Vastarannalla toinen samanlainen

Jaa artikkeliTilaa Seura
Intohimoinen tango, joka latinankielisenä sanana viittaa ”koskettamiseen” on suomalaisille kenties rakkain tanssimusiikin tyylilaji – siitäkin huolimatta, että kohtalokkuus ja tunteiden palo eivät välttämättä ensitapaamiselta suomalaisesta välity.

Bisneskulttuurioppaissa suomalaisten luonteenlaatua valaistaan kuvailemalla heidän haluavan pitää etäisyyttä muihin. Lahjavalinnoiksi suositellaan suklaata tai kukkasia eli ei mitään liian henkilökohtaista, liian tungettelevaa. Me suomalaiset siis rakastamme tangoa, mutta semanttisesti pohdiskellen ristiriitaisesti
– emme koskettamista.

* * *

Vaikkei pitäisi yleistää, suomalaiset ovat lähtökohtaisesti melko varauksellisia, omaa tilaa arvostavia ja – kenties kaikkein viiltävimpänä havaintona – joukkoliikennevälineissä mieluiten yksin penkkirivillään istuvia. Käsi sydämelle, kuinka monella on kaukobussimatkoilla kokemusta nukkuvaa teeskentelemisestä? Jottei siihen viereiselle penkille vain istahtaisi joku uppo-outo, huono-onnisimmassa tapauksessa vielä naisen vierelle mies tai päinvastoin.

Kassia penkille ei kehtaa laskea, siitä tulee huomautus bussihenkilökunnalta, jos jossain sellaisesta luksuksesta vielä saadaan nauttia. Yleensä sitä ei ole, jolloin voi huoletta blokata viereenistumisen mahdollisuuden henkilöimällä matkalaukkunsa. Kun vielä sulkee silmät ja retkauttaa päänsä nuokkumaan kohti ikkunaa, on suuri todennäköisyys, ettei kanssamatkustaja tohdi koputtaa olkapäätä ja esittää sitä pahinta mahdollista kysymystä: ”Anteeksi, mutta onko tämä paikka vapaana?”

* * *

Kiusallisia tilanteita liittyy myös kadulla kävelyyn – erityisesti pienemmillä paikkakunnilla. Oma länsirannikkolaistaustani värittänee käsityksiäni tästä ”tapakulttuurista”, mutta yleistettäköön jälleen. Kun vuosien takainen tuttu, selvästi tunnistettava mutta jollakin hämmentävällä tavalla jo liian vieraalta tuntuva lähestyy, siirrytään vaivihkaa toiselle puolelle katua. Ettei näet vaan ajauduttaisi siihen pisteeseen, että on pakko tervehtiä. Pakko vilkaista sitä vanhaa tuttavuutta silmiin. Silloinhan sekin näkee minut!

Suomi on Euroopan toiseksi kerrostalovoittoisin maa. Pakkaudutaanpa siis vielä hissiin, kaikkein ahtaimpaan paikasta toiseen siirtymisen välineeseen. Aina ei jaksa mennä portaita, vaikka se vaihtoehtona usein tuntuukin houkuttelevimmalta. Etenkin, jos muita hissiä odottelevia on liikaa eli vähintään yksi henkilö. Jos kuitenkin alistuu pussinperälle eli sujahtaa hissiin, tuntemattomia ihmisiä tunkee aivan liki. Jokainen tuijottaa lattiaa tai hissitaulua ja sen numeroita, kunnes – merkkiäänen kilahdus ja ovet liukuvat auki. Väki hajaantuu. Vapauttavaa.

* * *

Palataan kuitenkin ryhdikkäästi takaisin tangoon. Suomessa vietetään parhaillaan tangon 100-vuotisjuhlavuotta. Siitä on jo vuosisata, kun tango tanssilajina saapui maahamme. Sittemmin noista ensiaskelista on kiidetty pitkälle, tangosta on syntynyt suomalainen versio ja kokonainen omaleimainen tangokulttuuri on nähnyt pohjoisen päivänvalon. Kirjailija Jorma Etton tutuin sanoin: ”Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen”. Jokin tangossa kutsuu nämä vastarannalla huutelevat yhteen, jopa niin lähelle, että voidaan latinaksi todeta: ”tango” – kosketan.

Kenties juuri siksi tango jälleen tänäkin kesänä – Seinäjoella sekä kaikkialla Suomessa – tulee liikuttamaan niin montaa ujoa taivaltajaa. Tango on myös kansanterveydellisesti kannattavaa, sillä musiikin johdatellessa lähelle ei välttämättä tarvita edes sitä klassista suomalaista rohkaisuryyppyä.

X