Maaliskuu maata näyttää

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Eräs suomen kieltä mestarillisesti soittanut runoilija on todennut: ”Suomen kieli on minulle ikkuna ja talo. Minä asun tässä kielessä. Se on minun ihoni.”

Tiheää, älyllistä, eleetöntä, tunnelatautunutta kieltä, jossa ei ole yhtään ylimääräistä sanaa. Kolme lausetta, jotka sisältönsä painoarvolla voisivat muodostaa pienoiselämäkerran. Onkohan kukaan koskaan kuvannut suhdettaan äidinkieleensä yhtä mestarillisella tavalla? Suhteesta kieleen voidaan keskustella pitkään ja hartaasti – tai sitten tyhjentää pöytä kuin pajatsossa, yhdellä mestarillisella osumalla.

Osuman takana on runoilija Pentti Saarikoski, jonka syntymän 75-vuotisjuhlaa vietettiin viime vuonna 2012. Tänä vuonna juhlan aiheena on Saarikosken ikkuna, talo ja iho, suomen kieli.

* * *

Suomen kielen 150-vuotisjuhla liittyy vuoteen 1863, jolloin keisari Aleksanteri II hyväksyi kieliasetuksen. ”Waikka Ruotsin kieli edelleensä pysyy maan wirallisena kielenä, julistetaan Suomen kieli kuitenkin yhtä oikeutetuksi kaikissa semmoisissa asioissa, jotka wälittömästi koskewat maan nimenomaan suomalaista wäestöä.” Näin suomalaisille vähitellen tuli mahdollisuus asioida virkaportaissa ja tuomioistuimissa omalla äidinkielellään – ruotsiksi tai suomeksi.

Lumi ja jää väistyy kevään tieltä. Kuva: Jenni Haukio.

Lumi ja jää väistyy kevään tieltä. Kuva: Jenni Haukio.

Maailmalla liikkuessa harvinaisesta ja vähänpuhutusta äidinkielestä voi olla hyötyä, voi jutella mitä tahansa luottaen siihen, että kukaan muu kuin keskustelukumppani ei ymmärrä sanaakaan. Vaikka mielipiteet olisivat kärjekkäitä, suomea puhuen voi säästyä ulkopuolisten ei-toivotuilta vastakommenteilta. Tosin suomalaiset ovat tänä päivänä niin laajalti matkustelevia, muuttavia ja nopealiikkeisiä kosmopoliitteja, että jokaisella ulkomaanmatkalla yleensä törmää vähintään yhteen maanmieheen tai –naiseen. Suomen kieli siis kukoistaa, rönsyilee ja helisee sekä kotimaassa kuin maailmalla.

* * *

Pysähdyn usein ajatuksissani pohtimaan suomen kielen eri sanojen alkuperiä ja merkityksiä kuten vaikkapa kuukausien nimiä. Kielen tutkiskelu on kiehtovaa ja uteliaisuuteni pohjatonta. Miten niin ”tammi”-, ”helmi”- tai ajankohtaisesti juuri nyt ”maalis”kuu? Suomi on kuukausien nimeämisessä harvinaisuus muiden kielien joukossa. Suurimmassa osassa kieliä kuukausien nimet lienevät latinasta johdettuja. Suomessa puolestaan vanha kansa nimesi kuukausia mielellään luonnonkierron sekä sen mukaisesti, millaisia maataloustöitä mihinkin aikaan piti tehdä. Olemme siis tässäkin asiassa olleet omaperäisiä, rikkaudeksi kielellemme.

Suomalaisilla oli entisessä kolmentoista kuunkierron mukaisessa ajanlaskussa talvipäivänseisaukseen sijoittuva talvikuu. Kuukausien entisiin suomalaisiin nimityksiin lukeutuvat värikkäästi niin vaahto-, hanki-, sulama-, mahla-, kyntö- kuin mätäkuukin. Maaliskuu on johdettu maa-sanasta, koska maaliskuussa lumen alta pilkistää jo hivenen maata. Vanha sananparsikin sen sanoo: ”Maaliskuu maata näyttää”.

Jos kuukausille pitäisi keksiä uudet nimet, joiden pitäisi kuvastaa ajanjaksonsa leimallisia piirteitä, voisimme parhaillaan elää ”valokuuta”. Valoisa aika nimittäin, ihanaa, lisääntyy maaliskuussa joka päivä kuudella minuutilla. Valokuussa vaelletaan vihreää kohti. Ikkunat, talot, ihot avoimina, rakkaasta Suomen kielestä ja sen juhlasta iloiten.

X