Reportaasi: Matti Sallinen ajoi kauppa-autoa 83-vuotiaaksi: ”80-luvulle saakka meitä oli Liperissäkin jopa kolme kauppa-autoyrittäjää”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Matti Sallinen ajoi kauppa-autoa
Matti Sallinen on hyvässä fyysisessä kunnossa. Siitä työ on pitänyt huolen. © Harri Mäenpää
Matti Sallinen on ajanut kauppa-autoaan yli viisikymmentä vuotta. Niin kauan, että nyt jännitetään, kumpi päättää lopettaa työt aiemmin, mies vai auto.

Dieselmoottorin tasainen puksutus on ainoa ääni pimeydessä. Kello on vähän vaille aamukahdeksan, mutta outokumpulaisen kauppa-autoyrittäjä Matti Sallisen, 83, työpäivä on alkanut tunteja sitten. Hän on lastannut itse leikkaamiaan lihoja kauppa-auton kylmäkaappeihin ja asetellut hyllyille vielä lämpimiä leipomotuotteita ennen kuin on lähtenyt matkaan.

Tasaisesti hyrisevä auto seisoo päivän ensimmäisellä pysäkillä liperiläisen rautakaupan edessä. Matti omisti aikoinaan senkin, mutta EU:n tultua siitä oli luovuttava, kun paikallinen maaseutuyrittäjyys alkoi vauhdilla huveta.

Itse asiassa Sallisen perheellä oli vuosikymmenten ajan useita liikkeitä, parhaimmillaan jopa viisi.

”Kun sitten marketteja alkoi nousta kylään, oli keksittävä muuta”, Matti Sallinen kertoo ja pussittaa samalla aamulla leipomosta mukaan napattuja karjanlanpiirakoita, auton vetonauloja.

Niin Matti siirsi kaupan pyörien päälle. Nyt ratin takana on hurahtanut jo yli viisi vuosikymmentä. Siinä ajassa mies myöntää oppineensa ajamaan vaikka unissaan Pohjois-Karjalan kapeimmatkin tiet. Ja muhkuraisimmat, ne, joille on etenkin tähän aikaan vuodesta varattava hyvin aikaa.

”Se on tämän jo yli kolmikymppisen auton kanssa semmoista arvuuttelua. Etenkin talvikeleillä tämä on ryhtynyt välillä ryppyilemään”, Matti toteaa.

Ryppyily tarkoittaa kaikenlaista, sammumista ja kerran jopa pientä tulipalonpoikasta kotipihassa. Sellaisissa päivän aikataulu keikahtaa kerralla sekaisin, sillä parhaimpina päivinä matkamittariin kertyy yli 200 kilometriä ja pysähdyksiä puolensataa.

”Sellaisen päivän säästän lauantaihin. Se on viikon mukavin ja tapahtumarikkain päivä. Töitä tehdään kellon ympäri.”

Yli kolme­kymmentä vuotta vanha kauppa-auto on tilaihme. © Harri Mäenpää

Yli kolme­kymmentä vuotta vanha kauppa-auto on tilaihme. © Harri Mäenpää

Elämäntapana työ – Matin yrittäjäkollegat Suomessa voi laskea yhden käden sormilla

Nostalgiapläjäys. Sellaisen moni asiakas kokee astuessaan Matin kauppa-autoon. Ja totta se on. Samankaltaisia menopelejä pysähteli vielä taajaan 70–80-luvuilla suomalaisissa maaseutu- ja mökkipitäjissä. Viimeiset vuosikymmenet ovat kuitenkin pyyhkäisseet kauppa-autot pikemminkin museoesineiksi. Tätä nykyä Matin yrittäjäkollegat Suomessa voi laskea yhden käden sormilla.

”80-luvulle saakka meitä oli täällä Liperissä jopa kolme kauppa-autoyrittäjää ja me kaikki ajoimme ympäri pitäjää kuutena päivänä viikossa.”

Kauppa-auton rappusilta kuuluu kopinaa. Matin poika, Marko Sallinen, kapuaa hakemaan isältään tukun asiakirjoja skannattavaksi. Hän hoitaa aina tarpeen tullen kauppa-auton tietoliikenneasioita.

”Mutta kyllä tuo isä muuten pärjää oikein hyvin teknisten vempeleiden kanssa”, Marko toteaa.

Matti on samaa mieltä.

”Pakkohan se on. Laskut hoidan ja ennen hoidin palkanlaskunkin ihan kynän ja paperin avulla, mutta tytär hoitaa ne nykyään­ niin näppärästi koneella, että olen siitä työstä suostunut luopumaan”, Matti sanoo.

”Mitä minä muuten tekisin?”

Marko Sallinen nappaa isältään paperit, että ehtii omiin töihinsä.

”Ehkä näissä kauppahommista tuli lapsuudessa sen verran pullopoikana tehtyä hommia, että olen halunnut keksiä jotain muuta tekemistä”, Marko huomauttaa ja hyppää kyydistä.

Sen Matti on joutunut hyväksymään; kukaan lapsista tai lapsenlapsista ei ole innostunut jatkamaan kauppa-auton ratissa.

”Onhan tässä töitä saanut tehdä niin paljon kuin on jaksanut. Se visio ei kauheasti tunnu nuorempia houkuttavan”, Matti hymähtää ja sulkee oven.

On aika jatkaa Liperin torille, jotta pysytään aikataulussa. Se julkaistaan yleensä­ viikoittain paikallislehdessä ja kaupan nettisivuilla. Pysäkeille saapumisajat Matti­ on oppinut tekemään vuosikymmenten saatossa sen verran joustaviksi, että ne kestävät pienet liikenneviivästykset tai puhe­liaat asukkaat.

Nytkin rautakaupan pihassa rattia saa vääntää tosissaan, että auto taipuu tiiviisti pakattujen kinosten välissä kääntymään.

Eikö tämä sitten väsytä yli kahdeksankymppistä, jos nuorempia jo ajatuskin hirvittää?

”Mitä minä muuten tekisin? En kuulu metsästysseuraan enkä kalastusporukoihin, tässä on kätevästi elanto ja harrastus samassa paketissa.”

Yksi kauppa-auto meni lunastukseen

Matti Sallisen yhden paketin elämäntapa ja elanto on yllättävän monipuolinen. Kauppa-autosta löytyy suurpiirteisellä laskennalla jopa 6 000 erilaista tuotetta.

”Ja se mitä ei löydy, tilataan asiakkaalle seuraavaan kertaan.”

Suosituimpia ovat erilaiset piirakat ja pullat, liha- ja kalatuotteet, kalakukot, maidot ja pikkupurtava. Matti on lihamestari, joten hän paloittelee tukikohteessaan Viuruniemen vanhassa kansakoulussa lihan valmiiksi. Sopiviin paloihin leikattuja karjalanpaistilihoja osataan jo kysellä, jos niitä ei ensi silmäyksellä löydy.

Liperin tori häämöttää aamunhämärässä edessä aution oloisena. Tie on jäässä, mutta Matti kääntää suurta rattia tottuneesti. Kolareita on vuosien saatossa käynyt yllättävän vähän.

”Uuden auton ajoin kerran liukkaalla kelillä metsään ja siitä suoraan lunastukseen. Tavarat hyökkäsivät äkkipysähdyksessä niskaani niin, että olin yltä päältä sokerijauhoissa.”

Matti avaa valittavasti huokailevan oven ja pudottautuu torille lappomaan lunta irti pyöristä.

Auton eteen kurvaa pari autoa ja pikkubussi täynnä paikallisen koulun oppilaita.

”Lapsille kelpaa sama kuin mökkiläisillekin kesällä, nimittäin jäätelö. Se on sellainen hittituote, jota pitää kauppa-autossa aina olla.”

Kauppa-autoon kiltisti yksi kerrallaan jonottaville lapsille Matti esittelee hyllyjen valikoimia. Monelle tämä on ensimmäinen kerta. Mitä luultavimmin kerta on myös viimeinen. Matti on päättänyt, että tämä on viimeinen talvi, kun hän liukastelee näillä teillä.

”Vähänhän tämä siltä on näyttänyt, ettei tätä kukaan ulkopuolinenkaan halua ostaa enää pyöritettäväkseen”, Matti toteaa.

”Vaikka halvalla kyllä lähtisi.”

Siikasalmen kristillisen koulun oppilaat tutustuvat kauppa-auton sisältöön. Matti tarjoaa oppilaille jäätelöt. © Harri Mäenpää

Siikasalmen kristillisen koulun oppilaat tutustuvat kauppa-auton sisältöön. Matti tarjoaa oppilaille jäätelöt. © Harri Mäenpää

”Tätä samaa lumenlapioimista jatkan vielä kiinteistöjen hoidossa”, mies hymähtää. © Harri Mäenpää

”Tätä samaa lumenlapioimista jatkan vielä kiinteistöjen hoidossa”, mies hymähtää. © Harri Mäenpää

Syöpähoidoista auton rattiin

Eläkeikä. Se Matilla tuli täyteen vähän yli parikymmentä vuotta sitten. Silloin hän ei tosin vielä ajatellutkaan töiden lopettamista.

”Ei ollut aikaa. Silloin vielä vaimon kanssa täysillä touhuttiin.”

Sitten jossakin välissä Sisko-vaimon työpanos väheni, kun tämän sydän alkoi reistailla. Edelleen kuitenkin jatkettiin töitä.

”Vaimo sairasti melko pitkään. Hän halusi kuitenkin pysyä kotona, ihan loppuun saakka, se oli hänen tahtonsa ja niin toimittiin.”

Kuusi vuotta sitten Matti jäi leskeksi. Silloinkaan ei tuntunut sopivalta lopettaa. Niin vuodet ovat kuluneet.

”Viime kesänä sairastuin itse. Sain eturauhassyöpädiagnoosin. Syksyn kävin Joen­suussa syöpähoidoissa. Yli kuukauden menin sinne joka arkiaamu ennen kauppa-autokierroksia. Mutta se meni kätevästi niin, että kävin samoilla reissuilla tukussa täydentämässä varastoja.”

Silloinkaan Matin ei tehnyt mieli lopettaa ajamista.

”Onhan siinä vähän sellaista, että kun on työn makuun päässyt, niin se menee omalla painollaan. Tämä pitää vireessä ja elämässä kiinni.”

Enää Matti ei sentään aja niin kuin nuoruuden päivinä kuutena päivänä viikossa, vain neljänä. Mutta muut päivät vierähtävät pitkälti paperihommissa ja hankintoja tehdessä.

”Sanotaanko niin, että ei ole vapaa-ajan ongelmia juuri ilmennyt”, hän naurahtaa ja painaa oven kiinni viimeistenkin koululaisten lähdettyä tuutit käsissään talvipakkaseen.

On aika jatkaa matkaa.

Lenkkiä ja kahvia lounaaksi

Kauppa-auto kiihtyy maantiellä yllättävän ketterästi. Vähän kovemmassakin vauhdissa se on Matin mielestä ihan vakaa ajettava. Ajaminen on hänen taukohetkensä, silloin tulee nautittua lounaskin. Se ei tosin ole kovin monimutkainen, yleensä pala lenkkimakkaraa ja termoskannuun aamulla valmiiksi keitetty kahvi riittävät.

”Paljon en uskalla työpäivän aikana syödä, muuten tuppaa iskemään väsymys ja sitä pitää pimeillä teillä vältellä.”

Ajaminen saattaa välillä väsyttää, mutta muuten ei. Matkan varrella on yleensä aina vastassa tuttuja naamoja vuosien ja vuosikymmenten takaa. Välillä Matti istahtaa lounaalle johonkin valmiiksi katettuun pöytään, joskus taas joku tuo tuoreet kahvit mukanaan kauppa-autoon.

”Kyllähän monelle maalaiselle meidän käynti on viikossa tärkeä sosiaalinen tapahtuma ja tärkeä apu. Siinä on ehditty yhdessä jutella kaikki häistä hautajaisiin.”

Ja Matti pitää ihmisten palvelemisesta. Kauppakassit hän laskee ikäihmisille jyrkät portat alas ja vie palvelutalojen huonosti kulkemaan pääseville asukkaille maidot suoraan jääkaappiin. Ja muistaa tarpeet. Jos joku on halunnut kokonaisen broilerin, sellainen hankitaan.

Kauppahistorian suurin kertaostos

Seuraava pysähdys on Ylämyllyllä, Karelian Lihajalosteen pihamaalla. Autoon nousevat Eija ja Esa Hannonen sekä heidän lapsenlapsensa Benjamin. Hannoset ovat tottuneita kauppa-autossa kävijöitä, etenkin kesäaikaan mökillä Tohmajärvellä.

”Mutta sielläkin yrittäjä lopetti taannoin ajamisen, mikä tuntui kovin surulliselta. Pitäisi löytyä valtiovallalta jokin tukimalli, että tällainen arvokas syrjäkylien asukkaiden apu säilyisi”, Esa Hannonen toteaa.

Matti ei usko, että sellaista enää kehitetään. Kauppa-autot ovat kalliita investointeja nuorille yrittäjille, pelkän autonkin hinta nousee yli parinsadan tuhannen. Vaikka Matin toiminta on vuosikymmenten saatossa vakautunut ihan kannattavaksi, hän uskoo, ettei se enää olisi uusilla yrittäjillä kovin helposti mahdollista.

”Kyllähän se niin on, että nykyään moni piipahtaa ostamaan kauppa-autosta vain kauppareissulla unohtuneen hiivan tai maitolitran”, hän hymähtää.

Tosin vähän tässä kohtaa on peruutettava, sillä korona on vaikuttanut kauppa-autonkin palveluiden suosioon. Moni sellainen, joka on kartellut taudin takia suuria liikekeskuksia, on löytänyt tiensä kauppa-autoon.

”Joulun aikaan yksikin nelihenkinen perhe osti 350 eurolla ruokaa, siis pelkkää ruokaa, ei kaljaa eikä tupakkia. Se on kyllä minun kauppa-autohistoriani suurin kertaostos se.”

Hinnat eivät voi Matin mielestä olla kauppa-autoissa juuri lainkaan korkeampia kuin kaupassa, muuten kauppa ei käy.

”Ja hintahan on oikea silloin, kun se menee kaupaksi.”

Matti on tottunut pitkiin päiviin auton ratissa, joten pysähdykset ovat myös virkistäviä. © Harri Mäenpää

Matti on tottunut pitkiin päiviin auton ratissa, joten pysähdykset ovat myös virkistäviä. © Harri Mäenpää

Kauppa-auton asiakkaista on tullut vuosikymmenten saatossa tuttuja, osasta ystäviäkin. © Harri Mäenpää

Kauppa-auton asiakkaista on tullut vuosikymmenten saatossa tuttuja, osasta ystäviäkin. © Harri Mäenpää

Kone nykii, Matti ei

Viimeiseksi tiistaipäivän pysäkiksi Matti Sallinen on tänään päätynyt Joensuun toriin, sillä samalla reissulla on näppärää hakea tukusta lisäyksiä hyllyyn.

Kassakoneiden ja tietotekniikan lisäksi myytävät tuotteet uudistuvat jatkuvasti. Vaikka itse auto on kuin lapsuudesta tai nuoruudesta lähetetty postikortti, tuotteet hyllyillä ovat nykypäivää. Kun Matti vuonna 1971 alkoi ajaa kauppa-autoaan, maitohyllyltä löytyi kulutus- ja kevytmaitoa. Nyt sinne on tunkua: on hylaa, kauraa, luomua ja vapaan lehmän maitoa. Myös asiakkaat osaavat pyytää ja vaatia uusia tuotteita, mutta tila pistää hanttiin.

”Mutta kyllä ne suurimmaksi osaksi hymyssä suin menevät ja tulevat, vähemmän noita ryppyotsia täällä näkyy”, Matti toteaa.

Siihen auttaa se, että hän itsekin pysyttelee tyytyväisellä mielellä. Se tosin on miehen perusolotila. Ja siitä hän aikoo pitää tulevaisuudessakin huolta. Vaikka viimeinen talvi on kauppa-auton kanssa jo pitkällä, työt ja tekeminen eivät tähän lopu. Matti omistaa vielä useita kiinteistöjä, joiden hoitamiseen saa hyvin kulumaan aikaa.

”Ja sitten minulle kävi niin mukavasti, että löysin tässä jokin aika sitten itselleni vielä tyttöystävän”, Matti livauttaa.

Siihenkin on kauppiasuran jälkeen mukava vähän panostaa, tosin pitää varoa, ettei uusi elämänvaihe pääse kerryttämään kiloja.

”Minulla on käynyt niin hyvin elämässä, että edesmennyt vaimoni oli saanut talouskeittiökoulutuksen ja niin myös tämä nykyinen tyttöystävä, joten pysyn hyvässä ruuassa”, Matti nauraa.

Mutta malttaako hän jättää kauppa-auton ratin?

Matti käynnistää auton. Se alkaa vähän nykiä, sillä vaihteistoa on harmittanut jo useamman päivän rajut pakkaset ja lämpötilan vaihtelut.

”Tässä vähän katsellaan, että kumpi ­meistä ehtii jäädä ensimmäisenä eläkkeelle!”

Lue myös: Suur-Seura keräsi köyhäinapua paltamolaiselle Korkkosen perheelle vuonna 1979 – Rahoilla ostettiin talo ja perheen lapset saivat isäänsä paremman lapsuuden

Suur-Seuran keräys

Reijo Korkkonen tunnustaa, että elämä pakkaa tuntumaan hankalalta, kun ei ole asuntoa, eikä työtä. Perheen lapset Kari, 4, Sari, 8, Mari, 1, ja Jari, 10, ovat vilkkaita ja reippaita, he eivät oudoksu vieraita ollenkaan, vaan tutustuvat nopeasti. © OTAVAMEDIA

X