Jenni Haukio jättää hyvästit Mäntyniemelle: ”Elämänmuutoksen prosessointi vie oman aikansa”

”Mäntyniemen virka-asuntoa pitempään olen asunut vain lapsuudenkodissani”, Jenni Haukio kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.

"Mäntyniemen virka-asuntoa pitempään olen asunut vain lapsuudenkodissani", Jenni Haukio kirjoittaa.
Teksti:
Jenni Haukio

Olin 34-vuotias, kun puolisoni vuonna 2012 tuli valituksi Suomen tasavallan 12. presidentiksi. Hänen kautensa nyt päättyessä meidän molempien elämässä päättyvät ainutlaatuiset vuodet.

Kaksi presidenttikautta on merkinnyt minulle yli neljännestä koko elämästäni. Mäntyniemen virka-asuntoa pitempään olen asunut vain lapsuudenkodissani. Elämänmuutos on suuri, ja uuden edessä mielen täyttävät niin moninaiset ajatusten ja tunteiden kerrostumat, että niiden prosessointi tulee vääjäämättä viemään oman aikansa.

Ihmisten välinen luottamus on tärkeintä

Kuten viime vuoden kesällä ilmestyneessä kirjassani Sinun tähtesi täällä kerroin, olen pitänyt työtäni presidentin puolisona harvinaislaatuisena etuoikeutena ja kunniatehtävänä. Mahdollisuutena palvella Suomea ja suomalaisia ihmisiä.

Juuri ihmiset ovat yleensä elämänmuutoksissa se keskeisin tekijä, johon mennyttä peilaa. Olen kahdentoista vuoden kuluessa saanut tavata valtavan määrän ihmisiä yhteiskunnan eri osa-alueilta.

Ihmisten kohtaaminen, heidän kanssaan keskusteleminen sekä erilaisista elämänkohtaloista kuuleminen on ollut hyvin rikastuttava kokemus. Tätä rikkautta kannan mukanani henkisenä pääomanani aina ja vaalin ihmisten välistä yhteyttä myös tulevaisuudessa.

Mitään arvokkaampaa meillä ei kansakuntana ole kuin keskinäinen luottamus ja yhteys toinen toisiimme. Vain nämä arvot kivijalkana voivat yhteisömme toimia ja kukoistaa sekä luoda uutta hyvinvointia myös tuleville sukupolville.

Muuttaminen nostaa muistot pintaan

Jokaiselle ihmiselle, joka on kokenut muuton, on syntynyt käsitys tehtävän haastavuudesta. Kotia purkaessa joutuu kohtaamaan sisimmät tunteensa. Esineet kertovat omaa tarinaansa, ja niiden edessä kysyy itseltään, mitä tämä minulle ­merkitsee, jos merkitsee.

Konmaritus eli japanilaisen Marie Kondon maail­malle lanseeraama kodin järjestelemisen metodi on viime viikkoina käynyt mielessäni kerran jos toisenkin. Menetelmän ytimessä on hävittää tarpeeton ja säilyttää vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa. Jos kodin haluaa järjestää kuntoon pysyvästi, prosessi vie Kondon mukaan kuutisen kuukautta. Oman kokemukseni perusteella arvio osuu varsin oikeaan.

Kaiken esine esineeltä läpikäynti ei todellakaan ole nopeaa. Ei se myöskään ole aina kevyttä, sillä jokaisesta esineestä nousee mieleen muisto, joka pitäisi jaksaa kohdata.

Lue myös: Tohtori Jenni Haukio loi itse toimenkuvansa – Presidentin puolison tehtävästä hän on suoriutunut toiveidensa mukaisesti: ”En tekisi mitään toisin”

Paluu hiljaisuuden äärelle

Elämänmuutoksissa mieltä voi tyynnyttää luonnon ja eläinten tarkkailu. Kun katsoo vaikkapa omaa koiraansa, jonka onni syntyy kulloinkin käynnissä olevissa arkisissa hetkissä, omakin mieli seestyy kuin itsestään.

Se kuinka pienistä sattumuksista ja tapahtumista onni rakentuu, on viime kädessä kiinni vain siitä, kuinka itse suhtautuu elämään.

Kun on kokenut jotain poikkeuksellisen suurta, tekee hyvää palata pienen ja eleettömän äärelle. Vain palaamalla takaisin voi hetken päästä jälleen suunnata täysin voimin ja entistäkin kirkkaammin ajatuksin kohti uutta.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit täältä.

Lue myös: Anna-lehti: Marja Hintikalle muuttaminen uuteen kotiin oli myös irti päästämistä: ”Pidin vain kaikkein merkityksellisimmät asiat”

X