Suomenlahden murhenäytelmä

Jaa artikkeli
Suomalainen miinalaiva Ruotsinsalmi oli mukana laskemassa merimiinoja Jumindan niemen pohjoispuolelle. Kuva: SA-kuva.
Ensimmäiset ruumiit ajautuivat Pellingin saariston rannoille elokuun lopulla 1941. Enemmän niitä alettiin löytää syyskuun alkupuolella. Hukkuneet olivat arvoitus Porvoon lähivesien kalastajille.

Minkäänlaisesta haaksirikosta ei Suomenlahdella ollut kuitenkaan tuolloin kuultu.

Saksan sotavoimat olivat hyökänneet Neuvostoliittoon kesäkuun lopulla ja etenivät paraikaa salamasodan vauhtia kohti itää ja Leningradia. Panssarit lähestyivät jo täyttä vauhtia Tallinnaa, silloisen Viron neuvotasavallan pääkaupunkia. Maayhteydet kaikkiin suuntiin olivat saman tien poikki.

Tallinnan satamassa oli yli 200 erilaista ja erikokoista Neuvostoliiton alusta, yhtenä niistä vara-amiraali V.F. Tributsin lippulaiva, raskas risteilijä Kirov.

Aluksiin alettiin siirtää puna-armeijan sotilaita, neuvostohallinnon virkamiehiä perheineen sekä virolaisia maanpettureita. Ainoa pelastustie oli meritie kohti Suomenlahden pohjukkaa Kronstadtiin ja Leningradiin.

Operaatio alkoi torstaina elokuun 28. päivänä. Se olisi pitänyt aloittaa jo aikaisemmin, mutta Tributs ei ollut uskaltanut sellaista ehdottaa. Sen olisi Neuvostoliiton salainen poliisi katsonut tappiomielialan lietsomiseksi. Pienemmistäkin syistä oli moni korkearvoinen upseeri teloitettu.

1 800 merimiinaa

Jo kesäkuun lopulla lähes heti jatkosodan alettua suomalaiset miinalaivat Ruotsinsalmi ja Riilahti olivat laskeneet parisataa merimiinaa Jumindan niemen pohjoispuolelle, missä kulki laivareitti Tallinnasta Kronstadtiin.

Heinä-elokuun aikana miinoitukseen osallistuivat suomalaisten lisäksi myös saksalaiset. Kun evakuointilaivat lähtivät Tallinnasta elokuun 28. päivänä, Jumindan niemen ja Kallbådagrundin matalikon välillä oli lähes 1 800 merimiinaa ja 800 raivausestettä paikoitellen jopa kymmenen kilometrin leveydeltä.

Hieman kello 14 jälkeen ensimmäiset alukset irrottivat ankkurinsa. Yöllä ei lähdetty liikkeelle, koska silloin miinanraivaajien miehistö ei olisi voinut nähdä miinoja. Valoisaan aikaan riskinä olivat saksalaisten lentokoneiden hyökkäykset, mitä ilmeisesti pidettiin pienempänä pahana.

Evakuointialukset oli jaettu neljään saattueeseen, jotka höyrysivät merelle usean tunnin välein. Ensimmäisen ja viimeisen laivan väliä oli noin 50 kilometriä. Jokaisen saattueen edellä kulkivat miinanraivaajat, joiden tehtävä oli jokseenkin toivoton.

Yli 12 000 hukkunutta

Kello 17.08 kuului ensimmäinen räjähdys. Virolainen 1 500 tonnin kuljetusalus Ella oli ajanut miinaan ja upposi saman tien.  Saman kohtalon kokivat illan hämärtyessä ja yön pimetessä alus toisensa jälkeen.

Rahtialukset Ivan Papanin ja Vtoraja Pjatiletka veivät kumpikin mukanaan syvyyksiin yli 3 000 henkeä. Tuhoutuneiden joukossa olivat myös suuri jäänsärkijä Voldemaras, miinanlaskijat Artem, Gordi ja Skori, kuljetusalukset Virona, Jakov Sverdlov, Luga Jarvamaa ja kymmenet muut. Räjähdykset ja leimahdukset valaisivat elokuisen yön.

Valoisaan aikaan saattueiden kimppuun olivat iskeneet saksalaiset Stuka-syöksypommittajat ja niitä moukaroi Viron rannikon saksalainen rannikkotykistö. Operaatioon osallistui myös suomalaisia tykkiveneiksi muutettuja vartiomoottoriveneitä.

Elokuun 28.–29. päivän murhenäytelmään tarkoin perehtynyt virolainen tutkija Mati Oun on kirjoittanut, että kaikkiaan 64 alusta upposi ja yli 12 000 ihmistä hukkui, heistä osa siviileitä.

Tapahtuneesta ei vuosikymmeniin kerrottu tai kirjoitettu Suomessa juuri mitään, minkä Oun katsoo osin johtuneen siitä, että suomalaiset tunsivat häpeää, koska olivat pääsyyllisiä – jos nyt sellaista sanaa voi sodasta kyseenollen käyttää.

Evakuointia viivyttäneen vara-amiraali Tributsin pelko oman pään putoamisesta ei sinänsä ollut turha. Yli 3 600 miestä kuljettaneen Kazahstan-aluksen kimppuun iskivät Junkers Ju-88 -syöksypommittajat, jolloin sen kapteeni Vjatsheslav Kalitajev paiskautui komentosillalta mereen. Hänen luultiin kuolleen, mutta sukellusvene S-322 poimi hänet merestä elävänä.

Varsin pian salainen poliisi määräsi tutkittavaksi, miksi Kalitajev oli jättänyt aluksensa. Miehistön eloonjääneet jäsenet kertoivat mitä oli tapahtunut, mutta kuulustelijat hankkivat nopeasti pari aluksen matkustajaa todistamaan, että Kalitajev oli hypännyt mereen pelastaakseen henkensä.

Aluksen miehistö sai kunniamerkit urhoollisuudesta, mutta Kalitajev raahattiin teloituskomppanian eteen ja ammuttiin.

X