse yltää einsteinilaisille älyllisen suorituskyvyn tasolle. Jos kuitenkin biologian tunneilla tuli kuunneltua huonosti, kerrattakoon, että kasvit ovat joko itse-, tuuli-, vesi- tai eläinpölytteisiä.
Vaikka osa ravinnoksi käyttämistämme kasveista onkin tuulipölytteisiä, noin kolmannes ruuastamme on riippuvaista hyönteisten pölytyksestä.
Ilman pölytystä ei olisi siemenkasveja, maitoa ja lihaa tuottavien eläinten rehukasveja saati öljykasveja. Ilman pölytystä emme söisi hedelmiä, marjoja tai vihanneksia. Meidän ei enää tarvitsisi potea huonoa omaatuntoa metsiin vuosittain jäävistä sadoistatuhansista kiloista poimimattomia marjoja, koska poimittavaa ei juurikaan olisi.
Metsämarjasadot ovat täysin riippuvaisia pölytyksen onnistumisesta.
* * *
EU:ssa on tänä keväänä keskusteltu mehiläisille vaarallisten, maatalouden torjunta-aineina käytettävien myrkkyjen kieltämisestä. Neonikotinoidien, joita Suomessa käytetään esimerkiksi rypsin peittauksessa, epäillään aiheuttavan mehiläisten joukkokuolemia.
Mehiläisten pölyttämän omenapuun kukkaloistoa. Kuva: Jenni Haukio.
Siksi komissiossa onkin tehty alustava päätös neonikotinoidien kieltämiseksi kahden vuoden määräajaksi.
Viisas päätös. Pölyttävistä hyönteisistä huolehtiminen on välttämätöntä jo puhtaasti itsekkäistä syistä – ruokaturvan katteeksi.
* * *
Mielikuva hyönteisistä on rajoittunut. Tuntuu että niitä kuhisee ihan kaikkialla, sietämättömän runsaslukuisina jättiarmeijoina. Tosiasiassa Suomen ympäristöviranomaisilla on pitkät listat silmälläpidettävistä, uhanalaisista ja jopa hävinneistä hyönteisistä.
Ennen näihin listoihin tutustumista en ollut koskaan kuullut tammikäärökoisasta, humalakiiltokääriäisestä, ruiskaunokkilattakoista tai pikkuvyömittarista. Tuntemattoman hämärään olivat osaltani jääneet myös aaltohaiskiainen, laidunloisvilistäjä, ontonpimikkä ja vakoliejukärsäkäs.
Valitettavasti kaikki nämä ötökät ovat Suomen luonnosta hävinneitä hyönteislajeja. Jokin ympäristössämme, ihmisen toiminnan johdosta tai muista syistä on muuttunut niin radikaalisti, ettei kyseisiä lajeja enää tavata.
Hyönteiset eivät siis ole itsestäänselvyyksiä vaan suojelemisen arvoisia siinä missä suuremmatkin luojanluomat.