”Suomi ei ole turvassa niin kauan kuin Euroopassa soditaan”, tutkija Sinikukka Saari sanoo
”Vuoden 2024 alkaessa Suomen kansainvälinen asema sekä EU- että Nato-jäsenenä on vahvempi kuin koskaan aiemmin”, Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Sinikukka Saari kirjoittaa.
Sinikukka Saari on Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija.
Luoviminen maailmanpolitiikan tyrskyissä on ollut Suomelle arkipäivää koko itsenäisyytemme ajan.
Suomen ulkopolitiikan kulmakivet ovat suurten visioiden ja julistusten sijaan perinteisesti olleet varautuminen pahimpaan, ja pyrkimys ulkopolitiikan vakauteen – sitä samalla jatkuvasti varmistaen, tarkkaillen ja sen suuntaa kalibroiden.
Suomessa turvallisuutta ei ole pidetty koskaan itsestäänselvyytenä, toisin kuin monessa muussa eurooppalaisessa maissa.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan varovaisuudesta huolimatta Suomessa on onnistuttu tunnistamaan ja tarttumaan avautuneisiin mahdollisuuksiin ripeästi silloin kuin niitä on ilmaantunut.
Kaksi keskeistä hetkeä
Yksi keskeinen hetki oli Venäjän – lopulta suhteellisen lyhyeksi osoittautunut – muutos liberaalimpaan suuntaan 1990-luvun alkupuolella, mikä mahdollisti Suomen liittymisen EU-jäseneksi.
Huomattavasti synkeämpi pelipaikka avautui helmikuussa 2022, jolloin Venäjä aloitti takerrellen laajamittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa. Luottamus Venäjään katosi ja samalla Suomen liittoutumattomuuden selkänoja. Päättäjille tuli kiire lunastaa epämääräinen Nato-optio – jota muut kuin suomalaiset eivät tienneet olevan olemassakaan.
Tapahtumien seurauksena Suomesta tuli viime vuoden huhtikuussa Naton 31. jäsenmaa.
Suomen ulkopolitiikan suuri tarina kulkee ajopuuna sotaan ajelehtimisesta sotien jälkeisen ulkopolitiikan tasapainoilun kautta kohti asteittain yhä vankempaa ankkuroitumista länteen.
Vuoden 2024 alkaessa Suomen kansainvälinen asema sekä EU- että Nato-jäsenenä on vahvempi ja yksiselitteisempi kuin koskaan aiemmin. Tämä on saavutus, josta jokaisen suomalaisen on syytä olla ylpeä.
Sinikukka Saari: ”Suomella on ollut matkassa myös onnea”
Monet näkevät Nato-jäsenyyden maamme ulkopoliittisen tarinan päätepisteenä – kenties ajatellen, että vihdoin olemme lännessä ja turvassa. Suomen kaltaisen pienen maan kannattaa kuitenkin varoa kahta vaarallista ja usein toisiinsa takertuvaa iitä: inertiaa ja itsetyytyväisyyttä.
Inertia on hitautta tai pysähtyneisyyttä, joka johtuu tilanteesta, jossa kappaleeseen ei kohdistu ulkoista voimaa. Siis tässä tapauksessa turvallisuuspoliittisen paineen hieman hellittäessä saatetaan tuudittautua tyytyväisyyteen omasta asemasta tai valtiotaidoista, joka on tuottanut halutun tuloksen.
Todellisuudessa Suomi ei ole turvassa niin kauan kuin Euroopassa soditaan tai niin kauan kuin Venäjä ei kunnioita naapureidensa alueellista koskemattomuutta.
Valtiotaidon lisäksi Suomella on ollut matkassa myös onnea, ja on realismia todeta sekin ääneen. Lisäksi Nato ja Naton 5. artikla ei ole mikään muuttumaton aina toimiva ihmelääke Venäjän uhkaa vastaan, vaan tulkinnat vaihtelevat ja turvallisuustakuiden uskottavuus elää ajassa.
Naton yhteinen puolustus on juuri niin vahva kuin me rakennamme ja ylläpidämme sitä – kaikki yhdessä.
Suomen tulisi Natossa ajaa myös muiden Venäjän naapurimaiden asiaa, ja osaltaan vaikuttaa siihen, ettei Naton ovia ei suljeta esimerkiksi Ukrainalta.
Vain sellainen Eurooppa, jossa kaikilla valtioilla on yhtäläiset oikeudet täysimääräiseen kansalliseen itsenäisyyteen – ja vastaavasti samanlainen velvollisuus kunnioittaa naapurimaitaan – on vakaa ja turvallinen.