Viherkasvihuumaa
Jossain vaiheessa kevättalvea alkaa tehdä mieli leikkokukkia olohuoneen pöydälle, mieluiten auringonkeltaisia tulppaaneja tai vaaleanpunaisina hehkuvia pitkävartisia neilikoita.
Tuo hetki koittaa yleensä viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun viimeisetkin keraamiset joulutontut, hopeiset oviseppeleet ja punavihreät joululiinat on koottu pahvilaatikkoon ja kiikutettu komeroon tauolle. Vuodenaikojen kierto tuo mukanaan arkisten sisustusesineiden vaihtelua ja samalla uutta tunnelmaa, uuden kasvun odotusta.
Samaan aikaan kun leikkokukat saapuvat ihastuttamaan olohuonetta, keittiön ikkunalaudalle asetetaan pienet saviset ruukut, joihin on istutettu basilikan ja oreganon siemeniä.
Vaikka yrttejä ihanasti saakin tuoreina lähes joka marketista, niiden kasvattamisessa itse on aivan oma mielenkiintonsa. Taimien kasvua seuratessa valon määrä lisääntyy kuin huomaamatta, päivät pitenevät ja seinäkalenterin sivut kääntyvät vähitellen yhä lähemmäs kevätkuukausia. Minut yrtti-innostus valtaa joka ainoana keväänä. Jonain vuonna kasvatan yrtit siemenistä, toisina kasviliikkeistä saatavista pikku taimista ja olenpa poikennut myös oikotietä eli sortunut kaupan ruokayrttien istuttamiseen saviruukkuihin.
Kevättalvi on myös viherkasveihin hullaantumisen huippusesonkia. Aikakauslehdissä on säännöllisin väliajoin juttuja kasvien terveysvaikutuksista. Niiden mukaan limoviikuna, kultaköynnös, kirjovehka ja juovatraakkipuu lukeutuvat tehokkaimpiin huoneilman puhdistajiin.
Valveutunut viherkasvi-ihminen voi siis edellyttää kasveiltaan hoivan ja ylläpidon lisäksi myös vastapalveluksia: toimintaa sisäilman epäpuhtauksien poistamiseksi ja ilman laadun parantamiseksi. Näitä kasvien ominaisuuksia tutkitaan jopa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnossa NASA:ssa, tausta-ajatuksena pysyvän tukikohdan perustaminen kuuhun joskus tulevaisuudessa.
Viimeisin viherkasvihankintani oli viehättävä pieni mimosa eli tuntokasvi, jossa jännittävintä on tietenkin sen kyky kosketettaessa vetää lehdykkänsä vastakkain. Samalla lehden varsi taipuu alaspäin. Merihevosmaisen hienostunutta liikehdintää!
Mimosaa seuratessa mieleeni juolahti, kuinka kasvattavaa sen seuraaminen olisi pienille lapsille. Kunpa jokaisessa päiväkotiryhmässä olisi oma, yhteisesti hoidettava mimosa. Se olisi oivallinen väline havainnollistaa lapselle, että kasvimaailma on osa elollista luontoa vaikkei se kommunikoi tai liiku samalla tavalla kuin eläimet.
Kasvillakin on tunne-elämä, mimosalla jopa silmin havaittava sellainen. Ne ovat osa elollista luontoa ja tarvitsevat hoivaamme ja suojeluamme siinä missä eläimetkin.
Tai ainakin melkein. Ihan vielä emme sentään ota viherkasveja viereemme nukkumaan. Vai ottaako joku?